18.10.2020 klo 16.00 HJK – HIFK 3-0 (0-0)

Kauden toinen Stadin Derby pelattiin sunnuntai-iltapäivänä HJK:n ja HIFK:n välillä. Kotijoukkue HJK lähti otteluun sarjajohtajan ominaisuudessa, tasapisteissä KuPS:n kanssa, kun taas HIFK oli seitsemäntenä Veikkausliigataulukossa ennen sunnuntain kierrosta. Ero kuudentena olevaan FC Lahteen oli kolme pistettä, joten molemmilla joukkueilla oli paljon pelissä tähän derbyyn lähdettäessä.

Jos syyskuussa pelattu ja HIFK:n voittoon päättynyt derby alkoi räjähtävästi kentällä, edettiin tällä kertaa huomattavasti rauhallisemmin joukkueiden välillä. Ottelun iso panos näkyi tarkassa puolustus- ja peruspelaamisessa, jossa riskejä ei juurikaan otettu virheiden minimoimiseksi. Ensimmäiset parikymmentä minuuttia eivät juurikaan sisältäneet maalipaikkoja kummankaan joukkueen kohdalla.

Vajaan puolen tunnin kohdalla kotijoukkue HJK pääsi askeleen lähemmäs maalintekoa alun keskialueen asemataisteluun verrattuna, kun se painostuksellaan onnistui saamaan muutamia perättäisiä kulmapotkuja. HIFK:n puolustus oli kuitenkin näissä tilanteissa niskan päällä ja Tino PalmastoSakari Tukiainen sekä John Fagerström pääsivät käyttämään pituuttaan voittaen pääpalloja oman maalin edustalla. Myös Arnold Origi oli tutun vahvassa vireessä ja pelasti yhden lähietäisyydeltä tulleen vedon torjumalla pallon yli päätyrajan.

Daniel O’Shaughnessy sai hyvän paikan HJK:n kulman yhteydessä 36 minuutin kohdalla, mutta hänen ohjauksensa meni selvästi ohi HIFK-maalin sen oikealta puolelta. Lisäaikaa ei ensimmäisellä puoliajalla ollut, ja tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen puoliaika jatkui saman kaavan mukaan kuin mihin Bolt Arenan yleisö oli saanut tottua jo ensimmäisen jakson aikana. HJK piti edelleen palloa itsellään, mutta HIFK piti paikallisvastustajansa poissa vaarallisilta tekopaikoilta. Kentälle 60 minuutin kohdalla vaihdettu David Browne pääsi kokeilemaan kaukolaukausta, mutta Origi oli hyvin mukana ja heittäytyi maahan napaten pallon hyppysiinsä.

HIFK ei kovasta taistelustaan huolimatta onnistunut pitämään maaliaan puhtaana ottelun loppuun asti. Kotijoukkue siirtyi ottelussa johtoon 73. peliminuutilla. Reilun minuutin kentällä ollut Tim Väyrynen pääsi edellisderbyn tapaan maalinteon makuun. Hän laukoi päin Origia, ja pallo meni HIFK-maalin torjunnasta ylärimaan, mutta jatkotilanteesta HIFK:n epäonneksi kenialaismaalivahdin kautta maaliin.

Reilut viisi minuuttia kotijoukkueen avausmaalin jälkeen pallo osui Jani Bäckmania käteen rangaistusalueen sisällä, ja tästä syystä pallo vietiin pilkulle. Ferhan Hasani sijoitti pallon HIFK-maalin vasempaan alanurkkaan ja pelissä alkoi olla ratkaisun makua. Lopussa Roope Riski pääsi laukomaan pallon HIFK-puolustuksen kautta vielä kertaalleen maaliin, ja loppulukemiksi kirjattiin 3-0 HJK:n vahvan lopun ansiosta.

– 72 minuuttia pystyttiin tänään pistämään kampoihin, mutta sen 1-0-maalin jälkeen meidän oli pakko lähteä ottamaan vähän enemmän riskejä ja prässäämään korkeammalta. Meillä ei ehkä siinä sitten enää ollut jalkoja tarpeeksi, niin vastustaja pääsi sitten vähän turhan helpolla pitämään palloa ja pelin samalla itsellään, kommentoi valmentaja Teemu Kankkunen.

Tämän iltapäivän tulosten myötä HIFK putoaa Veikkausliigan sarjataulukossa kahdeksanneksi. Eroa kuudenteen sijaan on edelleen kolme pistettä, mutta sitä juuri nyt hallussaan pitävä FC Lahti pelaa rästiottelunsa huomenna FC Hakaa vastaan.

HIFK:n kausi Veikkausliigassa jatkuu torstaina kotiottelulla Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Lippuja otteluun on myynnissä Lippupisteen myyntikanavissa. Huomioithan, että ottelu alkaa jo klo 18.00 alkuperäisestä otteluohjelmasta poiketen!

Maalit:
73’ 1-0 Tim Väyrynen
79’ 2-0 Ferhan Hasani (rangaistuspotku)
85’ 3-0 Roope Riski

HIFK:n avauskokoonpano:
6 Riku Selander
7 Moshtagh Yaghoubi
11 Sakari Tukiainen
15 Eero-Matti Auvinen (73’ 34 Tuukka Andberg)
16 Tino Palmasto
17 Jani Bäckman (c)
19 Kevin Larsson (73’ 13 Foday Manneh)
20 John Fagerström
77 Arnold Origi (mv)
98 Vitinho
99 Joel Mattsson

Vaihtopelaajat: 1 Otto Huuhtanen (mv), 18 Matias Hänninen, 23 Nikolas Saira, 25 Martti Puolakainen (mv), 27 Seunghyun Lim.