Lähes 120 vuotta sitten Helsingin Kruununhaassa perustettu Kiffen on yksi suomalaisen jalkapallon perinteikkäimmistä seuroista ja yksi neljästä stadin isosta seurasta. Alun perin KIF-nimeä tunnettu seura on kulkenut pitkän ja vaiherikkaan matkan aina varhaisista mestaruusvuosista Kakkosen vakiokasvoksi.
Kiffen perustettin 27.9.1908 Kruunuhaassa Maneesikatu 2:ssa, jonka kellaritiloihin oli kokoontunut kahdeksan teinipoikaa. He perustivat seuran nimellä Kronohagens Idrottsförbund, jonka päälajina oli yleisurheilu. Seuran puheenjohtajaksi valittiin 15-vuotias Ragnar Wickström. Jo seuraavana vuonna seuran nimeksi vaihdettiin Kronohagens Idrottsförening Wickströmin äidin ehdotuksesta.
Jalkapallo tuli mukaan seuran ohjelmaan vuonna 1909. Kiffen harjoitteli sunnuntaisin klo 7.30 Kaisaniemen kentällä. Harjoitukset olivat pakolliset, ja poissaoloista joutui maksamaan 50 pennin sakon. Ensimmäisen ottelun Kiffen pelasi saman vuoden syksynä IF Sportia vastaan, joka oli venäläisten siirtolaisten seura Kruunuhaasta. Kiffen voitti tuon lokakuisen ottelun maalein 3–2 ja liittyi heti seuraavana vuonna Palloliiton jäseneksi.
Kiffen nousi pikavauhtia maan huipulle. Jo vuonna 1913 se ylsi Suomen mestaruuteen, kaatamalla matkalla ensin HIFK:n 9–1 sekä HJK:n 4–1. Turussa pelatussa loppuottelussa se kohtasi Åbo IFK:n, joka kaatui maalein 5–3. Mestaruuden Kiffen uusi vielä vuosina 1915–16. Jotain joukkueen tasosta kertoo se, että vuonna 1914 lähes koko Suomen maajoukkue koostui Kiffenin pelaajista.
Suomen mestarit 1913
1920-luvulla Kiffen oli kärkiseura, mutta menestys kiersi silti sitä kaukaa. Cup-muotoisen mestaruuskilpailun aikana sen tie nousi lähes joka vuosi pystyyn jotain muuta helsinkiläistä joukkuetta (HIFK, HPS, HJK, HT) vastaan. Mustat Hurmurit-lempinimi syntyi jääpallojoukkueen pelimatkalla Ruotsissa vuonna 1926, minkä jälkeen nimitys on vakiintunut myös jalkapalloon.
Kiffen pääsi mukaan vuonna 1930 perustettuun sarjamuotoiseen pääsarjaan, mutta putosi Mestaruussarjasta vuonna 1932. Kevätkierroksen jälkeen se oli mukana mitalitaistelussa, mutta ei saanut syksyn aikana yhtään pistettä. Vuonna 1933 Kiffen ei selviytynyt edes alueellisista karsinnoista B-sarjaan. Vuosikymmenen lopun se vietti toisella sarjatasolla ja varmisti nousun takaisin juuri ennen sotavuosia. Nousu tapahtui ylivoimaisesti, sillä Kiffen voitti kaikki pelaamansa 14 ottelua maalierolla 90–13.
Vuoden 1939 nousijajoukkue
Panostus junioreihin alkoi näkyä 1940-luvulla. Kaudella 1943–1944 Kiffen sijoittui neljänneksi, jäätyään pisteen päähän mitalikolmikosta. Pienen turbulenssin jälkeen se palasi mitalikantaan vuonna 1949 nappaamalla pronssia. Muutaman vuoden ajan Kiffen olikin lähes ainoa helsinkiläinen seura pääsarjassa, kun HIFK, HJK ja HPS hakivat vauhtia Suomensarjasta. Helsinkiläisistä Kullervo ja Sudet kävivät näinä vuosina kääntymässä Mestaruussarjassa.
Historiansa neljännen ja toistaiseksi viimeisimmän mestaruutensa Mustat Hurmurit nappasivat kaudella 1955. Valkeakosken Haka jäi kahden pisteen päähän, ja Kiffenin Yrjö Asikainen voitti maalikuninkuuden 12 maalilla. Yleinen mielipide oli, että Kiffen oli kasannut joukkueensa väärin. Seuraan oli otettu pelaajia maakunnista sekä työläistaustaisia pelaajia, joita ei katsottu sopiviksi porvariseuroihin. Kauden päätteeksi Kiffen matkusti Saksaan kohtaamaan Werder Bremenin. Mustat Hurmurit johtivat ottelua vielä vartti ennen loppua 3–1, mutta Werder Bremen tuli lopussa tasoihin.
Seuraavaan kauteen Kiffen lähti mestarisuosikkina, mutta lopulta se hyytyi pronssille. Joukkueessa kävi kova vaihtuvuus, eikä hankinnoissa onnistuttu. Vuonna 1957 edessä oli putoaminen Suomensarjaan, eikä Kiffen onnistunut nousemaan heti takaisin. Se jäi sarjassa toiselle sijalle Pallo-Poikien taakse, vaikka se eteni historiansa ainoaan Suomen Cupin finaaliin. KTP oli loppuottelussa parempi maalein 4–1.
Vuosikymmenen vaihde oli Kiffenille vahvaa aikaa. Se palasi kaudeksi 1960 Mestaruussarjaan, jolloin se otti heti pronssia. Vuonna 1961 Kiffen oli hopealla, jääden pisteen päähän toistaiseksi viimeisen mestaruutensa voittaneesta HIFK:sta. Mustat Hurmurit pelasivat vielä pari vuotta pääsarjassa vaihtelevalla menestyksellä, kunnes putoaminen oli edessä kauden 1964 päätteeksi.
Tästä alkoivat todella vaikeat ajat, ja Kiffen pelasi 1960-luvulla jopa Maakuntasarjassa. Yhdistyminen Herttuan kanssa kuitenkin puhalsi uutta puhtia seuraan, kun Kiffen sai pahasti velkaantuneen Herttuan parhaat pelaajat riveihinsä. Tämän ansiosta se nousi Suomensarjaan, ja sarjajärjestelmän muutoksen jälkeen Kiffen pääsi mukaan uuteen I-divisioonaan, mutta ajautui pahaan talouskriisiin. Jopa koko jalkapallojaoston lakkauttamista mietittiin, mutta kauden 1974 putoamisen jälkeen päätettiin lyödä hurjat tavoitteet pöytään: Mestaruussarjaan kahdessa vuodessa.
Kiffen hoitikin heti seuraavana vuonna II-divisioonan lohkonsa näytöstyyliin, sillä voitto tuli viiden pisteen erolla KTP:hen. Seuraavana vuonna seurassa tehtiin iso päätös, kun virallinen nimi KIF vaihdettiin puhekielessä tuttuun Kiffeniin. Meno I-divisioonassa oli yhtä hurjaa kuin sarjatasoa alempana. Kiffen voittikin I-divisioonan ja varmisti nousunsa Mestaruussarjaan ensimmäistä kertaa 13 vuoteen.
Vuoden 1977 Mestaruussarjajoukkue
Kiffen-buumi oli isosti vahvasti pääsarjaan lähdettäessä, sillä joukkueeseen hankittiin muun muassa HJK:sta parikymppinen hyökkääjä Atik Ismail sekä maajoukkuepelaajat Kai Haaskivi ja Juha Dahllund. Meno kentällä oli lähes edellisvuosien tasolla, ja yleisöä riitti. Kiffenin katsojakeskiarvo (2806) peittosi HJK:n vastaavan noin 400 katsojalla. Atik Ismail paukutti 14 maalia ja Kiffen sijoittui sarjassa kahdeksanneksi. Tasaisessa sarjassa viiden pisteen sisään mahtui peräti yhdeksän joukkuetta, ja Kiffen jäi pronssimitalista vaivaisen neljän pisteen päähän.
Seuraavalla kaudella buumi kuitenkin kääntyi laskuun. Joukkueen runkopelaajat jättivät seuran, yleisö ei löytänyt katsomoihin ja talousvaikeudet iskivät seuraan. Kiffen keräsi kauden aikana vain seitsemän pistettä ja putosi I-divisioonaan. Hissi ei katkennut suinkaan siihen, vaan Mustat Hurmurit lähtivät sarjatasoa alempaa vielä selkeämmin. Vuonna 1979 se keräsi I-divisioonassa 29 ottelussa vain neljä pistettä ja jäi yli 20 pisteen päähän säilymisestä. Se on iso ero kahden pisteen sarjajärjestelmässä.
Luisu pysähtyi II-divisioonaan ja kaudella 1982 Kiffen oli lähellä päästä karsimaan noususta sarjatasoa ylemmäs. Se sijoittui tasapisteisiin Helsingin Palloseuran, Lappeenrannan Pallon, Myllykosken Pallon ja Joensuun Karpalon kanssa, mutta jäi heikoimman maalieron takia viidenneksi. Tämä piristyminen oli kuitenkin väliaikaista ja kauden 1985 päätteeksi edessä oli putoaminen III-divisioonaan. Ikinä aiemmin Kiffen ei ollut pelannut näin alhaisella sarjatasolla. Seuraavan vuosikymmenen Mustat Hurmurit viettivät II- ja III-divisioonien välimaastossa, mutta tekivät suomalaisittain varsin erikoisen peliliikkeen 1980-luvun lopulla.
HIFK:ssa kaudella 1977 II-divisioonaa pelannut Juha Nyyssölä siirtyi myöhemmin Kiffeniin ja pelasi myöhemmin jamaikalaisessa Seba Unitedissa. Hänen avullaan Kiffen hankki useamman jamaikalaisen pelaajan, joista nimekkäimmät lienevät Jamaikan maajoukkueessa 18 maalia tehnyt Paul ”Tegat” Davis sekä Hector Wright, joka jäi viime metreillä Ranskan vuoden 1998 MM-kisajoukkueesta rannalle. Välit Jamaikalle olivat lämpimät, sillä Kiffen kävi pelireissulla maassa keväällä 1991 ja kaatoi muun muassa maan hallitsevan mestarin Renon 3–1.
Saunassa vuonna 1986: Stephen Thompson, Paul Davis, Jari Hakala ja Alton Sterling
Kauden 1993 päätteeksi Kiffen karisti neljännen sarjatason pölyt nousun johdosta ja se onnistui vakiinnuttamaan paikkansa Kakkosessa pidemmäksi aikaa. Siitä tuli vakaa seura kolmannelle sarjatasolle, ja pari kertaa se taisteli jopa sarjan kärkipäässä. Vuonna 1999 Kiffen oli lähellä päästä karsimaan noususta Ykköseen. Se sijoittui tasapisteisiin PP-70:n kanssa ja pelasi uusintaottelun pääsystä nousukarsintaan. Tamperelaiset olivat kuitenkin vahvempia maalein 3–1 ja varmistivat paikkansa karsinnassa.
Hyvin rakennettu Kakkosen runko alkoi kuitenkin hiipua 2000-luvulle tultaessa, ja kauden 2004 päätteeksi edessä oli putoaminen Kolmoseen. Mustat Hurmurit olivat silti sarjatasollaan vahva joukkue, joka taisteli vuosittain lohkonsa kärkisijoista. Nousu takaisin Kakkoseen tapahtui lopulta vuonna 2008, jolloin seura juhli myös satavuotista taivaltaan. Tämän jälkeen Kiffen on pelannut Kolmosessa vain kausilla 2013-14, joten seuraa voidaan perustellusti pitää vakiintuneena Kakkosen joukkueena; käynnissä oleva kausi on sille jo 21. tällä sarjatasolla.
Klassikern-nimeä kantavat HIFK:n ja Kiffenin keskinäiset ottelut palaavat ohjelmaan 16 vuoden tauon jälkeen. 2000-luvulla seurat ovat kohdanneet toisensa kahdeksan kertaa, molempien voittaessa kolmesti, ja jopa allekirjoittanut on päässyt pöllyttämään Mustien Hurmureiden verkkoa.
Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen nähtiin vuoden 1912 SM-kilpailuiden välierissä, jonka HIFK voitti 3–0. Ennen Mestaruussarjan perustamista 1930 joukkueet kohtasivat yhteensä yhdeksän kertaa. Surullisin kohtaaminen nähtiin 12.10.1919 Pallokentällä, kun HIFK:n Rafael Nyströmin sääri murtui ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Murtuma oli kohtalokas, sillä se rikkoi jalan valtimon ja neljä päivää myöhemmin parikymppinen Nyström menehtyi Marian sairaalassa.
Kiffen oli mukana Mestaruussarjan alkutaipaleella 1930-luvun alkuvuosina, mutta tämän jälkeen joukkueet kohtasivat harvakseltaan ja esimerkiksi 1950-luvulla seurat eivät sarjapeleissä toisiaan kohdanneet. Historian aikana HIFK ja Kiffen ovat pelanneet toisiaan vastaan 61 kertaa, HIFK on voittanut otteluista 33 ja Kiffen 18. Viimeisin Klassikern nähtiin 10.9.2010 Pallokentällä, jolloin Sami Okkonen vastasi HIFK:n maalista 1–1 tasapelissä.
Lähteet ja kuvat:
Kronohagens Idrottsförening 1908-1958
Mustat Hurmurit 1908-2008