HIFK julkaisi tällä viikolla ensimmäiset ensi kautta koskevat pelaajasopimukset edellisen kauden päättymisen jälkeen. Torstaina tiedotettiin Sakari Tukiaisen jatkosopimuksesta, kun taas perjantaina julkistettiin kokeneen keskikenttäpelaajan Sakari Mattilan liittymisen HIFK:n ensi kauden joukkueeseen. Mediatiimi tapasi urheilutoimenjohtaja Mika Lönnströmin, joka antoi meille oman yhteenvetonsa menneestä kaudesta, sekä avasi myös perusteellisemmin tulevan kauden lähtökohtia.

Mika Lönnström, HIFK sijoittui päättyneellä kaudella Veikkausliigassa seitsemänneksi. Miten seura on muuttunut kauden aikana, jos vertaat siihen tilanteeseen, missä olimme ennen tätä kautta?

– Me olemme muuttuneet todella paljon seurana. HIFK:n toiminta on muuttunut koko ajan enemmän siihen suuntaan, että pystymme kilpailemaan muiden seurojen kanssa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että päättyneen kauden joukkueessa meillä on paljon pelaajia, jotka haluavat jatkaa meillä, ja samalla on myös paljon pelaajia, jotka haluaisivat tulla meille pelaamaan. Tämä kertoo varmasti siitä, että olemme seurassa tehneet asioita oikein. Koko viime kauden valmennustiimimme teki päävalmentaja Tor Thodesenin johdolla todella hyvää työtä ja haluankin antaa valmennukselle kiitettävän arvosanan viime kaudesta. Meillä oli joukkueessa noin 30 pelaajaa, joka tuntuu isolta määrältä. Lähtökohdat kauteen olivat kuitenkin sellaiset, että teimme paljon muutoksia, ja näiden uudistusten johdosta meidän piti varautua kaikkeen. Nyt me tulemme muuttamaan tätä tulevaksi kaudeksi siten, että meillä on ensi vuonna pienempi ryhmä, samalla kun teemme yhä tiiviimpää yhteistyötä MYPAn kanssa. Tällä tavalla me menemme sekä urheilullisella puolella että muilla puolilla askel kerrallaan eteenpäin.

Millaisia tavoitteita seuralla oli ennen kautta ja miten nämä tavoitteet täyttyivät käytännön tasolla?

– Kun me kaudella 2018 Ykkösessä onnistuttiin täyttämään tavoitteet sarjanoususta, niin lähdimme Veikkausliigaan sillä asenteella, että lähtisimme pelaamaan europaikoista. Monet eivät uskoneet tähän, ja aika harva IFK:n ulkopuolella uskoi edes sarjassa säilymiseen. Vaikka emme vielä tällä kaudella päässeet jatkoon eurolopputurnauksessa, niin onnistuimme kuitenkin pääsemään sarjataulukossa sellaiselle sijalle, joka antoi mahdollisuuden pelata europelipaikasta. Yksi iso tavoite oli myös, että muutoksista huolimatta saataisiin joukkueen ja kannattajien välille yhtä vahva side, kuin mitä se on aina IFK:ssa ollut. Kauden ehkä hienoin hetki oli mielestäni se lokakuun alun vierasmatsi Vaasassa, kun pelaajat tulivat voitetun ottelun jälkeen katsomoon juhlimaan kannattajien kanssa. Tämä on mielestäni iso osa IFK:ta, että pelaajat ja kannattajat ovat lähellä toisiaan. Haluan kiittää meidän kannattajia siitä, että tulivat peleihin, vaikka meillä tapahtuikin isoja muutoksia. He pysyivät meidän joukkueen mukana, ja varsinkin niille, jotka matkustivat joukkueen mukana vieraspeleihin, haluan osoittaa isot kiitokset. Meillä on Suomen parhaat kannattajat!

Millä mielin seurasit joukkueen otteluita kaudella 2019?

– Meillä oli muutamia pelaajia, jotka minun mielestäni breikkasivat todella hyvin kauden aikana. Yksi iso syy sille, että useammat pääsivät lyömään läpi oli se, että pelaajat ymmärsivät, ettei meidän joukkueessa ollut supertähtiä, mutta jos pelaajana halusi loistaa ja mennä eteenpäin, niin joukkueen yhteinen työ täytyy olla se ykkösjuttu. Kun joukkue pelaa hyvin yhteen, niin myös yksilöt nousevat paremmin esille. Me haluamme jatkossakin hankkia IFK:hon sellaisia pelaajia, jotka sisäistävät tämän periaatteen. Kuten jo sanoin, niin valmennukselle kuuluu iso kiitos siitä, että tulokset olivat kiitettäviä. Oma lähestymistapani tähän työ on se, että pitää koko ajan kehittyä. On selvää, että meillä on edelleen paljon kehitettävää niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, ja näiden asioiden kanssa jatkamme työtä tästä eteenpäin.

Mitä asioita talven aikana on edessä ennen seuraavan kauden alkua?

– Viime vuonna meillä oli puolitoista kuukautta kestävä testijakso, jonka aikana meillä kävi lukuisia pelaajia antamassa näyttöjä. Tänä vuonna testijaksomme kestää kaksi viikkoa, ja se järjestetään jo joulukuussa. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että valmistautuminen kauteen muuttuu huomattavasti. Joukkueen rakennus on hyvässä vaiheessa, kun meillä nyt on 15 julkaistua pelaajasopimusta. Me tulemme tosiaan myös kehittämään MYPA-yhteistyötä entistä enemmän ensi vuonna, myös siihen suuntaan, että seurat tekevät enemmän yhteistyötä myös junioripuolella. Kaikki toimintamme tähtää siihen, että vuosi vuodelta päästään yhä paremmin valmistautumaan uuteen kauteen. Junioritasolla tulemme nyt tekemään enemmän työtä siihen suuntaan, että myös siellä päästäisiin kehittymään samalla tavalla kuin nyt olemme edustusjoukkueen kanssa tehty. Teemme myös enemmän yhteistyötä HIFK:n sisällä yli lajirajojen ja meillä on läheinen suhde jääkiekkopuolen toimistoon. Olemme halunneet ottaa heiltä paljon oppia myös omaan toimintaamme.