Todella hyvin kautensa HIFK:ssa aloittaneet Jusif Ali ja Pipe Sáez ovat kirjoittaneet seuran kanssa kauden 2022 kattavat jatkosopimukset.
Oulusta HIFK:hon täksi kaudeksi tullut Ali aloitti kautensa pirteästi ja oli isossa roolissa jo Suomen Cupin aikana. Veikkausliigan puolella 21-vuotias on ollut HIFK:n avauskokoonpanossa FC Hakaa ja SJK:ta vastaan. Viime viikonlopun Ilves-kotiottelussa hän tuli vaihdosta kentälle ottelun loppupuolella. Ison potentiaalin omaava Ali oli iloinen jatkosopimuksen synnyttyä:
– Tottakai tuntuu hyvältä, että saatiin tehtyä pidempi sopimus. Minun on ollut todella kivaa tehdä töitä HIFK:n kanssa ja tämä antaa minulle ennen kaikkea lisää itseluottamusta siihen, että minuun luotetaan ja uskotaan seurassa.
Pipe on ottanut ison roolin HIFK:sta seuraan tultuaan ja espanjalainen on pelannut jokaisessa tämän kauden kolmessa ottelussa täydet 90 minuuttia. Vasemman laidan haltuun ottaneelle Pipelle HIFK on ensimmäinen seura kotimaansa ulkopuolella ja jatkoa on myös tiedossa:
– Olen ollut todella tyytyväinen joukkueeseen ja seuraan. Täällä on hyvä olla, joten jatkan mielelläni HIFK:ssa.
HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström pitää jatkosopimuksia tärkeinä kiinnityksinä tulevaisuutta silmällä pitäen:
– Jusif on yksi tärkeä palanen HIFK:n tulevaisuuden projektissa. Kyseessä on nuori ja potentiaalinen pelaaja, joka kehittyy hyvän asenteensa ansiosta koko ajan.
– Pipe on meille tärkeä johtavassa roolissa esiintyvä pelaaja niin pelikentällä kuin sen ulkopuolella. Tämä oli joukkueelle ja koko HIFK:lle tärkeä jatkosopimus.