Skip to main content

20.2.2021 HIFK – FC Lahti 1-0 (0-0)

Kaksi viikkoa sitten käynnistynyt Suomen Cupin lohkovaihe tuli HIFK:n osalta päätökseensä, kun joukkueen kolmanneksi ja viimeiseksi vastustajaksi asettui tänään Talin hallissa vieraillut FC Lahti. HIFK:n osalta ennakkoasetelmat olivat selkeät: voitolla joukkue varmistaisi jatkopaikkansa Cupissa, kun taas tappiolla taival päättyisi varmuudella lohkovaiheeseen. Tasapeli puolestaan siirtäisi lopullisen ratkaisun ajassa eteenpäin, kunnes HJK:n ja KTP:n välisen ottelun tulos olisi tiedossa.

Punapaitainen kotijoukkue HIFK ei halunnut jättää mitään muiden joukkueiden tulosten varaan vaan lähti hakemaan jatkopaikkaa jo tänään lahtelaisjoukkuetta vastaan. Ensimmäisen puoliajan alku ei pitänyt sisällään vaarallisempia maalintekotilanteita kummallekaan joukkueelle, vaikka pelin tahtipuikko pysyi edellisten otteluiden tapaan enemmän HIFK:n hallussa. Joukkue sai muutamien hyökkäyspään erikoistilanteiden kautta mahdollisuuden päästä pelissä johtoon, mutta FC Lahti onnistui hyvin erikoistilannepuolustuksessaan.

Parinkymmenen minuutin jälkeen Pipe Sáezin kulmapotku tavoitteli Aldayr Hernándezin päätä boksin sisällä, mutta pallo päätyikin Tino Palmastolle. 22-vuotias toppari pelasi pallon Moshtagh Yaghoubille, jonka matala laukaus kuitenkin pysähtyi lahtelaispelaajiin.

Lahtelaiset saivat 28 minuutin kohdalla Jasin-Amin Assehnounin kautta hyvän tilaisuuden johtomaalin iskemiseen, mutta HIFK-vahti Markus Uusitalo tuli tilanteessa hyvin vastaan ja torjui Assehnounin laukauksen päätyrajan yli. Vierasjoukkue ei onnistunut tekemään johtomaalia myöskään tilannetta seuranneesta kulmapotkusta. Tasainen puoliaika päättyi maalittomasti.

HIFK sai toisen puoliajan alkuun loistavan tilaisuuden siirtyä ottelussa johtoon. Sáez keskitti kulmalipulta, eikä Sakari Mattilan pää ollut kaukana pallosta maalin edessä. Palloon pääsi Hernández, mutta kolumbialaisen pusku meni yli maalin.

60 minuutin jälkeen HIFK:n valmennustiimi suoritti kaksi pelaajavaihtoa. Ensin HIFK:n junioreissa lapsena pelannut Jean-Claude Mabinda sai ensimmäiset minuuttinsa kilpailullisessa ottelussa seuran edustusjoukkueessa, kun hänet vaihdettiin oikealle laidalle Macario Hing-Gloverin paikalle. Muutama minuutti myöhemmin Sakari Tukiainen vaihdettiin Keaton Isakssonin paikalle kärkeen tuomaan lisää maalintekovoimaa hyökkäykseen.

Tasapeli olisi suurella todennäköisyydellä tarkoittanut HIFK:n jäämistä alkulohkoon, joten valmennus päätyi tekemään erittäin hyökkäävän vaihdon 82 minuutin kohdalla. Topparit Hernández ja Palmasto tulivat vaihtoon samalla kun Mosawer Ahadi ja Jeremiah Streng vaihdettiin kentälle. Vaihto tuotti nopeasti tulosta Strengin puskettua Mattilan keskityksen ohi Antonio Regueron noin minuuttia myöhemmin. Maali jäi myös ottelun ainoaksi.

Voitto oli HIFK:lle ensimmäinen FC Lahdesta sitten syksyn 2015. Tulos merkitsee myös sitä, että HIFK varmistaa jatkopaikkansa Suomen Cupissa. HJK-KTP-ottelun lopputulos vaikuttaa tosin vielä siihen, ovatko punapaidat lohkonsa paras vai toiseksi paras joukkue. HIFK:n seuraava Suomen Cupin ottelu pelataan joka tapauksessa maaliskuun puolella.

– Pelin hallinta oli meidän tärkein prioriteettimme, ja mielestäni me myös onnistuimme siinä valtaosan pelistä. Olisimme voineet luoda enemmän tilanteita pelin aikana. Kun ottelua oli jäljellä 10-15 minuuttia oli jotain muutoksia tehtävä, jotta saisimme voiton mukaamme. Lopun vaihto antoi meille juuri sen, minkä halusimmekin. Jerellä (Streng) on paljon potentiaalia eikä yleensä epäonnistu paikoistaan, joten olen hyvin iloinen siitä, että hän sai tehdä voittomaalin tänään, HIFK:n päävalmentaja Joaquín Gómez kommentoi pelin jälkeen.

Maalit:
84’ 1-0 Jeremiah Streng)

HIFK:n avauskokoonpano:
1 Markus Uusitalo (mv)
2 Aldayr Hernández (82’ 18 Jeremiah Streng)
3 Sakari Mattila
5 Pipe Sáez
7 Moshtagh Yaghoubi
10 Keaton Isaksson (65’ 34 Sakari Tukiainen)
13 Jake Dunwoody
15 Jusif Ali
16 Tino Palmasto (82’ 20 Mosawer Ahadi)
17 Jani Bäckman (c)
21 Macario Hing-Glover (61’ 24 Jean-Claude Mabinda)

Vaihtopelaajat: 8 Jukka Halme, 9 Juanan Entrena, 25 Martti Puolakainen (mv).

Ottelun huippuhetket näet Ruudun kautta.