Pelikieltojen ja loukkaantumisten takia IFK:lta oli sivussa yhteensä kahdeksan pelaajaa. Niinpä kokoonpanoa oli muokattu jonkin verran. Puolustajat Riku Pyhälä…
Pitkästä aikaa IFK sai otteluun mainion alun. Sami Okkonen kaadettiin rangaistusalueella neljännellä minuutilla, ja Jukka Halme laukoi rankkarin varmuudella…
Työkuviot ovat alkuvuodesta vieneet Petri Heinäsen aina Vietnamiin saakka mutta kokenut puolustaja on nyt palannut kotimaan kamaralle. Samalla "Faija"…
IFK toipuu tappioista Juhannuksen jälkeinen elämä on ollut tähtirinnoille raskasta, sillä kahden viikon peliputki toi joukkueelle neljä peräkkäistä tappiota. Niinpä…
Ottelu lähti IFK:n kannalta käyntiin kohtalaisen hyvin, mutta varttitunnin kohdalla isännät saivat todella kylmää vettä niskaansa. FC Hämeenlinnan Luis…
FC Hämeenlinna pisteiden tarpeessa Viime vuonna 20-vuotisjuhliaan viettänyt FC Hämeenlinna pelasi Veikkausliigassa kausina 2002-04. Tämän jälkeen valkopaidat ovat vakiinnuttaneet paikkansa…
AC Oulun kaksi ensimmäistä maalia olivat lähes identtisiä. Erikoistilanne oikealta puolelta, Mika Nurmela keskittää maalille ja pallo lähietäisyydeltä IFK:n verkkoon.…
Ykkösen kärkikamppailussa tiukasti mukana oleva SJK saapui Brahen kentälle hyvällä asenteella, eikä jättänyt mitään sattuman varaan. Mustapaidat iskivät avausjaksolla…
Toukokuussa 2008 HIFK:ssa debytoinut Sami Okkonen on kantanut punaista tähtipaitaa lähes yhtäjaksoisesti sitten ensiesiintymisensä. Ja tulostakin on syntynyt, sillä Okkonen…