Skip to main content

10.6.2021 klo 18.30 KTP – HIFK 0-2 (0-1)

HIFK avasi kesäkuun ottelut kohtaamalla sarjan kymppisijaa hallussaan pitävän KTP:n vieraskentällä Kotkassa. Taulukossa kuudentena oleva HIFK lähti aurinkoiselle Arto Tolsa Areenalle muutamilla muutoksilla höystetyllä kokoonpanolla: maalivahti Calum Ward pelasi uransa ensimmäisen Veikkausliigaottelun, puolustuslinjassa aloitti Tino Palmasto ja hyökkäyksessä puolestaan Juanan Entrena. Ottelu pelattiin kauniissa kesäsäässä 2511 katsojan edessä.

Artikkelikuva: Mikko Mäkelä.

Ensimmäinen puoliaika oli keskialueen taistelua, jossa HIFK piti pallonhallinnan itsellään. Punapaitainen vierasjoukkue sai hyökkäyspäässä luotua muutamia hyviä tilanteita etenkin erikoistilanteista. Moshtagh Yaghoubin antamat pari kulmapotkua suuntautuivat takatolpalle kohti Palmastoa, joka on vahva pääpalloissa. Ottelun alun muutamat tilanteet eivät kuitenkaan muuttaneet tulostaulun numeroita.

KTP:n avausjakson paras maalintekopaikka syntyi vajaan 20 minuutin kohdalla. Kamerunilaispelaaja Alain Ebwelle pyöritti itsensä ohi useasta HIFK-pelaajasta ja pääsi yrittämään viimeistelyä terävällä laukauksellaan. Ward oli kuitenkin tilanteessa hyvin mukana ja heittäytyi maahan pallon eteen. Nuori maalivahti sai kätensä väliin, eikä Kotkan kotiyleisö päässyt näkemään avausmaalia.

Maalitilin avasi sen sijaan vierasjoukkue HIFK reilun puolen tunnin jälkeen. Yaghoubi voitti HIFK:lle vapaapotkun keskialueella, ja jatkotilanteesta pallo pelattiin Jake Dunwoodyn kautta Pipe Sáezille. Espanjalaispuolustajan keskitys leijaili maalin eteen, jossa väliin pääsi Sáezin maanmies Francisco Alvarez. Hän kuitenkin puski pallon suoraan Jusif Alin jalkaan. 21-vuotias HIFK-pelaaja viimeisteli Veikkausliigauransa ensimmäisen maalin laukomalla pallon vasempaan alanurkkaan.

Ali oli hyvin lähellä toista osumaa juuri ennen tauon alkua, mutta tällä kertaa pallo osui KTP-maalin tolppaan. Näin Kotkassa mentiin tauolle tilanteessa 0-1.

HIFK lisäsi johtoaan kymmenen minuuttia tauon päättymisen jälkeen. Yaghoubi laukoi kauempaa, ja Sáez seurasi Anton Lepolan torjunnasta tulleen jatkopallon verkon perukoille. Hiljattain jatkosopimuksen HIFK:n kanssa solminut Sáez teki näin kauden toisen maalinsa Veikkausliigassa. Hän onnistui maalinteossa Arto Tolsa Areenalla myös helmikuun Suomen Cupin ottelussa.

Vierasjoukkueen kahden maalin johtoasema jäi lopulta liian vaikeaksi KTP:lle, jonka muutamat viimeistelypaikat torjuttiin varmasti maalilla pelanneen Wardin toimesta. Hän esitti esimerkiksi huippuluokan pelastuksen tilanteessa, jossa Thomas Agyiri oli täysin vapaana maalin edessä.

HIFK:n paikan päälle matkustaneet kannattajat saivat lopussa lopputuloksen lisäksi myös muuta aihetta juhlaan – brasilialaishyökkääjä Erikson Carlos eli Tiquinho tuli Keaton Isakssonin tilalle kentälle ensimmäistä kertaa tämän kauden Veikkausliigassa. 26-vuotias sai reilun viiden minuutin mittaisen peliaikansa aikana hyvän sauman sinetöidä loppulukemiksi 0-3, mutta Lepola esitti vahvan jalkatorjunnan tilanteessa. Näin kolme pistettä matkasi Helsinkiin Kotkasta tuloksella 0-2.

Voittonsa ansiosta HIFK kapusi pari pykälää ylemmäs sarjataulukossa sijalle neljä. Seuraava ottelu pelataan jo tiistaina 15.6. Bolt Arenalla – silloin vastassa FC Honka klo 18.00. Paikan päällä nähdään myös yleisöä! Rajoitettu määrä lippuja tulee yleiseen myyntiin maanantai-aamuna Lippupisteen kanaviin.

– Hyvä ja kypsä esitys meiltä. Kun peilataan viime peliin FC Interiä vastaan, oli tämä miehekäs esitys meiltä. Meillä oli paljon paikkoja tänään. Ollaan treenattu paljon sitä, että pitää tapahtua kun päästään viimeiselle kolmannekselle. Tänään siellä myös tapahtui, sanoi Sakari Mattila Ruudun haastattelussa heti ottelun päättymisen jälkeen.

Maalit:
35’ 0-1 Jusif Ali
55’ 0-2 Pipe Sáez

HIFK:n kokoonpano:
3 Sakari Mattila (C)
5 Pipe Sáez
6 Jake Dunwoody
7 Jusif Ali (79’ 70 Mosawer Ahadi)
9 Juanan Entrena (63’ 11 Aatu Kujanpää)
10 Moshtagh Yaghoubi
16 Tino Palmasto
23 Aldayr Hernández
31 Keaton Isaksson (85′ 14 Erikson Carlos)
35 Calum Ward (mv)
88 Macario Hing-Glover

Vaihdossa: 1 Markus Uusitalo (mv), 8 Jukka Halme, 17 Jani Bäckman, 99 Jeremiah Streng.