Skip to main content

Helsingin IFK on päättänyt käyttää Macario Hing-Gloverin ja seuran välisen option kaudelle 2022.

Hing-Glover kiinnitettiin HIFK:hon kesällä 2019 ja oli yksi sen syksyn näyttävimmistä pelaajista. Ennen kauden 2020 alkamista Hing-Glover loukkaantui harmittavasti ja oli koko kauden sivussa. Kaudelle 2021 hän tuli kuitenkin ryminällä takaisin ja on tänä vuonna ollut yksi HIFK:n parhaimmista pelaajista. Tällä kaudella hän on pelannut 21 virallista ottelua ja syöttänyt kaksi maalia.

– Macarion kehitys tällä kaudella on ollut ilo nähdä. Se tapa miten hän palasi kentälle noin vaikean loukkaantumisen jälkeen on merkki siitä, että hän on vahva pelaaja jolla on hyvä tulevaisuus. Urheilutoimessa oltiin yksimielisiä siitä, että haluttiin käyttää hänen sopimuksessaan oleva optio, sanoo urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.

Kahden ottelun poissaolon jälkeen Macario palasi kentälle maalittomassa tasapelissä KuPS:a vastaan sunnuntaina ja on taas valmentajan käytettävissä huomisessa ottelussa FC Hakaa vastaan.

Voit itsekin allekirjoittaa jatkosopimuksen uusimalla tai hankkimalla kausikortin kaudelle 2022. Lisätietoa tästä artikkelista.