23.10.2010 HIFK pelasi Ykkösen nousukarsinnan toisen ottelunsa, jonka voitettuaan joukkue nousi Ykköseen seuraavaksi kaudeksi. Tuosta hienosta hetkestä seuran historiassa on nyt kulunut kymmenen vuotta, ja sen kunniaksi haastattelimme Jirijoonas ”Innu” Kanthia, joka oli yksi tuon kauden joukkueen luottopelaajista.
Mennään ajassa kymmenen vuotta taaksepäin vuoteen 2010. Olit itse silloin pelaamassa toista kauttasi HIFK:n Kakkosessa pelanneessa edustusjoukkueessa. Miten itse aikoinaan päädyit mukaan HIFK:hon?
Olin tullut takaisin Yhdysvalloista Kentuckyn yliopistosta Suomeen ja aloitin 2009 vuoden tammikuussa treenaamalla divarijengin FC Atlantiksen kanssa. Mm. Esa Terävä oli siellä. Alkukevään jälkeen minulle tuli kuitenkin selväksi, että sieltä ei peliaikaa irtoaisi, joten aloin miettiä muita vaihtoehtoja. Ystäväni Joonas Rantanen pelasi tuolloin HIFK:ssa ja puhui minut mukaan. Gert Remmelin soitto myös vakuutti, että tämä olisi hyvä juttu. Näin oli. Siitä alkoi minun matkani HIFK:n kanssa.
Millainen mielikuva sinulla oli HIFK:sta ennen kuin liityit mukaan joukkueeseen ensimmäistä kertaa?
Minulla ei oikeastaan ollut mitään mielikuvia, koska junnuna en ollut ikinä pelannut HIFK:ta vastaan enkä seurasta liiemmin ollut jalkapallon puolella kuullut.
Kaudella 2009 HIFK pelasi muistaakseni aika kaksijakoisen kauden, eli alussa ei sujunut, mutta loppua kohden tulokset paranivat, ja joukkue sijoittui lopulta lohkonsa keskikastiin. Jos muistelet tunnelmiasi 2009-2010 talvelta, niin oliko siinä vaiheessa jo sellainen tunne, että nousu Ykköseen voisi olla realistinen seuraavalla kaudella?
2009 kausi säilyttiin Kakkosessa kovalla taistelulla ja duunilla. Kynä teki tuolloin jo tosi tärkeitä maaleja, jotta säilyimme. 2010 kauden talvi/preseason meni pelillisesti erittäin huonosti jengillä, enkä usko, että pelaajat siinä vaiheessa vielä edes unelmoineet noususta. Teimme kuitenkin koko ajan hyvin töitä kimpassa, ja kun kausi alkoi, niin ekan pelin jälkeen usko oli kova! Voitimme kotona PePon Finskillä 5 tai 6-1.
Muistatko kauden aikana olleen jotain sellaista hetkeä tai käännekohtaa, kun alkoi tuntua siltä, että tämä on se joukkue, joka tulee nousemaan Ykköseen kauden päätteeksi?
Vieraspeli Joensuussa Riverballia vastaan oli mielestäni sellainen peli, jonka jälkeen visio noususta oli kaikille selvä.
Ykkösen nousukarsintojen ensimmäisestä ottelusta Ilvestä vastaan tuli täyteen kymmenen vuotta pari viikkoa sitten. Millaisena sinä muistat tuon historiallisen päivän?
Mahtava päivä, mahtava peli, Tammelassa, paljon yleisöä, kaunis syksyinen ja aurinkoinen sää. Peli oli tarkkaa ja kovaa vääntöä. Pelin loppu oli kuin elokuvasta. Upea muisto!
Petri Heinäsen loppuhetkien puskumaali on edelleen monella HIFK-kannattajalla tuoreessa muistissa. Se tilanne kuitenkin lähti sinun antamasta vaparista. Tilanne oli siinä vaiheessa 1-1, loppuvihellys oli erittäin lähellä, ja voitolla joukkue ottaisi todella ison askeleen kohti Ykköstä. Mitä noin kovassa paikassa pyörii mielessä, kun lähtee antamaan vapaapotkua, ja kuinka euforisessa tunnelmassa itse olit, kun näit pallon menevän maaliin?
Menin antamaan vapaapotkun koutsien käskystä. Ekana Masa Hänninen oli menossa pallon taakse. Keskityin vain hyvään osumaan palloon ja toivoin, että omat jätkät runnoo sen sisään. Euforinen tunne se nimenomaan oli, kun näin Heinäsen puskun menevän sisään. Ikimuistoisimpia hetkiä omalla peliuralla!
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Millainen paluumatka Tampereelta oli tuon voitetun matsin jälkeen?
Muistaakseni vedimme lasit kuohuvaa ennen bussiin menoa, koska bussifirma (Skipparin Tuija) oli kuohuvat meille hommannut. Nautimme fiiliksestä ja hetkestä. Fokus siirtyi kuitenkin melko nopeasti jo seuraavaa peliä kohti, koska tuossa vaiheessa mitään emme olleet vielä saavuttaneet.
Siinä vaiheessa oltiin kuitenkin vasta puolitiessä, sillä seuraava nousukarsintapeli oli vajaan kahden viikon päästä edessä kotona FC Santa Clausia vastaan. Millaisia muistikuvia sinulla on tuosta ajasta noiden pelien välillä?
Tunnelma treeneissä oli erittäin hyvä ja aloimme jo valmistautua Santa Clausin kaatoon. Yhteishenki oli timanttinen ja kaikki olivat nälkäisiä nousun suhteen.
FC Santa Claus kaatui 23 lokakuuta 2010 Markus Tannerin 78. peliminuutin maalilla ja sen jälkeen nousujuhlat olivat pian valmiina alkamaan. Olin itsekin paikalla tuossa ottelussa ja muistan ajatelleeni läpi pelin, että kyllä HIFK tästä tulee voiton ottamaan. Voitosta toki aina lähdetään pelaamaan, mutta oliko joukkueellakin läpi pelin sellainen tunne, että tämä peli hoidetaan?
Kyllä minulla oli vahva luotto siihen, että me se voittomaali tehdään. Santa Clausille olisi riittänyt tasapeli, joten me olimme siinä pelissä aggressiivisempi jengi.
HIFK oli palannut Ykköseen ensimmäistä kertaa sitten kauden 2001. Kuinka kovat nousubileet teillä oli matsin jälkeen?
Bileet olivat kovat, niin kuin kuuluukin. Brakulta bussilla Elmoon. Elmon sauna jengin kesken ja siitä sitten eteenpäin.
Olet tuon kauden jälkeenkin edustanut HIFK:ta useamman kauden verran, viimeksi kaudella 2018, ja nyt toimit naisten edustusjoukkueen päävalmentajana. Mitä muuta olet ehtinyt tehdä sitten kauden 2010?
Onhan tässä kaikkea tapahtunut. Kymmenen vuoden aikana olen ehtinyt asua ulkomailla, oppia kieliä, valmistunut luokanopettajaksi sekä elänyt ja hengittänyt futista. Siinäpä se. Ehkä on henkistäkin kasvua tapahtunut.
Mikä on sinun kaikkien aikojen paras muistosi HIFK:sta?
Ekoja kertoja ei tule usein. Näin on sanonut Masa Hänninen. Eli kyllä se vuoden 2010 nousu ja puhdas onnen tunne Brakulla päätösvihellyksen jälkeen 23.10.2010.
Kellan Wilson totesi omassa haastattelussaan, että tapaatte vuosittain kauden 2010 joukkueen kanssa. Kuinka paljon pidätte edelleen yhteyttä sen kauden pelikavereiden kanssa?
Kyllä tulee pidettyä yhteyttä. Osan kanssa enemmän ja osan kanssa vähemmän. Aina on upea nähdä!