HIFK:n päävalmentaja Tor Thodesen vahvisti äsken kauden päättäjäisjuhlissa kannattajien edessä jatkavansa päävalmentajana myös tulevalla kaudella.

– Jatkan mielelläni joukkueen kehittämistä eteenpäin! On paljon mielenkiintoisempaa nähdä, mihin tämä joukkue voi kehittyä tulevaisuudessa, kuin aloittaa nollista jossain muualla. Erityisen paljon olen nauttinut Stadin Kingien edessä pelaamisesta, kommentoi Thodesen.

Thodesen tuli IFK:n päävalmentajaksi heti uudenvuoden jälkeen. Kausi alkoi heikosti Suomen Cupissa, ja monet, etenkin mediassa, spekuloivat siitä, oliko HIFK valmiina Veikkausliigakautta varten sekä siitä, tulisiko kaudesta taistelu putoamista vastaan. Mutta sarjakauden alettua Tor Thodesen ja HIFK pystyivät näyttämään kyntensä, ja tulosta alkoi tulla. Vaikkei Veikkausliigakausia voi suoranaisesti verrata keskenään, voimme kuitenkin todeta että Tor Thodesenin alaisuudessa HIFK on napannut eniten pisteitä ottelua kohden seuran Veikkausliigahistorian aikana.

– Olen erittäin iloinen siitä, että vihdoinkin voidaan julkaista Torin jatkosopimus. Allekirjoitettu sopimus on ollut olemassa jo pidemmän aikaa, mutta nyt oli julkaisun aika. Olemme erittäin tyytyväisiä Torin ja muun valmennustiimin työhön tällä kaudella, ja odotan suurella innolla sitä, mitä voimme saavuttaa ensi kaudella kun seuran resurssit vaan paranee. Toivottavasti pystymme julkaisemaan koko kauden 2020 valmennustiimimme mahdollisimman pian, kommentoi HIFK:n toimitusjohtaja Christoffer Perret.