HIFK:ssa syksyn 2017 Veikkausliigakarsinnoista asti pelannut maalivahti Daniel Kollar on päättänyt lopettaa ammattilaisuransa kauteen 2019. Kollar pelasi päättyneellä kaudella 17 ottelua HIFK:n maalilla ja kantoi ykkösmaalivahdin vastuuta heinäkuusta eteenpäin. 25-vuotias Kollar on HIFK:n lisäksi edustanut FC Honkaa, AC Kajaania, PS Kemiä, PK-35 Vantaata ja Gnistania. ”Dani” kävi tapaamassa mediatiimiä aiemmin tällä viikolla, jolloin kävimme läpi miehen uraa, sekä kysyimme hänen kuulumisiaan nyt jalkapallouran jälkeen.

Daniel Kollar, olet päättänyt lopettaa ammattilaisurasi kauteen 2019. Kerrotko hieman siitä, miten päädyit tekemään tämän päätöksen?

– Ihan yksinkertaisesti niin siviilityö ja siihen liittyvä urapolku on nyt minulla sellaisessa vaiheessa, ettei täysipäiväisen jalkapallon yhdistäminen siihen enää onnistu. Pelihaluja minulla tietysti on vielä, joten jalkapallo tulee varmasti olemaan jossain vaiheessa mukana vielä pienemmässä muodossa. Ammattitason pelit on kuitenkin nyt minun osalta pelattu, sillä tunnit loppuvat minulla päivästä, eikä aikaa enää löydy sekä siviilityölle että ammattitason jalkapallolle.

Millaisia muistoja sinulla on uran alkuvuosilta?

– Minulla meni junnupolku FC Hongassa junnuista aina edustusjoukkueeseen asti. Siellä tuli sitten tämä surullisen kuuluisa konkurssi, jonka jälkeen lähti muutaman vuoden kiertolaisuus käyntiin. Pelasin siinä kolmessa seurassa kolmen vuoden aikana, kunnes sitten tulin 2017 lopussa IFK:hon auttamaan nousukarsinnoissa. Siitä eteenpäin ura on sitten jatkunut täällä.

Tulit tosiaan silloin syksyllä 2017 pikakomennuksella Gnistanista IFK:hon pelaamaan Veikkausliigakarsintoja, kun HIFK:n maalivahdit olivat loukkaantuneita. Miten sinä asennoiduit noihin kahteen karsintapeliin, kun ne tuli vastaan noinkin lyhyellä varoitusajalla?

– Pelasin sen kauden Ykkösessä Gnistanin maalilla ja meidän sarjakausi oli muistaakseni loppunut jo puolitoista viikkoa aikaisemmin. Olin ehtinyt olla siinä reilun viikon lomalla ja muistan, että viimeisellä Veikkausliigakierroksella pelattiin FC Lahti-HIFK -matsi, jossa IFK:n maalivahti ”Saku” Eriksson loukkaantui. Heti pelin jälkeen kun selvisi, että HIFK joutuu karsintoihin, niin minulle tuli soitto, jossa kerrottiin, että minua mahdollisesti tarvittaisiin keskiviikkona, jos Saku ei ole pelikunnossa. Treenasin siinä IFK:n kanssa pari päivää, kunnes päivää ennen peliä sitten kävi ilmi, ettei Saku ollut pelikuntoinen, ja minulle oli saatu pelilupa poikkeussäännön kautta kun IFK:n maalivahdit eivät pystyneet pelaamaan. Tapiolassa pelattiin maaliton tasuri Honkaa vastaan ja sitten valitettavasti hävittiin se toinen osaottelu, jonka jälkeen jouduttiin hakemaan vauhtia divarista.

Ykkösen kausi 2018 päättyi HIFK:n Veikkausliiganousuun ja sinä olit etenkin loppukaudesta joukkueen ykkösmaalivahti. Kuinka tuoreessa muistissa tuo kausi ja se viimeisen kierroksen matsi AC Kajaania vastaan on nyt kun tuosta hetkestä on jo yli vuosi aikaa?

– Kyllä se on tuoreessa muistissa edelleen ja koko kausi oli todella erityislaatuinen. Harvoin olen pelannut joukkueessa, jossa seura merkitsisi yhtä paljon pelaajille kuin mitä se teki sen kauden joukkueen pelaajille. Olin ennenkin noussut ja voittanut Ykkösen, kun se tapahtui PS Kemissä kaudella 2015, mutta oli tässä silti se ero että se oli niin iso juttu kaikille pelaajille myös. Ei pelkästään oman uran kannalta, että näyttää hyvältä kun on voittanut Ykkösen ja pääsee pelaamaan Veikkausliigaa, vaan sen takia että tämä seura on kuulunut pääsarjaan, josta saatiin se ekstramerkitys siihen. Edellissyksyn karvaan pettymyksen jälkeen oli tietysti vain yksi tavoite, että voitetaan Ykkönen ja noustaan takaisin saman tien, joten kyllähän tuo kausi oli täydellinen onnistuminen, kun päästiin nostamaan HIFK takaisin Veikkausliigaan.

Kausi 2019 jää sinun viimeiseksi ammattilaisena, ja se oli varmasti sinun kannalta sellainen kausi, joka sisälsi ikään kuin kaksi eri vaihetta, kun sitten kesästä eteenpäin olit taas ykkösmaalivahtina. Millainen oli kausi 2019?

– Haastavista lähtökohdista lähdettiin, meillä oli paljon vaihtuvuutta joukkueessa, ja saatiin uusi päävalmentaja. Muutos oli iso ja talven peleissä se näkyikin, kun pelaaminen oli aikamoista hakemista vielä koko joukkueelta. Ennusmerkit eivät tietysti olleet kovin hyvät, mutta sitten saatiin muutama täsmävahvistus, samalla kun monet pelaajat myös nostivat tasoaan kauden mittaan. Kyllä minä näkisin, että se loppujen lopuksi oli aika onnistunut kausi, kun päästiin europlayoffeihin asti. Toki voi sanoa myös että se yläloppusarjapaikka oli lopulta harmillisen lähellä, joten parannettavaakin jäi. Mutta oli hyvä kausi ja hyvä onnistuminen seuralta, kun onnistuttiin ennakko-odotuksiin nähden aika hyvin.

Mitkä olivat oman urasi top3-hetket?

– Päällimmäisinä on varmasti Ykkösen voitto IFK:n kanssa ja tietysti sitten myös Ykkösen voitto Kemissä kuuluu näihin muistoihin. Sitten varmaan laittaisin tähän vielä Veikkausliigadebyytin vuonna 2014 Hongassa. Nämä tuli nyt ekana mieleen.

Entä kolme parhainta pelikaveria?

– Nyt on paha… kyllä on pakko sanoa, että ”Masa” Hänninen on sellainen sankari, joka pitää pistää tälle listalle. Sanotaan vaikka ”Psyko” Maanoja myös tähän, ja sitten vielä joku… Liikaa hyviä vaihtoehtoja on, mutta voisin vielä laittaa tähän Tommi Saarisen Hongan ajoilta.

Mitä tapahtuu Daniel Kollarin elämässä ensi vuonna?

– Paljon duunia on tiedossa investointipankkialalla ja sitten olisi tarkoitus myös saada Aallon kauppakorkeakoulusta rahoituksen maisterin paperit. Joten noiden asioiden ympärillä se aika lailla pyörii ja hommaa tulee varmasti riittämään. Lopuksi haluan vielä lämpimästi kiittää IFK:n faneja kannustuksesta! Jatkakaa samalla lailla, niin ei tule tämän seuran menestyminen olemaan ainakaan kannustuksen puutteesta kiinni. Paljon tsemppiä ensi kauteen ja toivottavasti seura myös jatkaa tätä eteenpäin menoa, jota se on minun mielestä nyt viime aikoina tehnyt.

 

Kiitos Dani kaikesta siitä duunista, jonka olet tehnyt IFK:n eteen ja bulit tsempit jatkoon! Nähdään ensi kaudella katsomossa!