Skip to main content

HIFK Fotboll on kaudelle 2021 ottanut käyttöön uuden Kummipelaaja-paketin yritysasiakkailleen. Paketin tilaava yritys saa oman logonsa kummipelaajansa pelipaidan selkään. Lisäksi yrityksen nimi mainitaan kuulutuksilla pelaajaesittelyn sekä kummipelaajan tekemien maalien yhteydessä.

NTG Polar Road Oy on kuljetus- ja logistiikka-alan yritys, joka on toiminut Suomessa vuodesta 2014 lähtien. Yrityksen kummipelaajana toimii kaudella 2021 toppari Aldayr Hernández. Lisäksi NTG Polar Roadin logo tulee näkymään HIFK:n valmentajien ottelupäivän asussa.

– Tämä sopimus lähti liikkeelle siitä, kun Juhani Tähkävuori HIFK:sta otti minuun yhteyttä ja esitteli seuran eri yhteistyömahdollisuuksia. Urheilu ja sen tukeminen ovat lähellä sydäntäni, joten tähän oli helppoa lähteä mukaan, kommentoi NTG Polar Roadin edustaja Sami Leppänen.

– Hienoa nähdä, että vaikeinakin aikoina saadaan uusia yrityksiä lähtemään mukaan yhteistyökumppaneiksi. Sami Leppänen on minulle vanha tuttu nuoruudesta ja on ilo saada NTG Polar Road Oy mukaan HIFK Fotbollin kumppaniksi. Yrityksiä on muutenkin haastavasta koronatilanteesta huolimatta lähtenyt hyvin meidän mukaamme, ja varsinkin Kummipelaaja-paketit ovat menneet kuumille kiville, kommentoi HIFK:n urheilu- ja liiketoiminnan kehittäjä Juhani Tähkävuori.

Haluatko sinäkin oman kummipelaajan yrityksellesi? Katso lisätiedot meidän Yrityssivuilta!