SJK kärjen tuntumassa Seinäjoen Jalkapallokerho perustettiin marraskuussa 2007, kun silloin Kakkosessa pelanneet Sepsi-78 ja TP-Seinäjoki päättivät yhdistää edustusjoukkueensa. SJK:n varsinainen…
Hyvistä olosuhteista huolimatta ottelun ensimmäinen puoliaika jäi varsin tapahtumaköyhäksi. IFK:n peli oli hiukan hermostunutta, mikä ilmeni huolimattomuutena pallonriistojen jälkeen…
FC KooTeePee sarjan häntäpäässä Kuusi vuotta Veikkausliigassa pelannut FC KooTeePee putosi pääsarjatasolta kauden 2008 päätteeksi, minkä jälkeen seura…
Koko päivän jatkuneesta sateesta huolimatta Brahen kenttä oli pelikelpoisessa kunnossa; luonnonnurmella ottelua ei välttämättä olisikaan pystytty pelaamaan. Ensimmäinen puoliaika…
Kolmatta kauttaan HIFK:ssa pelaava Mergim Kastrati nähdään yleensä keskikentän vasemmalla laidalla tekemässä vastustajan elämää hankalaksi. "Gimi" debytoi Ykkösessä FC…
OPS Palloilulajeihin erikoistunut Oulun Palloseura perustettiin jo vuonna 1925. Menestyksen makuun seura pääsi ensin jääpallossa, jossa oululaiset voittivat sotien jälkeen…
Kentällä nähtiin kaksi otteluruuhkan rasittamaa joukkuetta eikä pelin taso kovinkaan korkeaksi noussut. Yhtä pelaajaa väsymys ei kuitenkaan painanut: Viikinkien…
Jalkapallon pelaamisen Veikkolan Veikoissa aloittanut Mika Johansson siirtyi B-juniorina Atlantis FC:n riveihin ja on siitä lähtien ollut tuttu näky Helsingin…
Vuonna 1965 perustettu vuosaarelaisseura on 2000-luvulla kohonnut jalkapallossa kansallisen huipputason tuntumaan. Alemmilla sarjatasoilla vietettyjen vuosikymmenien jälkeen FC Viikingit nousi Ykköseen…
Kotijoukkue IFK esitteli uuden pelaajan, kun aiemmin keskiviikkona peliluvan saanut hyökkääjä Zakaria Kibona marssi kentälle muun punapaitaisen miehistön kanssa.…
Tansaniassa syntynyt 22-vuotias Zakaria Kibona harjoitteli HIFK:n kanssa jo talvella, mutta siirtyi kevätkaudeksi Maltan pääsarjaan Mosta FC:n riveihin. Kibona…
Vankan kokemuksen Ykkösestä omaava Jukka Halme on kuulunut HIFK:ssa aina joukkueen luottopelaajiin. "Jugi" on vuosien varrella edustanut HIFK:ta kolmella eri…