Skip to main content

10.6.2021 klo 18.30 KTP – HIFK, Arto Tolsa Areena

Reilun puolentoista viikon mittaisella ottelutauolla käynnistynyt kesäkuu potkaistaan HIFK:n Veikkausliigamittelöiden osalta käyntiin torstaina merellisessä Kotkan kaupungissa. Ottelu käynnistyy Arto Tolsa Areenalla klo 18.30 ja näkyy suorana Ruutu-palvelun kautta. Kotijoukkue KTP tiedotti aiemmin viikolla, että Arto Tolsa Areenalla nähdään HIFK-ottelussa yleisöä ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

Paikan päälle matkustavat HIFK-kannattajat voivat tutustua ottelutapahtuman järjestelyihin tarkemmin KTP:n nettisivuilla.

Torstain vierasmatka on HIFK:lle jo tämän kauden toinen Kotkan suuntaan. Joukkueet kohtasivat Arto Tolsa Areenalla hyisissä talviolosuhteissa jo Suomen Cupin lohkovaiheen ensimmäisessä ottelussa helmikuun alussa. Silloin HIFK haki mukaansa täydet pisteet Pipe Sáezin voittomaaliksi jääneella 0-1-osumalla. Tällä kertaa odotettavissa on sääennusteiden mukaan noin 34 astetta edelliskertaan verrattuna lämpimämpi ottelukeli, joten paikan päälle pääsevät katsojat saavat nauttia jalkapallosta lämpimässä kesäsäässä.

KTP löytyy sijalta kymmenen Veikkausliigan sarjataulukossa ennen torstai-illan täyttä ottelukierrosta. Se on ehtinyt pelata viisi ottelua, joista peräti neljä ovat olleet vierasotteluita. Argo Arbeiterin valmentama ryhmä avasi pistetilinsä heti avauskierroksella pelaamalla tasan SJK:n kanssa Seinäjoella. Sen jälkeen KTP on onnistunut nappaamaan yhden kolmen pisteen voiton kolmannella kierroksella FC Hakan kustannuksella Valkeakoskella. Kolme muuta ottelua ovat päättyneet kotkalaisten tappioon. Joukkue tulee kauden toiseen kotiotteluunsa kahdella peräkkäisellä tappiolla, joista viimeisin tuli toukokuun lopussa Ilvestä vastaan Tampereella.

– KTP on tehnyt vähän muutoksia omaan pelityyliinsä sitten meidän viime kohtaamisen. He ovat olleet vaikeasti voitettavissa oleva joukkue viime aikoina. Odotamme haastavaa ottelua, jossa kärsivällisyys tulee olemaan tärkeässä roolissa, pohtii HIFK:n päävalmentaja Joaquín Gómez.

Jos maalintekovastuu on HIFK:n joukkueessa alkukauden aikana jakautunut tasaisesti eri pelaajien välillä, voi samaa sanoa myös Veikkausliigassa ensimmäistä kertaa sitten kauden 2015 pelaavasta KTP:sta. Joukkue on onnistunut maalinteossa kuudesti, ja joka kerta asialla on ollut eri pelaaja. Ykkösmaalivahti Anton Lepolan selän taakse on puolestaan mennyt kahdeksan palloa, joten KTP:n maaliero on kahden maalin verran pakkasen puolella ennen torstain kamppailua.

HIFK kärsi kauden ensimmäisen tappionsa edelliskierroksella FC Interiä vastaan. Ruma lopputulos 1-4 ei kuitenkaan kerro kaikkea ottelun kulusta, sillä kotijoukkue HIFK oli selvästi hallitsevampi osapuoli kuumassa kamppailussa. FC Inter onnistui lopussa kahdesti vastahyökkäyksistä, kun HIFK oli tehnyt selvästi hyökkäysvoittoisia pelaajavaihtoja 1-2-tappiotilanteen muuttamiseksi.

Tappiosta huolimatta HIFK:n alkukausi on ollut varsin positiivinen niin pelillisesti kuin pisteidenkin valossa. Joukkue on sekä Suomen Cupissa että Veikkausliigassa osoittanut pystyvänsä hallitsemaan peliä kaikkia vastustajia vastaan, ja pisteitä on viidessä ottelussa tullut kahdeksan kappaletta. HIFK on poistunut kentältä voittajana FC Hakaa ja AC Oulua vastaan sekä pelannut tasapelit SJK:n ja Ilveksen kanssa. Joukkueen sisäistä maalipörssiä johtaa kapteenistoon kuuluva Moshtagh Yaghoubi, joka on onnistunut viimeistelyssä pilkulta HIFK:n kahdessa edellisessä ottelussa.

– Mielestäni olemme pystyneet parantamaan koko ajan kevään aikana. Halusimme rakentaa jotain uutta ja erilaista, sekä rakentaa tämän joukkueen identiteettiä. Siinä olemme mielestäni onnistuneet. Olemme pystyneet pelaamaan voitosta kaikissa peleissä tähän mennessä, vaikka pisteitä voisi meidän mielestä olla enemmänkin kasassa. Jatkamme hommia ja pyrimme siihen, että otamme mahdollisimman monta kolmen pisteen voittoa, Gómez sanoo.

KTP-ottelusta ovat varmuudella sivussa hyökkääjä Sakari Tukiainen sekä Suomen A-maajoukkueen mukana EM-kisareissulla oleva valmentaja Antti Niemi.

Gómezin koko ennakkohaastattelu: