Skip to main content

13.2.2021 klo 13.45 HJK-HIFK 2-1 (1-1)

Viime viikolla Kotkassa alkanut Suomen Cup sai HIFK:n osalta jatkoa tänään Talin hallissa, jossa pelattiin tämän kauden ensimmäinen derby HJK:ta vastaan. HIFK lähti otteluun lohkon kärkipaikalta kolmen sarjapisteen turvin, kun taas paikallisvastustaja oli saanut yhden pisteen mukaansa avauspelistään FC Lahtea vastaan.

HIFK sai vahvan lähdön derbyyn ja loi hyökkäyspeliä heti ottelun alkuminuuteilla. Johtomaali ei ollut kaukana ottelun toisella minuutilla, kun Sakari Mattila jälleen pääsi osoittamaan vaarallisuutensa vapaapotkuissa. Mattilan laukaus lähti totutun väkevästi ja meni vain niukasti ohi Hugo Keton vartioiman HJK-maalin.

Avausmaalin iski sen sijaan HJK pari minuuttia ennen puolen tunnin täyttymistä. HIFK-maalivahti Markus Uusitalo onnistui torjumaan Atomin laukauksen, mutta Roope Riski oli ensimmäisenä paluupallossa ja vei kotijoukkueen johtoon. HIFK:n penkki tulkitsi Riskin olleen paitsioasemassa, mutta ottelun tuomaristo oli eri mieltä, joten lukemat muuttuivat muotoon 1-0 HJK:n hyväksi.

HIFK:n tasoitusta ei kuitenkaan tarvittu odottaa kauan. Kotijoukkueen puolustus ei ollut hereillä, ja Jusif Ali pääsi boksin keskeltä laukomaan HIFK:n 1-1-osuman Pipe Sáezin esityöstä. Näissä lukemissa mentiin myös tauolle.

Toisen puoliajan alussa HJK:n Valtteri Moren sai punaisen kortin osuttuaan jalalla Sakari Tukiaista olkapäähän tavoiteltuaan palloa kaksinkamppailutilanteessa. Ulosajo oli HJK:lle jo tämän kauden toinen, sillä Daniel O’Shaughnessylle tuomittiin punainen kortti viime viikolla FC Lahtea vastaan.

HIFK ei onnistunut hyödyntämään ulosajon tuomaa ylivoimaa toivotulla tavalla ja pitkään näytti siltä, että kauden ensimmäisessä derbyssä päädyttäisiin tasapeliin. Loppuminuuteilla kotijoukkue kuitenkin tarjosi HIFK:lle kylmää kyytiä, kun pari minuuttia aikaisemmin kentälle tullut Santeri Väänänen laukoi HJK:n johtoon upealla vedolla yläkulmaan. Väänäsen maali jäi samalla ottelun viimeiseksi.

– Tämä oli tasainen ottelu oikeastaan lähes alusta loppuun saakka. Emme pystyneet hyödyntämään ulosajon meille tuomaa etua, joten jouduimme tekemään muutamia muutoksia kesken pelin. Samalla tämä peli oli myös osoitus siitä, että meillä on kilpailukykyinen joukkue, joka pystyy hallitsemaan peliä. Jatkamme nyt pelimme kehittämistä ja vahvuuksiemme parantamista, sanoi päävalmentaja Joaquín Gómez ottelun jälkeen.

HIFK:n kausi jatkuu lauantaina 20. helmikuuta Suomen Cupin kotiottelulla FC Lahtea vastaan klo 14.00.

Maalit:
28′ 0-1 Roope Riski
37′ 1-1 Jusif Ali
90′ 2-1 Santeri Väänänen

Ottelun huippuhetket tarjoaa Ruutu.

HIFK:n avauskokoonpano:
1 Markus Uusitalo (mv)
2 Aldayr Hernández
3 Sakari Mattila
5 Pipe Sáez
7 Moshtagh Yaghoubi (63’ 18 Jeremiah Streng)
10 Keaton Isaksson (63’ 13 Jake Dunwoody)
15 Jusif Ali (87’ 9 Juanan Entrena)
16 Tino Palmasto
17 Jani Bäckman (C) (76’ 8 Jukka Halme)
21 Macario Hing-Glover
34 Sakari Tukiainen (63’ 20 Mosawer Ahadi)

Vaihtopelaajat: 24 Jean-Claude Mabinda, 30 Calum Ward (mv).