JunioritP98

Otteluraportti – Tukholma 27.9.09

By 29.9.2009 kesäkuu 3rd, 2014 No Comments

HIFK/red – Hammarby IF 2- 0

Kiireestää johtuen
valmistautuminen otteluun jäi hieman vajavaiseksi ja se näkyi
ottelun alussa lukuisina harhasyöttöinä ja pallon
menetyksinä. Näin mentiin ensimmäiset 20 minuuttia,
kunnes IFK alkoi päästä paremmin ja paremmin peliin
mukaan, ja Carelli iskikin ottelun ensimmäisen maalin läpiajon
päätteeksi ja näin toiselle puoliajalle siirryttiin
IFK 1 – 0 johdossa. IFK jatkoi hyviä esityksiä myös
toisella puoliajalla aina 50. peliminuuttiin asti, kunnes väsymys
iski, johtuen siitä, että IFK redillä ja whitella oli
yhteensä vain 1 vaihtopelaaja. Ja näin pelin hallinta
siirtyi jälleen HIF:lle. Kun peliä oli pelattu 55 minuuttia
Hanner viimeisteli IFK:n voittolukemiksi 2 – 0 niin ikään
läpiajosta.

HIFK/white – Tumba IFK röd 2 1
– 4

Niin ikään white lähti
hieman vajavaisesti valmistautuneena kiireestä johtuen. Peli
alkoi varsin tasaisissa merkeissä jokseenkin hieman Tumban
hallinnassa. Tumba siirtyikin ensimmäisen puoliajan lopussa 1 –
0 johtoon komean yksilösuorituksen jälkeen. Toinen
puoliaika meni Tumban hallinnassa. Ja IFK:ta pitikin pystyssä
Valtista lainalla oleva Häggblom joka teki lukuisia
paraatipelastuksia. Tumba iski 2 – 0 toisen puoliajan alkuun, mutta
IFK tuli vielä taistelemaan Karjalaisen maalilla, mutta Tumba
iski 2 nopealla maalilla ottelun loppulukemiksi 1 – 4.

HIFK/red – Tumba IFK röd 1 2 –
4

Vain 10 minuuttia HIF pelin
loppuvihellyksestä IFK joutui taas tositoimiin ja vastaan
asettui Tumba IFK:n 1 ryhmä. Käytännössä
edellisen pelin ilman vaihtopelaajia pelannut IFK oli jo ottelun
alussa väsynyt kovasta edellisestä kamppailusta, mikä
näkyikin ottelun kulussa. Pelaajat eivät oikeen jaksaneet
keskittyä eikä liikkua mikä näkyi ennen kaikkea
puolustuspelaamisessa. Tumba hallitsi ja loi muutamia erinomaisia
maalintekopaikkoja niitä kuitenkaan hyödyntämättä.
Ja HIFK iskikin ottelun avausmaalin hyvästä
vastahyökkäyksestä joksikin onneekkasti Carellin
toimesta. Tumba tuli vielä tasoihin ja kiri ohi kahdella
komealla kaukolaukauksella aivan ensimmäisen puoliajan loppuun.
HIFK tuli tasoihin toisen puoliajan alussa jälleen hieman
onnekkaasti, kun kulmapotku meni maaliin Tumban omasta pelaajasta.
Toinen puoliaika etenikin tasaisissa merkeissä joksikin hieman
HIFK:n hallinnassa, mutta Tumba pääsi iskemään
vielä kahdesti ja näin lukemat kirjattiin isännille 4
– 2

HIFK/white – Nackdala AIS 1 – 6

Myös väsynyt white porukka
lähti vain 10 minuutin tauon jälkeen seuraavaan koitokseen
ja ottelu saikin katastrofaalisen alun Nackdala iski 3 maalia
seitsemään minuuttiin joka latisti tunnelmaa IFK:n
leirissä. Nackdala iski vielä kahdesti ensimmäisellä
puoliajalla ja puoliajalle mentiin siis 0 – 5 lukemissa. Ottelun
toinen puoliaika oli parempi IFK:n kannalta vaikka Nackdala iskikin
lukemat 0 – 6. Jones kaunisteli hieman lukemia 1 – 6 mikä
oli laiha lohtu.