Skip to main content

Kimmo Sivula palaa HIFK:hon

By 8.5.2009No Comments

Punapaitojen puolustus on kärsinyt kolhuista kauden alussa; sairaslistalla ovat tällä hetkellä Petri Heinänen, Joonas Rantanen ja Hannu Hästbacka.
Tarvetta kokeneelle ja tasokkaalle pelaajalle oli näin ollen olemassa.
Kimmo Sivula on joukkueen mukana jo huomisessa vierasottelussa
Keravalla, jossa HIFK:ta isännöi Pallokerho Keski-Uusimaa.

Useita eri seuroja uransa aikana edustanut Sivula on pelannut Ykkösessä
80 ottelua. Kakkosessa pelejä on kertynyt toistasataa. Viime kaudella
Sivula pelasi HIFK:ssa 20 ottelua, joista 19 aloituskokoonpanossa.
Varoituksia kertyi seitsemän kappaletta. Sivula kantoi myös
kapteeninnauhaa joukkueen varsinaisen kipparin Mikko Halmeen ollessa sivussa.

Viime syksynä Kimmo Sivula siirtyi Ykkösessä pelaavaan Atlantikseen.
Hän kärsi kuitenkin harjoituskauden aikana loukkaantumisista ja
murtautuminen pelaavaan kokoonpanoon vaikutti epävarmalta. Tästä
johtuen Sivula ja Atlantis sopivat pelaajasopimuksen purkamisesta
aiemmin tällä viikolla.

HIFK:n sopimuspelaajien lukumäärä on 26.