Skip to main content
19.12.2013

Lassi Hurskainen HIFK:hon

Jalkapalloaiheisilla temppuvideoillaan mainetta niittänyt Lassi Hurskainen, 26, on tähän mennessä edustanut Suomessa pelatessaan ainoastaan kotikaupunkinsa Joensuun seuroja. Debyytti Ykkösessä tapahtui…
29.11.2013

HIFK neljällä joukkueella Suomen Cupissa

Ykkösessä pelaavan edustusjoukkueen lisäksi Suomen Cupiin osallistuvat HIFK/2 (Kolmonen), HIFK/3 (Nelonen) sekä HIFK/4 (Kuutonen). Ilmoittautuminen päättyy maanantaina 9.12., ja Cupin…
25.11.2013

HIFK hakee huoltajaa

Tehtäviin perehdytetään heti ja työt alkavat sopimuksen mukaan. Työ on pääsääntöisesti iltatyötä ja tapahtumia on yleensä 5-7 päivänä viikossa. Huoltajan…
7.11.2013

Futsal-kausi käynnissä

Punapaidat ovat futsalissa jälleen hyvin edustettuina. HIFK osallistuu Helsingin piirin sarjoihin neljän miesten joukkueen sekä 15 juniorijoukkueen voimin. Osa joukkueista…
23.10.2013

Niukka voitto Bolliksella

Pelin juoni oli selvillä alkuhetkistä lähtien: IFK piti palloa kun taas JäPS keskittyi puolustamiseen ja vastahyökkäyksiin. Sinipaidat onnistuivatkin taktiikassaan avausjaksolla…
18.10.2013

Katsojan ABC: HIFK – PS Kemi Kings

YleistäPortit avataan tuntia ennen ottelun alkua eli kello 17:30. Jonojen välttämiseksi toivomme että katsojat saapuvat ajoissa paikalle. Syyskelien varalta kannattaa…