Skip to main content

Umid Dibachy on nimetty HIFK:n uuden B-juniorijoukkueen päävalmentajaksi ja pelaajakehittäjäksi. 18-vuotiaana valmennusuransa aloittanut Dibachy on valmentanut ammatikseen lähes kaikkia ikäluokkia pienistä lapsista aina miesten tasolle asti. Joukkuevalmentamisen lisäksi hänen erikoisosaamiseen kuuluu taito- ja temppuvalmennus sekä pelaajien henkilökohtainen valmennus. Hän on toiminut valmentajana mm. TPS:n organisaatiossa sekä Turkissa.

HIFK:n B-junioreiden päävalmentaja Umid Dibachy.

– Valmentajana olen todella innokas, tavoitteellinen, kilpailuhenkinen ja oppimishaluinen. Siksi lähden nyt hyvällä mielellä tähän toimintaan mukaan, koska HIFK tulee panostamaan kilpailullisesti joukkueiden ja pelaajien kehitykseen uudella tasolla. Tämän pitkäjänteisen projektin tavoitteena on saada IFK:n omia nuoria lahjakkaita pelaajia ajan myötä edustuksen riveihin, Dibachy sanoo.

Valmentajan ja liikunnanohjaajan tutkinnot sekä UEFA B-lisenssin omaava Dibachy tulee B-junioreiden valmentamisen lisäksi keskittymään pelaajien henkilökohtaiseen kehittämiseen pitkäjänteisen suunnitelman avulla. Henkilökohtaisella tasolla hänen seuraava tavoite on UEFA A-lisenssin suorittaminen valmentajana.

 

 

Seura järjestää try-outit rekrytoidakseen pelaajia uuteen joukkueeseen seuraavina ajankohtina:

  • Töölön pallokenttä 6 osa 1, 1/2 kenttää, su 25.10.2020 klo 16:00 – 18:00.
  • Töölön pallokenttä 6, 1/1 kenttä, to 29.10.2020 klo 20:00 – 21:00.
  • Töölön pallokenttä 6 osa 1, 1/2 kenttää, su 01.11.2020 klo 16:00 – 18:00.

Ilmoittautumisia try-outeihin otetaan vastaan 21.10.2020 mennessä sähköpostitse osoitteeseen olli.orvasto[at]hifkfotboll.fi.