Skip to main content

30.9.2021 klo 18.30 FC Haka-HIFK, Tehtaan kenttä (Valkeakoski)

Syyskuisen koronatapauksen vuoksi perjantaina 3.9. pelattavaksi merkitty ottelu FC Haka – HIFK siirtyi jo toista kertaa myöhemmälle ajankohdalle ja huomenna IFK matkustaa Valkeakoskelle, jossa IFK kohtaa Hakan viimeisessä Veikkausliigan runkosarjan ottelussaan.

Viime kohtaaminen Hakan kanssa Töölössä päättyi kotijoukkueen 2-0-voittoon, jossa Keaton Isaksson viimeisteli kauden ensimmäisen maalinsa kulmapotkusta ensimmäisellä puoliajalla. Ottelun toinen osuma nähtiin toisen puoliajan lopulla vaihdosta tulleen Juanan Entrenan toimesta. Hän viimeisteli uransa ensimmäisen Veikkausliigamaalinsa niitaten samalla loppulukemiksi 2-0.

HIFK varmisti paikkansa Veikkausliigan Mestaruussarjassa maalittoman tasapelinsä jälkeen KuPSia vastaan ja näin ollen pääsee pelaamaan pisteistä mitalitaistelussa. Saavutus on seuralle historiallinen, sillä IFK varmisti korkeimman sijoituksensa yli 50 vuoteen, vaikka otteluita on vielä jäljellä viisi.

– Olemme todella, todella onnellisia. Olen todella tyytyväinen seuran, pelaajien ja fanien puolesta, että onnistuimme varmistamaan paikkamme Mestaruussarjassa ja kilpailemaan kärkisarjoista sekä paikasta europeleissä. Joskus tuntuu, ettei pelaajat saa ansaitsemaansa tunnustusta. He ovat tehneet kovasti töitä viimeisien kuukausien aikana. Sunnuntain KuPS-ottelussa jouduimme tekemään hartiavoimin töitä saadaksemme pisteen ja ensimmäisellä puoliajalla saimme paremmat maalintekopaikat. Toisella puolikkaalla teimme ottelun itsellemme vaikeammaksi, mutta puolustimme todella hyvin, päävalmentaja Joaquín Gómez ylistää joukkuetta.

– Olemme onnistuneet viemään seuraa eteenpäin ja ammattimaistamaan toimintaa. Tulokset ovat olleet todella hyviä tähän asti, mutta saavutettuamme ensimmäisen tavoitteemme, tähtäämme kohti seuraavaa, Gómez lisää.

Alkuperäisen FC Haka-HIFK ottelupäivämäärän jälkeen Haka on onnistunut kääntämään pitkän tappioputken kurssia ja voittanut kahdesti peräkkäin ensin SJK:ta vastaan Valkeakoskella ja sitten AC Oulun vieraana sunnuntaina. SJK:ta vastaan Haka pääsi kahden maalin karkumatkalle ensimmäisen puolikkaan aikana Ishmael Yearten ja Seth Saarisen osumilla. Toisella puoliajalla Henri Malundama kaatoi boksissa Jake Jarvisin rangaistuspotkun arvoisesti. Hakan maalia vartioinut Aatu Hakala kuitenkin aavisti Tucon laukauksen oikein ja onnistui torjumaan pallon. SJK:n selkäranka katkesi viimeistään 77. peliminuutin kohdalla, kun Maximus Tainio tälläsi valkeakoskelaisten kolmannen osuman ja kapteeni Jacob Bushue viimeisteli loppulukemat 4-0 uransa ensimmäisellä Veikkausliigamaalillaan kun varsinaista peliaikaa oli neljä minuuttia jäljellä. Hakan viimeisin ottelu Oulussa ratkesi jo 14 pelatun minuutin jälkeen, kun Janne-Pekka Laine lähetti kulmapotkun etutolppaa kohden, josta AC Oulun Jere Kallinen jatkoi pallon takatolppaa kohti, mihin Hakan Luiyi de Lucas juoksi oikea-aikaisesti ja puski pallon maaliin. Lisäosumiin ei ottelussa päästy ja Haka sai täyden pistepotin kotiin vietäväksi numeroin 0-1.

Viime kohtaamisen jälkeen FC Haka on vahvistanut joukkuettaan nuorella hyökkääjälupauksella Miro Salmisella, joka allekirjoitti kaksivuotisen sopimuksen sisältäen option kolmannelle vuodelle. Lisäksi pitkään toipilaana ollut itävaltalaishyökkääjä Aleksandar Vucenovic on Hakan ja IFK:n välisen ottelun jälkeen päässyt mukaan kokoonpanoon. Kesän loppupuolella FC Haka ja albanialainen 23-vuotias keskikenttäpelaaja Donaldo Acka tekivät loppukauden mittaisen sopimuksen, mikä pitää sisällään myös option ensi kaudesta. Lisäksi FC Haka lainasi loppukaudeksi 23-vuotiaan Helsingin Jalkapalloklubin oikean laitahyökkääjä Logan Rogersonin, joka oli Tainion ja kumppaneiden tarkkailussa jo keväällä, mutta teki lopulta sopimuksen helsinkiläisten kanssa.

Pelaajavirtaa on ollut myös toiseen suuntaan, kun helmikuussa Valkeakoskelle siirtynyt 29-vuotias Ndukaku Alison ja Haka päättivät yhteisymmärryksessä miehen yksivuotisen sopimuksen heinäkuussa. Nigerialaistoppari ei ole loukkaantumisista johtuen päässyt pelaamaan peliäkään Hakan paidassa Veikkausliigassa. Lisäksi FC Haka lainasi loukkaantuneena lähes koko kauden olleen hyökkääjänsä Jesse Huhtalan Hämeenlinnan Jalkapalloseuraan saadakseen tärkeitä peliminuutteja alle pitkän poissaolon jälkeen.

– Huomenna meillä on mahdollisuus saada kolme pistettä lisää, joka asettaisi meidät todella hyvään asemaan yläloppusarjaan lähtiessä sunnuntaina. Pystymme lähtemään Valkeakoskelle hyvillä lähtökohdilla ilman paineita sarjapaikan lunastamisesta. Pyrimme kuitenkin olemaan yhtä kilpailukykyinen joukkue kuin runkosarjan aikana ja voittamaan mahdollisimman paljon pisteitä.

Illan vierasjoukkue on joutunut kierrättämään pelaajia syyskuun otteluruuhkassa, ja osa pelaajista on kärsinyt pienistä loukkaantumisista, mutta otteluun Hakaa vastaan joukkue lähtee pitkästä aikaa täydellä kokoonpanolla.

– Poissaoloista johtuen muutamat pelaajat ovat saaneet näytön paikan ja lunastaneet sen ottamalla kentällä vastuuta. Siksikin pelaajat ansaitsevat kunnian saavutuksistamme, Joaquin Gómez kertoo.

Koronarajoituksia ollaan viimein poistamassa ja stadioneille voidaan ottaa ensimmäistä kertaa tällä kaudella katsojia täydellä kapasiteetilla, Gómez jatkaa.

– Tulkaa paikalle katsomaan ja nauttimaan yhdessä saavutuksistamme. Haluamme kaikki päästä takaisin normaaliin arkeen, joka meillä onkin käsillämme. Meillä on liskäksi edessämme hieno kuukausi mestaruussarjassa ja toivon että saamme mahdollisimman paljon ihmisiä tueksemme otteluihin, Gómez lisää.

Torstain ottelu Hakaa vastaan pelataan Valkeakoskella Tehtaankentällä klo 18:30. Ottelua voi seurata suorana Ruutu-palvelun kautta.