Skip to main content

Savon Sanomat on 8.10. huhujen perusteella uutisoinut, että HIFK:n joukkueessa olisi koronatartunta, tai että joukkue olisi altistunut tautia kantavalle henkilölle. HIFK haluaa siksi väärien huhujen leviämisen estämiseksi oikaista kyseiset tiedot.

HIFK:n työntekijä on keskiviikkona saanut positiivisen covid-testin, eli hänellä on covid-tauti. Tartuntatautilääkärien (viranomaislääkärit) perusteellisessa selvityksessä on kuitenkin todettu, että kyseinen henkilö ei ole altistanut HIFK:n joukkuetta taudille. Covid-positiivinen henkilö on ollut noin viikon verran karanteenissa. Lisäksi toimiston henkilökuntaa ja henkilön lähipiiriä on asetettu karanteeniin. Yksi pelaaja on jo aikaisemmin mennyt karanteeniin altistumisen takia, eikä ole tavannut joukkuetta altistumisensa jälkeen.

Otamme covid-tapaukset tosissamme. Veikkausliigassa on tällä hetkellä erittäin tiukka otteluohjelma, ja tapauksia, joissa joukkue tai sen pelaajia oikeasti altistuu taudille, tulee todennäköisesti tulevaisuudessa. Meillä on HIFK:ssa tiukka protokolla, jossa joukkue pysyy erillään muusta seurasta. Emme kuitenkaan voi pysäyttää sarjaa jokaisen sivuepäilyn takia.