Pitkän valmennusuran Suomessa tehnyt valmentaja Mike Keeney solmi marras-joulukuun vaihteessa yksivuotisen sopimuksen HIFK:n kanssa ja liittyi täten mukaan Tor Thodesenin johtamaan valmennustiimiin. 46-vuotias amerikkalaislähtöinen valmentaja on viihtynyt hyvin uudessa työ- ja asuinympäristössään poikkeustilasta huolimatta.
– Pidän itse valmentajana eniten pitkäjänteisistä projekteista, joissa rakennetaan ja kehitetään jotain uutta. Tämä oli asia, joka puhutteli minua kun tein sopimuksen HIFK:n kanssa, ja tähän mennessä olen viihtynyt oikein hyvin tässä seurassa, hän kertoo ensimmäisistä kuukausistaan HIFK:ssa.
HIFK:n edustusjoukkue aloitti pienryhmäharjoittelut pari viikkoa sitten lähes kahden kuukauden kestäneen omatoimisen jakson jälkeen. Vallitseva yhteiskunnallinen tilanne yhdistettynä normaalista poikkeaviin harjoitusolosuhteisiin asettavat omat haasteensa harjoittelulle, jossa nyt on menty teknisiä ja fyysisiä harjoitteita painottaen. Valmennustiimin työpäivä on ollut normaalia pidempi, kun joukkue on jaettu kolmeen eri ryhmään, joista kukin harjoittelee tunnin verran päivittäin. Haastavasta tilanteesta on kuitenkin löytynyt myös uusia, positiivisia puolia.
– Tietysti olisi tehokkaampaa harjoitella 90 minuuttia koko joukkueen kanssa, eikä tunnin verran jokaisen kahdeksan pelaajan ryhmän kanssa. Mutta tilanne on nyt tämä, ja meille kaikille on tärkeintä kunnioittaa ja seurata koronavirustilanteen rajoituksia. Näiden viikkojen tavoite on, että kaikki pelaajat olisivat fyysisesti, teknisesti ja henkisesti valmiina silloin, kun taas pääsemme harjoittelemaan koko joukkueen kanssa. Vaikka haasteita on paljon, on pienryhmäharjoittelu antanut meille valmentajille mahdollisuuden antaa enemmän aikaa jokaiselle yksilölle treenien aikana, Keeney sanoo.
Keeney on valmennusurallaan nähnyt niin Yhdysvaltojen, Suomen, Papua-Uuden-Guinean kuin Slovakiankin pelikentät, joten hän on tottunut sopimaan uusiin tilanteisiin ja ympäristöihin. Koronavirustilanteen kaltaista poikkeustilannetta ei aikaisemmin ole osunut nykyisen HIFK-valmentajan uralle, mutta treenaaminen pienryhmissä on sen sijaan tullut Keeneylle tutuksi jo hänen toimiessaan valmentajana Amerikan yliopistojalkapallossa.
– Siellä treenattiin aina normaalisti koko joukkueen kanssa syyskaudella, mutta kevätkaudella fokus oli opinnoissa. Silloin harjoittelu rajattiin siten, että treenisessioissa oli yleensä ainoastaan kolme pelaajaa kerrallaan. Se oli kyllä enemmän yksilöharjoittelua kuin joukkueharjoittelua, ja sillä tavalla voi tietysti myös harjoitella, mutta se ei kuitenkaan ollut lähellekään oikeata jalkapalloa, hän kertoo.
HJK, FC Viikingit, Ekenäs IF, MYPA, Ekenäs SC, KuPS, Sudet, HIFK. Lista suomalaisjoukkueista, joissa Keeney on eri rooleissa valmentanut, on ehtinyt kasvaa pitkäksi. Ensimmäistä kertaa yhdysvaltalainen saapui Suomeen vuonna 2008 ja siitä lähtien hän on kahta lyhyttä ulkomaanvisiittiä lukuun ottamatta asunut ja tehnyt töitä Suomessa. Suomalaisten korkea työmoraali on ollut vaikuttamassa siihen, että hän on viihtynyt täällä pitkään.
– Arvostan suuresti suomalaista mentaliteettia ja työmoraalia. Täällä ihmisen taustalla ei ole suurta merkitystä, vaan menestystä ja arvostusta saavuttaa tekemällä töitä hyvin ja kovaa. Tämä on läsnä koko suomalaisessa yhteiskunnassa, eikä pelkästään jalkapallon maailmassa. Jokainen voi menestyä ja saada arvostusta, jos sen eteen on valmis tekemään töitä.
Pitkään Suomessa asuneena Keeney on tutustunut suomalaiseen kulttuuriin ja elämäntyyliin perin pohjin. Onko kuitenkin edelleen näiden vuosien jälkeen jotain, joka yllättää tai ihmetyttää suomalaisessa arkielämässä?
– Olen kyllä jo nähnyt lähes kaiken, mutta mieleen on jäänyt yksi asia, johon kesti aikansa tottua. Se on ehkä stereotypia, mutta kun ulkomaalaisena tulin tänne, kiinnitin huomiota ihmisten vaihteleviin tunnelmiin eri vuodenaikoina. Kun keväällä on 12 astetta ja aurinko paistaa, suomalaiset liikkuvat ulkona t-paidoissa ja shortseissa, kun taas talvella ihmisiä ei samalla tavalla näe tai tapaa. Silloin monet ovat enimmäkseen kotona tekemässä omia juttujaan. Mutta heti kun aurinko taas paistaa, se on jo itsessään sosiaalinen tapahtuma, ja kaikki menevät ulos tapaamaan toisiaan.
Mike Keeney HIFK:n harjoituksissa viime viikolla.
Keeney sai viime viikolla kauan odottamansa uutisen, kun hänestä tuli virallisesti Suomen kansalainen useamman vuoden hakuprosessin jälkeen. Ajatus Suomen kansalaisuuden hakemisesta heräsi jo nopeasti Suomeen saapumisen jälkeen, mutta erinäisten hakemusteknisten asioiden vuoksi Keeneylle myönnettiin kansalaisuus vasta tänä keväänä. Suomi on menneen vuosikymmenen aikana noussut Keeneyn toiseksi kotimaaksi, ja hän on ehtinyt opetella sekä suomen että ruotsin kielen täällä asuessaan.
– Opiskelin ruotsia Lärkkullan kulttuuri- ja koulutuskeskuksessa Tammisaaressa valmentaessani, joten opin jo siinä vaiheessa toisen Suomen virallisista kielistä. Myöhemmin opiskelin myös suomen kieltä Myllykoskella. Tein kuitenkin kaikki kansalaisuushakemukseen liittyvät kokeet ruotsiksi, sillä minusta tuntui, että ruotsi oli näistä kahdesta se vahvempi kieli minulle.
Englannin, ruotsin ja suomen lisäksi Keeneyn kielitaitoon kuuluvat myös espanjan ja portugalin alkeet, ja nyt hän on aloittanut myös venäjän kielen opinnot. Mies kertoo hyödyntävänsä monipuolista kielitaitoaan päivittäisessä työssään HIFK:ssa.
– Minulle on tärkeää, että pystyn käymään edes jonkinasteista keskustelua pelaajan kanssa hänen omalla äidinkielellään. En varmaankaan pysty selittämään ruokareseptiä portugaliksi, mutta osaan sen sijaan antaa pelaajalle neuvoja siitä, miten hänen tulisi kääntyä kentällä, tai mitä tehdä pallon kanssa. Olen oppinut jalkapallosanastoa useista eri kielistä vuosien mittaan, Keeney kertoo.
Edustusjoukkueen valmennustiimin roolinsa lisäksi Keeney toimii HIFK:n U11-U14 -ikäluokkien valmennuspäällikkönä ja pelaajakehittäjänä. Juniorijoukkueiden arki on luonnollisesti myös näyttänyt erilaiselta tämän kevään aikana, sillä joukkueharjoitusten sijaan HIFK:n lapset ja nuoret ovat saaneet harjoitella omatoimisesti valmennuspäälliköiden laatimien esimerkkivideoiden avulla. Poikkeustilasta huolimatta juniorityön ja pelaajakehityksen pääpointit ovat silti pysyneet samoina.
– Tärkein ominaisuus kohti ammattilaisuutta mentäessä on intohimo lajia kohtaan. Sitä tarvitaan kaikissa ikäluokissa yhdessä määrätietoisuuden kanssa. Itse katson myös paljon pelaajien pelillistä ymmärrystä, eli tuleeko pelaajan tekemät ratkaisut luonnostaan, pystyykö pelaaja havaitsemaan oman kehityksensä tai osaako pelaaja lukea peliä. Intohimoinen ja määrätietoinen asenne on kuitenkin se tärkein asia, sillä tie kohti ammattilaisuutta tulee olemaan kuoppia täynnä, hän sanoo.