Skip to main content

Naisten edustusjoukkue ja HIFK/Red voittoihin – seuraavat ottelut edessä tällä viikolla

Naisten edustusjoukkue on pelannut vahvan kauden eikä toistaiseksi vielä ole hävinnyt yhtäkään ottelua käynnissä olevan kesän aikana. Vahvat otteet jatkuivat sunnuntai-iltana Pirkkolassa FC Loviisaa vastaan. HIFK nappasi kauden seitsemännen voittonsa Melinda Andlerin ensimmäisen puoliajan maalin turvin.

Edustusjoukkueen seuraava ottelu pelataan tulevana sunnuntaina. Silloin vastassa on pisteen päässä HIFK:sta oleva EPS Töölön pallokentällä klo 18.00.

Naisten reservijoukkue HIFK/Red puolestaan voitti viime torstaina PPJ:n Nelosen ottelussa tuloksella 3-2. Joukkue on tällä hetkellä kolmantena lohkonsa sarjataulukossa. Seuraavaksi se kohtaa FC Foxin Siltamäen ykkösnurmella torstaina 19.8. klo 19.30.

HIFK/Red 2 pelasi Vitosta Käpylässä keskiviikkona – uusia pelaajia etsitään vielä

Tänä keväänä perustettu naisten HIFK/Red 2-joukkue pelasi keskiviikkona 11.8. Vitosen kakkoslohkon ottelun lohkokärki RaKe Nostalgiaa vastaan. Kyseessä oli joukkueen ensimmäinen ottelu lähes kuukauteen, sillä HIFK/Red 2 oli edellisen kerran tositoimissa 13.7. MPS/Akatemia II-joukkuetta vastaan.

Käpylän nurmella pelatussa ottelussa RaKe nappasi sarjapisteet itselleen niukalla 2-3-voitolla. HIFK/Red 2 on täten nyt pelannut neljä sarjaottelua tällä kaudella voittaen niistä yhden. Joukkue etsii uusia pelaajia mukaan ryhmäänsä. Mikäli haluat tulla pelaamaan naisten Vitosta HIFK:hon, voit laittaa sähköpostia joukkueenjohtaja Dan Nordströmille, dan.nordstrom[at]hifkfotboll.fi.

Keskiviikkona 18.8. pelataan kaksi HIFK-ottelua naisten Vitosessa. HIFK/Stadin Mimmit White kohtaa ykköslohkon ottelussa AC StaSin Siltamäen kakkosnurmella klo 18.30. Samana iltana HIFK/Red 2 pelaa Itä-Hakkilan tekonurmella I-HK/SA:ta vastaan klo 21.00.

HIFK/Red 2 ottelussa RaKe Nostalgiaa vastaan 11.8. Käpylässä.

Miesten reservijoukkueella kahden ottelun viikko

Kolmosessa pelaava HIFK:n miesten reservijoukkue (HIFK/2) pelasi viime viikolla kaksi ottelua. Joukkue kärsi viikko sitten tiistaina kauden ensimmäisen tappionsa Kolmosessa MPS/Atletico Malmin vieraana. Ottelu päättyi kotijoukkueen 1-0-voittoon Pukinmäen nurmella.

Lauantaina miesten reservi palasi Väiskille, jossa se lauantaina kohtasi FC FINNKURD-joukkueen. Ennakkoasetelmat ottelulle olivat varsin mielenkiintoiset, sillä FC FINNKURD oli HIFK:ta yhden pisteen verran edellä ennen viikonlopun kohtaamista. Vieraat olivat vahvempia ja saivat täydet pisteet mukaansa Väiskiltä 0-2-lopputuloksella.

HIFK/2 lähtee seuraavaksi katkaisemaan kahden ottelun tappioputkeaan tulevana lauantaina Väiskin kentällä. Silloin se saa vastaansa HPS:n klo 15.30 alkaen.

Miesten kolmosjoukkue HIFK/3 hävisi perjantaina 13.8. Colo Colo-joukkueelle Vitosen ottelussa maalein 3-1. Sillä on edessään vielä yksi sarjaottelu FC POHU/JäPaa vastaan ennen jatkosarjojen alkua. Ottelu siirtyi maanantailta eikä sille vielä toistaiseksi ole löytynyt uutta peliajankohtaa.

HIFK:n naisten futsaljoukkue vahvistuu Daniela Tjederilla

SM-hopeaa keväällä voittanut HIFK:n naisten futsaljoukkue valmistautuu parhaillaan uuden Futsal-Liigakauden alkuun. Joukkueen viimeisin vahvistus on kokenut Daniela Tjeder, joka on tehnyt pitkän uran espoolaisessa GFT:ssä. HIFK on Tjederin uran toinen seura naisten Futsal-Liigassa.

HIFK Futsalin uutiset löydät osoitteesta futsal.hifkfotboll.fi. Naisten liigakausi alkaa lokakuun alussa, ja voit jo tässä vaiheessa hankkia HIFK:n futsalnaisten kausikortin hintaan 40 euroa HIFK:n futsal-nettisivuilta.

HIFK:n miesten joukkue pelaa Ykkösessä kaudella 2021-2022. Sen sarjakausi käynnistyy lokakuun loppupuolella. Miesten joukkueen kausikorttimyynnistä tiedotetaan myöhemmin.