Skip to main content

Naisten edustusjoukkue päätyi ensimmäistä kertaa tasapisteisiin tällä kaudella HPS/2:n vieraana Paloheinässä viime viikon keskiviikkona ylemmän jatkosarjan ensimmäisessä ottelussa. Joukkueet kohtasivat tuolloin toisensa uudestaan lyhyen ajan sisällä, sillä HIFK oli kaksi viikkoa aiemmin käynyt hakemassa vieraspisteet HPS:ltä runkosarjan viimeisessä ottelussa. Vihreäpaitainen kotijoukkue oli runkosarjan päätöskierroksella tulleen 3-1 -tappion jälkeen vahvistanut joukkuettaan kahdella Ykkösessä pelaavan edustusjoukkeensa hyökkääjällä, mutta muutoin rungot olivat molemmilla joukkueilla melko samat peliin lähdettäessä.

Aikaisempi kohtaaminen oli vielä tuoreessa muistissa ja HIFK lähti otteluun hyvin valmistautuneena. HPS/2 pyrki luomaan kovaa painetta heti ottelun alusta lähtien ja ruokkimaan vahvistuksena saapuneita kärkipelaajiaan. Vierasjoukkue HIFK puolusti tiiviisti ja sai tilanteenvaihdoilla luotua useita hyökkäyksiä. Maalittomassa tilanteessa pelattiin 30 minuutille asti, jolloin Elina Sjölinderin syötöstä ja vastustajan kimmokkeesta Melinda Andler pääsi viimeistelemään kauden kuudennen maalinsa.

Toisella puoliajalla HPS/2 sai pelin hallintaansa ja haki aggressiivisesti tasoitusmaalia. Vierasjoukkueen epäonneksi vartti ennen päätösvihellystä pallo päätyi HIFK:n verkkoon oman pelaajan jalasta eikä kummankaan joukkueen maalitili enää sen jälkeen karttunut, joten peli päättyi näihin lukemiin 1-1.

Kuuden ottelun voittoputken jälkeen tappiolta tuntunut tasapeli tekee HIFK:n nousutaistosta aavistuksen verran hankalamman, eikä nousu enää välttämättä ole omissa käsissä. Nousumahdollisuudet edellyttäisivät edellä olevien joukkueiden pistemenetyksiä, mutta toisaalta jäljellä on vielä neljä oletettavasti tasaista kierrosta. Joukkueen katseet on suunnattu jo viikonloppuna pelattavaan JäPS-vierasotteluun, josta HIFK:lle ei kelpaa kuin täysi pistepotti kotiin vietäväksi. JäPS pitää hallussaan ylemmän jatkosarjan toista sijaa 26 pisteellä voitettuaan Gnistanin kotonaan. HIFK on pelannut otteluita saman verran pistesaldon näyttäessä lukemaa 22. Voittamalla sunnuntaina Järvenpäässä HIFK pääsisi JäPSin kannoille pisteen päähän nousupaikasta.

HIFK kohtasi JäPSin kotikentällään jo kesäkuussa Kolmosen runkosarjan toisella kierroksella. Tuolloin punapaidat johtivat peliä tauolla maalein 3-1, mutta joutui lopulta taipumaan vierasjoukkueen viimeisteltyä yhteensä kolme osumaa toisen puoliajan aikana. Nopeatempoisen kauden ansiosta tuo peli on edelleen HIFK:lla tuoreessa muistissa, ja huomenna Järvenpäässä avautuu oiva mahdollisuus revanssiin.

– Kesällä runkosarjan peli JäPSiä vastaan päättyi reilusta voittoasemasta huolimatta harmittavaan 3-4 -tappioon. Nyt lähdetään hakemaan revanssia. Takana on kaksi tasaista ottelua HPS:ää vastaan ja uskon, että tästä tulee samanlainen. Kun pelataan vaan omaa peliä, niin voidaan varmasti haastaa sarjakärki, sanoo maalivahti Paula Romakkaniemi.

JäPS – HIFK pelataan sunnuntaina 4.10. klo 18.00 Järvenpään monitoimihallissa.