Skip to main content

4.10.2020 JäPS – HIFK 0-1 (0-1)

HIFK:n naisten edustusjoukkue pelasi yläloppusarjan toisen ottelunsa alkuillasta sunnuntaina Järvenpään monitoimihallissa. Joukkue kohtasi sielä vierasottelussa JäPS:in, joka edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa Helsingissä voitti HIFK:n maalein 3-4 vahvan toisen puoliaikansa ansiosta. HIFK joutui tyytymään pistejakoon loppusarjan ensimmäisessä ottelussaan HPS/2:ta vastaan, joten nousun kannalta joukkue oli käytännössä pakkovoiton edessä järvenpääläisjoukkuetta vastaan.

Vierasjoukkue HIFK piti palloa ensimmäisellä puoliajalla, vaikkei kumpikaan joukkue onnistunut luomaan kuin muutamia maalintekopaikkoja. Joukkue sai kuitenkin hyödynnettyä yhden niistä tekemällä johtomaalin reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Ida Uoti antoi vasemmalta keskityksen rangaistusalueen keskelle, josta Melinda Andler pääsi puskemaan pallon oikeaan alanurkkaan.

Toisella puoliajalla JäPS lähti hakemaan tasoitusta ja sai pallonhallinnan selvästi itselleen. HIFK joutui puolustuskannalle ja oli käytännössä koko toisen puoliajan kotijoukkueen paineen alla. Tasoitusmaali ei ollut kaukana, sillä JäPS laukoi pallon tolppaan, ja muutenkin Paula Romakkaniemi HIFK:n maalilla joutui venymään lukuisiin torjuntoihin. Joukkueen kollektiivinen puolustus onnistui kuitenkin pitämään JäPS:in nollilla, ja näin kolme todella tärkeää pistettä lähti HIFK:n mukana Helsinkiin. Vaikka HIFK:n Elina Sjölinderillä oli muutamia vastahyökkäystilanteista avautuneita tekopaikkoja, ei ottelussa nähty enää lisämaaleja tauon jälkeen.

– JäPS oli periksiantamaton vastustaja, aivan kuten osasimme odottaa ennakkoon. He laittoivat keskityksiä meidän linjaan ja sen taakse, mutta ne olivat toisaalta aika ennalta-arvattavia, sillä tiesimme heidän pelaavan niitä käyttäen, Andler kertoo vastustajasta.

HIFK sai haluamansa revanssin kesän ensimmäisen helteisessä säässä pelatun kohtaamisen jälkeen, vaikka pisteiden eteen jouduttiin tekemään erittäin pitkä iltapuhde.

– Kesän pelin jälkeen syttynyt kostonhalu oli iso vahvuus meille sunnuntaina. Se vaan kasvoi peliä edeltäneen viikon aikana. Pelattiin myös todella uhrautuvasti puolustussuuntaan ja jokainen pelaaja antoi kaikkensa. ”Pave” maalissa teki upeaa duunia ja torjui monta hyvää vastustajan paikkaa. Pelillisessä esityksessä meille jäi kuitenkin parantamisen varaa etenkin toisella puoliajalla. Syötöt eivät oikein menneet omille eikä viimeistelyssä onnistuttu kuin kerran, vaikka paikkoja oli, hän jatkaa.

Melinda Andler on viime aikoina ollut joukkueen kantavia voimia hyökkäyksessä, sillä elokuun FC Loviisa-ottelusta lähtien hän on nyt iskenyt vähintään yhden maalin HIFK:n jokaisessa pelissä. Viiden ottelun mittaiseksi venyneen maaliputken syyt löytyvät Andlerin mielestä siitä rentouden tunteesta, joka onnistumisten myötä on tullut mukaan hänen peliinsä pidemmän loukkaantumisen jälkeen.

– Olen loukin jälkeen päässyt pelaamaan pelejä, ja siitä on löytynyt tarvittavaa rentoutta pelaamiseen. Pallotatsi on parantunut treeni treeniltä ja peli peliltä, samalla kun kunto on kasvanut kun olen päässyt pelaamaan paljon, hän kertoo.

HIFK:n loppukauden otteluohjelmaan on tullut muutoksia, sillä lauantaille kaavailtu vierasottelu Hyvinkään Palloseuraa vastaan joudutaan siirtämään koronaan liittyvänä varotoimenpiteenä. Ottelu pelataan maanantaina 19.10. klo 18.00 Hyvinkään Kankurin tekonurmella. HIFK:n seuraava peli Kolmosen yläloppusarjassa pelataan täten perjantaina 16.10., jolloin Gnistan vierailee Töölössä klo 18.00 alkavassa ottelussa.