Skip to main content

4.5.2021 klo 18.45 FC Lahti-HIFK. Telia Esport Seriesin Youtube-kanava

HIFK:n runkosarja eFutisliigassa huipentuu tänä iltana viimeiseen otteluun FC Lahtea vastaan. Panoksia ei ottelusta puutu, sillä ottelun voittaja nähdään keskiviikkona alkavissa pudotuspeleissä. Toki sillä oletuksella, että Lahti häviäisi myös päivän toisen kamppailunsa, joka sillä on FC Honkaa vastaan kello 18.00.

HIFK:n kausi on ollut mollivoittoinen ja se on kerännyt viiteen pelattuun otteluun kolme pistettä. HIFK on lohkossaan A kuudes TPS:ä paremman maalieron turvin. Kauden 2021 ainoa voitto tuli juurikin TPS:stä lukemin 9-3. HIFK:n Jesse ”Jesuu_20” Hämäläinen ja Niko Koskinen lähtevät tiistai-iltaan alla 6-3 tappio AC Oululle.

FC Lahti on ollut vielä helsinkiläisiä suurempi pettymys kuluneella kaudella. Lahti on pelannut HIFK:ta yhden ottelun vähemmän saalistaen samaiset kolme pistettä. Lahti on HIFK:n edellä sarjataulukossa sijalla viisi paremman maalieron turvin. Lahden kauden ainoa voitto tuli lukemin 3-1 TPS vastaan. Lahdella on tiistaille tultaessa alla rökäletappio HJK:lle lukemin 11-6.

Viime kaudella nämä joukkueet kohtasivat kahdesti ja Lahti oli silloin HIFK:ta parempi molemmilla kerroilla. Ensin runkosarjassa Lahti voitti lukemin 3-1 ja joukkueet kohtasivat uudestaan myöhemmin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Lahti päätti silloin HIFK:n kauden voittamalla sarjan yhteismaalein 6-3. 

Lahdella on siis illalla kaksi ottelua, joista ensimmäinen käydään kello 18.00 lohkossa kolmantena olevaa FC Honkaa vastaan. Tällä ottelulla on jo suuret panokset myös HIFK:n kannalta, sillä Lahden voitto siitä ottelusta murentaisi HIFK:n pudotuspelihaaveet minimiin. 

Tuon ottelun jälkeen HIFK ja Lahti kohtaavat isojen panosten ottelussa, josta helsinkiläisille kelpaa vain ja ainoastaan voitto. Lohkojensa viisi parasta pääsevät eFutisliigan pudotuspeleihin. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kohtaavat lohkoissaan sijoille 4-5 sijoittuneet joukkueet. HIFK-FC Lahti on katsottavissa Telia Esport Seriesin Youtube-kanavalta kello 18.45 alkaen. 

HIFK:n eFutisliiga-viestinnän tarjoaa FREE.fi. Yhteistyökumppanimme tarjoaa HIFK-yhteisölle 25 prosentin alennuksen kevytyrittäjäpalveluistaan kolmen ensimmäisen kuukauden ajan. Saat edun käyttöösi alennuskoodilla HIFKFOTBOLL, kun rekisteröidyt palveluun FREE.fi-nettisivuilla.