Skip to main content

HIFK ja FREE! ovat solmineet HIFK:n kahden ensimmäisen eFutisliigakauden kattavan yhteistyösopimuksen. Ensimmäinen eFutisliigan kausi päättyy tänään, kun taas toinen kausi on käynnistymässä keväällä. HIFK:n osalta pelit päättyivät pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella 6-3-tappiolla FC Lahtea vastaan.

FREE! on työelämän palvelualusta, joka tarjoaa asiakkailleen kevytyrittäjäpalveluita Y-tunnuksella tai ilman. Yritys on aiemmin ollut mukana tukemassa HIFK:ta jääkiekossa ja e-urheilussa, joten jalkapallon puolelle laajentaminen oli luonnollinen valinta eFutisliigan käynnistymisen yhteydessä.

– Meidän sydän sykkii punaiselle myös, meidän tapauksessa vähän vaaleammalle punaiselle, mutta punaiselle joka tapauksessa! Odotamme innolla, että pääsemme yhdessä HIFK:n kanssa viemään itsensä työllistämisen ilosanomaa eFutiskentille ja kotikatsomoihin. Tapahtuu urheilu sitten fyysisesti urheilukentillä tai internetin servereillä, niin yrittänyttä ei laiteta. Siksi me haluamme olla mukana tekemässä yhteistyötä, koska urheilijoilla yrittäjämäinen asenne ja tekemisen meininki on vahvasti läsnä. Mitä ammattimaiseksi toiminta menee, sitä tärkeämpää on, että urheilija saa keskittyä olennaiseen. Silloin on hyvä jättää paperirumbat ja muu byrokratia meidän hoidettavaksi, toteaa FREE!n Miikka Mannio.

– E-urheilu on kovassa nosteessa ja meistä on hienoa, että jalkapallon pääsarja on olemassa myös digitaalisilla kentillä. Aloitettuamme keskustelut FREE!:n kanssa kävi nopeasti ilmi, että molempien osapuolten kiinnostus yhteistyötä kohtaan oli suurta. Olemme HIFK:ssa innoissamme tästä projektista, ja vaikka ensimmäinen eFutisliiga-kausi ei meidän osalta vielä tuonut mukanaan toivottuja tuloksia, niin pääsemme nyt yhdessä FREE!:n kanssa kehittämään HIFK:n e-jalkapalloa kohti seuraavaa kautta, kommentoi HIFK:n toimitusjohtaja Christoffer Perret.