Skip to main content

HIFK vahvistaa joukkuettaan espanjalaisella Felipe ”Pipe” Sáezilla. Laitapuolustaja siirtyy seuraan kauden 2021 kattavalla sopimuksella.

Sáez on kotoisin Madridista ja on juniorivuosinaan edustanut sekä Real Madridia että Rayo Vallecanoa. Aikuispelaajana hän on pääasiassa pelannut Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla ja on ennen Suomeen siirtymistään pelannut Las Rozas CF:n joukkueessa. HIFK on samalla Sáezin ensimmäinen seura ulkomailla.

– Olen hyökkäävä pelaaja ja olen aina tykännyt pelata sellaisissa joukkueissa, jotka pitävät palloa paljon. Helsinkiin muuttaminen tuntui hienolta mahdollisuudelta, sillä en aikaisemmin ole pelannut Espanjan ulkopuolella. Kävin keskusteluita HIFK:n kanssa ja sain seurasta hyvän vaikutelman. Odotan jo kovasti kauden alkamista sekä Helsingissä asumista. Olen ymmärtänyt, että tämä on kaunis kaupunki etenkin kesällä, Sáez sanoo.

– Pipe Sáez tuo vasenjalkaisena puolustajana meille niitä ominaisuuksia, joita olemme halunneet joukkueeseen jo pidemmän aikaa. Hän pystyy pelaamaan sekä neljän linjassa että wing-backina, joten saamme hänen kauttaan joukkueen peliin uusia ulottuvuuksia viime kauteen verrattuna. Uskomme hänen yllättävän monet tulevalla kaudella, kommentoi HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.

HIFK:n sopimustilanne 28.1.2021:

Maalivahdit:
Martti Puolakainen (2021)
Markus Uusitalo (2021, lainalla FC Hongasta)

Puolustajat:
Selman El Baset (2021, lainalla FC Ingolstadtista)
Aldayr Hernández (2021)
Macario Hing-Glover (2021)
Jean-Claude Mabinda (2021)
Hannu Patronen (2021)
Pipe Sáez (2021)

Keskikenttäpelaajat:
Jani Bäckman (2021)
Jukka Halme (2021)
Sakari Mattila (2022)
Moshtagh Yaghoubi (2021)

Hyökkääjät:
Jusif Ali (2021)
Erikson Carlos (2021)

Varmista oma paikkasi Bolt Arenalla ensi kaudella hankkimalla HIFK:n kausikortin jo hyvissä ajoin ennen kauden alkamista! Kortit ovat myynnissä Lippupisteen kanavissa.