Skip to main content

HIFK jatkaa Ykköscupin otteluitaan huomenna Mikkelissä, kun vastaan asettuu Mikkelin Palloilijat. Vastustaja on pelannut Ykköscupissa yhden ottelun, joista tuloksena on tasapeli. Myös HIFK aloitti kautensa viime viikolla tasapelillä Gnistania vastaan. Molemmilla joukkueilla on tilillään siis yksi piste.

MP:lla on tällä hetkellä kasassaan 22 pelaajasopimusta. Viime viikon ottelussa PEPO:a vastaan matsi päättyi MP:n kannalta epäonnisesti, kun johtoasema kääntyi ottelun viimeisillä minuuteilla tasapeliin. Tuolloin MP:n maalin teki Peetu Kerminen.

HIFK lähtee matsiin 17 sopimuspelaajan voimin. Rödan joukkue on täydentynyt tällä viikolla julkistetuilla sopimuspelaajilla, kun Eelis Varis ja Jimi Hackspik ovat liittyneet joukkueeseen. He olivat mukana kokoonpanossa sekä tulivat vaihdosta kentälle jo viime viikolla Gnistania vastaan. Kuten viime viikollakin, myös huomisessa Ykköscupin ottelussa joukkueessa on mahdollista käyttää myös testipelaajia.

HIFK:n päävalmentaja Sami Okkonen

HIFK:n päävalmentaja Sami Okkonen kuvailee joukkueen tilannetta ja lähtökohtia huomiseen otteluun.

– Hyviä ennusmerkkejä antaneen viime lauantaisen Gnistan-ottelun jälkeen emme todellakaan ole jääneet laakereille lepäilemään, vaan tällä viikolla olemme treeneissä kiristelleet ruuveja ja laitettu fyysisesti pelaajia hieman ahtaammalle.

– Peli-ilme oli mainio aiemmassa ottelussa, mutta jaksoimme tuottaa riittävää intensiteettiä kollektiivisesti vasta noin 20-30 minuuttia ottelusta. Toiveissa onkin että tulevana lauantaina jalka nousee taas muutaman pykälän kauemmin ja raikkaammin.

– Mikkeli on myös erilainen mentaalinen testi joukkueellemme. Latautuminen viime lauantain otteluun ison kannattajaryhmän innostamana tuli monessa mielessä ”itsestään”. Nyt tilanne on erilainen ja samanlaisen energisyyden löytäminen vieraskentällä heti keskipäivän ottelussa ei ole itsestäänselvyys.

– Odotamme kovasti taistelevaa vastustajaa kotikentällä, mutta erityistoiveena on jälleen kerran se, että treeneissä harjoitellut asiat näkyisivät viikonloppuna konkreettisesti kentällä.

Topi Pasi

HIFK:ssa viikko sitten debytoinut puolustaja Topi Pasi lähtee otteluun odottavaisin mielin.

– Olemme vetäneet hyvän ja aika rankankin treeniviikon, jossa olemme pyrkineet kehittämään omaa pelaamista. Aika vähän on keskitytty vastustajaan vielä tässä vaiheessa kautta, vaan huomiseen lähdetään oman tekemisen kautta. Tavoite on pystyä pitämään yllä taas hyvää intenstiteettiä pelissä niin pallon kanssa kuin ilmankin. Hyvä viikko takana ja olemme valmiita huomiseen haasteeseen!, Pasi kuvailee.

Matsi on nähtävissä livelähetyksenä klo 12:00 MP:n striimissä hintaan 6,90 €.

Ottelu on yksityistilaisuus, johon sisäänpääsy on vain MP:n kausikortilla 2023 sekä MP:n junioreilla ja toimihenkilöillä. Lisäksi pieni ennalta sovittu joukko IFK-faneja tulee kutsuvieraina paikalle.

Iiro Äijö

Kuvat: Kalevi Hämäläinen