Skip to main content

15.10.2020 klo 18.30 HIFK – Ilves 1-2 (0-0)

HIFK ja Ilves kohtasivat Bolt Arenan torstai-illassa kello 18.30 alkaen. Illan Veikkausliigaottelulla oli erittäin suuri panos sarjataulukon tilanteen vuoksi, sillä Ilves tuli otteluun viidenneltä sijalta, kaksi pistettä ennen kuudentena ollutta HIFK:ta. Klassisen kuuden pisteen ottelun lisäksi lisämausteen tähän iltaan toi hieno merkkipaalu HIFK:n seurahistoriasta. Seura perustettiin 15.10.1897, joten tänään vietettiin samalla HIFK:n 123-vuotisjuhlia.

Ottelun eteni alusta lähtien odotetusti Ilveksen pallonhallinnan merkeissä. Peli pyöri HIFK:n päädyssä, mutta useista erikoistilanteista huolimatta vieraat eivät käyneet lähellä johtomaalia. Kotijoukkue HIFK sai ensimmäisen tilanteensa reilun vartin jälkeen. Eero-Matti Auvinen hankki joukkueelleen kulmapotkun, jota antamaan meni pelikiellostaan vapautunut Sakari Mattila. Pallo meni lopulta muutaman välipysähdyksen kautta avauskokoonpanoon palanneelle Adama Fofanalle, joka onnistui pelaamaan pallon oikealta boksin keskelle. Sakari Tukiainen ei kuitenkaan saanut palloa haltuun kunnolla, eikä tilanteesta avautunut paikkaa.

Reilun parinkymmenen minuutin pelin jälkeen Mattila voitti pääpallon keskialueella, ja Fofana pääsi käyttämään nopeuttaan pallon kanssa. Hän meni jopa Ilves-puolustuksesta läpi, mutta HIFK:n epäonneksi viimeistelytilanteessa nähtiin jo tavaramerkiksi Fofanan kohdalla tällä kaudella noussut tolppaosuma.

Myös Ilves pääsi laukomaan tolppaan puolen tunnin pelin tienoilla. Asialla oli neljä maalia tällä kaudella iskenyt Lauri Ala-Myllymäki, jonka tolppakuti näytti osuvan Joel Meroon matkan varrella. Ottelun erotuomarin näkemyksen mukaan tilanteesta ei vihelletty kulmapotkua, vaikka vierasjoukkue selkeästi tilannetta protestoikin. Tolppia lähemmäs maalintekoa ei ensimmäisen puoliajan aikana päästy, ja tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

HIFK:n valmennus haki uutta taitoa ja virtaa joukkueen peliin suorittamalla kaksi pelaajavaihtoa tauon päättyessä. Auvinen ja Jukka Halme tulivat vaihtoon, ja heidän paikkansa kentällä ottivat Jani Bäckman ja Moshtagh Yaghoubi.

Tauon hengähdyksestä piristynyt HIFK siirtyi ottelussa johtoon 52. peliminuutilla. Tukiainen pääsi ensin itse laukomaan, mutta Ilves-vahti Mika Hilander venyi tilanteessa jalkatorjuntaan. Jatkopallo meni hyvää työtä läpi ottelun tehneelle Fofanalle, jonka esityöstä Tukiainen pääsi kuittaamaan edellistilanteen. Pallo yläriman ja kentän pinnan kautta verkon perukoille, ja tilanne 1-0.

Vierasjoukkue tuli pelissä tasoihin, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä vartin verran. Pallo osui puolustustilanteessa liukuvaa Hannu Patrosta käsivarteen, ja päätuomari tuomitsi tilanteesta rangaistuspotkun Ilvekselle. Ala-Myllymäki laukoi pallon HIFK-maalin oikeaan alanurkkaan ohi Arnold Origin, joka aavisti väärin ja heittäytyi tilanteessa vasemmalle.

Ala-Myllymäki iski toistamiseen minuuttia ennen viimeiselle kympille siirtymistä. Felipe Aspegrenin keskitys lähti oikealta boksin rajan tuntumasta, ja pallo Ala-Myllymäen tarkan sijoituksen myötä HIFK-maalin alanurkkaan. Kotijoukkueen kannalta karvas käänne ottelussa jäi ratkaisevaksi, ja Ilves nappasi Helsingistä kolme pistettä mukanaan. Tuloksen myötä HIFK tippuu Veikkausliigan sarjataulukossa seitsemänneksi.

Uusi mahdollisuus sarjapisteisiin avautuu heti sunnuntaina, kun HIFK kohtaa kauden toisessa Stadin Derbyssä paikallisvastustaja HJK:n klo 16.00. Lippuja otteluun on myynnissä Lippupisteen myyntikanavissa.

– Olen todella pettynyt tulokseen. Pelasimme aika hyvin, olimme johdossa ja tuntui siltä, että olimme mukana pelissä. Sitten he saivat rangaistuspotkun myötä pelin tasoihin, ja tästä olimme luonnollisesti pettyneitä, kun olimme tehneet kovaa työtä läpi ottelun. Pilkkua oli vaikea sulattaa, sillä nähdäkseni siinä ei ollut tahallista käsivirhettä, vaan pelaajat yrittivät peittää vastustajan laukausta. Ei auta enää, mutta kyllähän tämä tulos tekee jatkon vaikeammaksi meidän kannalta. Nyt ei kuitenkaan voida muuta kuin aloittaa valmistelut ennen sunnuntain derbyä, Mike Keeney kommentoi pelin jälkeen.

 

Maalit:
52’ 1-0 Sakari Tukiainen
75’ 1-1 Lauri Ala-Myllymäki (rangaistuspotku)
80’ 1-2 Lauri Ala-Myllymäki

HIFK:n avauskokoonpano:
2 Joel Mero
3 Sakari Mattila
4 Hannu Patronen (c)
6 Riku Selander
8 Jukka Halme (46’ 7 Moshtagh Yaghoubi)
11 Sakari Tukiainen (66’ 13 Foday Manneh)
15 Eero-Matti Auvinen (46’ 17 Jani Bäckman)
20 John Fagerström (66’ 98 Vitinho)
24 Adama Fofana
77 Arnold Origi (mv)
99 Joel Mattsson

Vaihtopelaajat: 1 Otto Huuhtanen (mv), 16 Tino Palmasto, 19 Kevin Larsson.