Skip to main content

13.8.2020 klo 19:30 HIFK – MPS, Tali

HIFK palaa parin viikon ottelutauolta torstaina Talin nurmelle, jossa joukkue kohtaa Malmin Palloseuran klo 19.30 alkavassa kotiottelussa. Vastus on tuttu jo viime vuodelta, ja vierasjoukkueen kokoonpanossa on monta kokenutta ja taitavaa jopa pääsarjatasolla pelannutta pelaajaa, jotka ovat laittaneet HIFK:n ahtaalle keskinäisissä otteluissa.

MPS on tällä hetkellä seitsemännellä sijalla samoissa pisteissä (6) HIFK:n kanssa viiden pelatun ottelun jälkeen. Joukkue on esiintynyt voitokkaasti EPS/B- ja FC Loviisa-otteluissa, kun taas ottelut HyPSiä, Kasiysi/Hikiä ja HPS/2:ta vastaan päättyivät malmilaisten osalta tappioihin. Laura LundellJannica Tjeder ja Sari Tuunainen ovat kaikki onnistuneet kahdesti maalinteossa tällä kaudella ja jakavat osumiensa myötä MPS:n parhaan maalintekijän tittelin keskenään ennen torstain ottelua. MPS on pelannut kaksi edellistä otteluaan ilman maaleja, joten joukkue saapuu Talin nurmelle yrittämään maalittoman putkensa katkaisemista.

HIFK on harjoitellut ahkerasti kuluneen kahden viikon ajan ja hionut pelikohtaista taktiikkaa. Edellisestä ottelusta jäi pelillisesti paljon parannettavaa, mutta täydet kolme pistettä edellispelistä EPS/B:tä vastaan toivat runsaasti helpotusta joukkueen kolmen ottelun mittaisen tappioputken jälkeen. Voittamalla MPS:n huomenna HIFK voisi päästä jopa neljä pykälää ylöspäin neljännelle sijalle ja lohkossa osa joukkueista ovat pelanneet jo yhden pelin enemmän kuin helsinkiläiset. Kokoonpanoon on huomenna odotettavissa enemmän vaihtopelaajia edellisiin otteluihin verrattuna, joten kotijoukkue lähtee kasvattamaan pistetiliään MPS:n kustannuksella hyvistä lähtökohdista.

Hanna Halonen: Tämä aika on ollut opettavaista minulle

Täksi kaudeksi HIFK:hon siirtynyt Hanna Halonen on tehnyt hienon paluun pelikentille pidemmän loukkaantumisen jälkeen. Neljä maalia alkukauden aikana merkitsee sitä, että hän johtaa joukkueen sisäistä maalipörssiä Kolmosen runkosarjan puolivälissä. Tuttujen pelikavereiden mukana HIFK:hon siirtynyt Halonen kertoo nauttivan olostaan uudessa seurassaan, vaikka joukkueen alkukausi onkin ollut haastava.

– HIFK:ssa pelaaminen on hauskaa! Olen viihtynyt täällä, sillä meillä on mukava joukkue, jossa on paljon hyviä joukkuekavereita. Meillä on uusi valmentaja ja joukkueessa on paljon uusia ideoita ja ajatuksia jalkapallosta, joten tämä aika on ollut opettavaista minulle, hän kertoo.

JäPS-ottelun toisesta puoliajasta alkaneet vaikeat ajat päättyivät kaksi viikkoa sitten, kun HIFK kohtasi EPS/B:n kotikentällä. Halosen tekemä maali ottelun toisen puoliajan alussa riitti kolmeen pisteeseen ja joukkue onnistui nousemaan vapauttavaan voittoon kolmen ottelun tappioputken jälkeen. Voiton tuoma rentous antaa hyvät lähtökohdat huomisillan tärkeään otteluun.

– En usko, että JäPS-pelin vaikeudet olisivat johtuneet ainoastaan yhdestä asiasta, vaan siinä oli kyllä monta juttua vaikuttamassa. Vastustaja sai maalinsa erikoistilanteista ja onnistui iskemään kolme nopeaa maalia, joten kyllä se vaikutti meihin henkisesti. Siitä oli vaikea nousta, mutta viime pelin voiton myötä olemme nyt paljon itsevarmempia taas ennen huomista peliä. Voimme lähteä otteluun rennommin, kun meillä on tuo edellismatsin voitto mukana matkassa.

– Meillä on hyvin tiedossa, millainen joukkue sieltä on tulossa vastaan. MPS:llä on muutamia maajoukkueessakin pelanneita pelaajia. Olemme harjoitelleet eri taktisia harjoitteita ja kiinnittäneet erityistä huomiota maalintekoon ja erikoistilanteiden puolustamiseen ennen huomista peliä, Halonen sanoo.

HIFK:n naisten edustusjoukkueen kotiottelut Kolmosessa ovat houkutelleet paikalle edelliskautta enemmän yleisöä tänä kesänä, ja tunnelmaa on riittänyt muutaman innokkaan kannattajan toimesta myös vieraspeleissä. Kannattajien tuki on jo lyhyessä ajassa tehnyt suuren vaikutuksen neljä sarjaottelua HIFK:n paidassa pelanneeseen Haloseen.

– On kyllä ollut hienoa olla osana tällaista kannattajakulttuuria, jota HIFK:ssa on. Olen kiitollinen jokaisesta katsojasta meidän peleissä. Se antaa myös joukkueelle runsaasti uutta energiaa, kun kuulemme ihmisten kannustavan meitä kentän laidalla!