Aldayr Hernandez iski viime perjantaina uransa ensimmäisen maalin HIFK:n paidassa. Puolustaja oli loistavien otteidensa myötä fanien valinta myös Matsin Kingiksi.…
Veikkausliigalisenssin myöntäminen. Omistuspohjan muutokset. Uuden joukkueen rakennus. HIFK oli talvena otsikoissa - niin hyvässä kuin pahassa. Mutta mitä seurassa on…
Markus Uusitalo on ollut mies paikallaan monessa ottelussa pre-seasonilla, joten ei tullut yllätyksenä että hän jatkoi loistavia otteitaan myös kauden…
Vallitsevasta pandemiatilanteesta ja siihen liittyvistä yleisörajoituksista johtuen emme valitettavasti saa ottaa yleisöä HIFK:n ensimmäiseen kotiotteluun tämän kauden Veikkausliigassa (HIFK –…
HIFK:n yhteistyökumppani Töölön Sävel palvelee tästä päivästä lähtien jälleen asiakkaitaan myös paikan päällä nautittavan lounaan muodossa! Miten koronavuosi on vaikuttanut…
Tänään tutustutaan jälleen yhteen uuteen IFK-pelaajaan! Miten maalivahti Calum Ward on sopeutunut Helsinkiin, entä millä tavalla Suomen ja Englannin jalkapallo…
Etätreeniä, lastenhoitoa, meditointia... aika paljon ehtii tehdä myös karanteenipäivän aikana, ja tästä aiheesta Sakke Mattila kertoo meille nyt lisää! Katso…