Skip to main content

1.9.2020 FC Honka – HIFK 0-1 (0-1), Tapiolan urheilupuisto

HIFK avasi syyskuun Veikkausliigaotteluiden osalta tänään vierailemalla Espoossa, jossa se sai vastaansa FC Hongan Tapiolan urheilupuiston nurmella. Espoolaisjoukkue oli ennen ottelua voittamaton Veikkausliigakentillä tällä kaudella, kun taas HIFK lähti tiistai-illan vierasotteluun katkaisemaan kolmen ottelun mittaista tappioputkeaan. Myös FC Honka tuli peliin tappio alla, sillä joukkue hävisi viime viikon torstaina Eurooppa-liigan karsintaottelun tanskalaista AGF:ta vastaan.

Ensimmäinen puoliaika

Kotijoukkue FC Honka aloitti ottelun vahvasti ja loi useita tilanteita HIFK:n päätyyn ensimmäisen kympin aikana. Espoolaiset pääsivät yhden vapaa- ja kahden kulmapotkun myötä testaamaan HIFK:n puolustuspelin vireystilaa heti alkuminuuteilla, mutta vierasjoukkue onnistui pitämään maalinsa puhtaana läpi FC Hongan alun rynnistyksen. Yhdeksännellä peliminuutilla espoolaisten paras maalintekijä Jean Marie Dongou pääsi avopaikkaan, mutta Arnold Origi pystyi torjumaan pallon yli päätyviivan. HIFK onnistui myös selvittämään tilanteesta seuranneen kulmapotkun siivoamalla pallon väljemmille vesille.

Ottelun avausmaali nähtiin 12. peliminuutilla ja siitä vastasi vierasjoukkue HIFK. Sakari Tukiainen sai pallon itselleen FC Hongan harhasyötön jälkeen, ja lähti nousemaan kohti maalia peliväline mukanaan. Tarkka laukaus takanurkkaan merkitsi sitä, että HIFK-hyökkääjän kauden toinen osuma oli tosiasia.

FC Honka ei lannistunut HIFK:n johtomaalista, vaan jatkoi samalla lailla hyökkäyspäädyssä myös takaiskun jälkeen. Dongou sai jälleen kokeilla täysin avoimesta tilanteesta, mutta maalin takana peliä seuranneen HIFK:n kannattajakatsomon riemuksi kamerunilaishyökkääjän laukaus meni maalin ohi sen oikealta puolelta.

Loput ensimmäisestä puoliajasta meni selvästi rauhallisempaa pelitempoa noudattaen. Espoolaiset pitivät palloa, mutta HIFK:n puolustus pysyi yhtenäisenä, eikä tasoitusmaalia näin päässyt syntymään. Vieraat saivat myös joitakin vastahyökkäyksiä ilman että niistä kuitenkaan avautui sen vaarallisempia tilanteita. Näin tauolle mentiin vierasjoukkue HIFK:n yhden maalin johtoasemassa.

Toinen puoliaika

HIFK sai pallon toistamiseen FC Hongan maaliviivan yli 58 pelatun minuutin kohdalla. Adama Fofana keskitti oikealta laidalta kohti Tukiaista, joka onnistui laukomaan pallon Markus Uusitalon taakse. Linjatuomarin lippu oli kuitenkin jo pystyssä, eikä tulostaulun lukemiin tullut muutosta paitsiotuomion vuoksi. FC Honka sai puolestaan hyvän tilaisuuden tasoittaa hetkeä myöhemmin. Javi Hervas veti vapaapotkun juuri rangaistusalueen rajan tuntumasta, mutta veto epäonnistui ja meni selvästi yli HIFK-maalin.

Lucas Kaufmann osoitti vaarallisuutensa viitisen minuuttia edellistilanteesta. Hän pääsi pelitilanteessa laukomaan lähes samalta etäisyydeltä, josta Hervasin vapaapotkukin oli lähtenyt. Brasilialaispelaajan painava laukaus sai kotiyleisön haukkomaan henkeä, mutta meni niukasti ohi HIFK-maalin vasemmalta puolelta.

Ottelun loppu ei enää tuonut muutosta tulokseen. FC Honka hallitsi, muttei onnistunut hyödyntämään luomiaan paikkoja. Näin HIFK sai kolmen ottelun tappioputkensa poikki, kun pisteet lähtivät Espoosta Helsinkiin 0-1 -loppulukemien myötä. FC Hongalle tappio oli kauden ensimmäinen tämän kauden Veikkausliigassa.

– Meni aika pitkälti suunnitelmien mukaan. Alussa meillä oli hieman vaikeuksia puolustaa FC Hongan laitoja, siinä oli vähän hakemista. Pikkuhiljaa kaikki alkoi loksahtaa paikoilleen, ja saatiin vastustaja pidettyä pois maalipaikoilta. Homma oli alun jälkeen meidän hyppysissä, ja kaikki meni sitten käsikirjoituksen mukaan. Koko joukkueelta loistavaa puolustuspeliä, valmentaja Teemu Kankkunen kommentoi ottelun jälkeen.

Voiton myötä viidenneksi taulukossa nouseva HIFK pelaa seuraavaksi kolme perättäistä kotiottelua, joista ensimmäisenä vuorossa on Stadin Derby HJK:ta vastaan Bolt Arenalla torstaina 10. syyskuuta. HIFK:n lippukiintiö derbyyn on jo lähes loppuunmyyty.

Maalit:
12’ 0-1 Sakari Tukiainen

HIFK:n avauskokoonpano:
2 Joel Mero
4 Hannu Patronen (c)
6 Riku Selander
7 Moshtagh Yaghoubi
8 Jukka Halme
11 Sakari Tukiainen
15 Eero-Matti Auvinen
24 Adama Fofana (83’ 19 Kevin Larsson)
77 Arnold Origi (mv)
98 Vitinho (75’ 20 John Fagerström)
99 Joel Mattsson (83’ 10 Jabar Sharza)

Vaihtopelaajat: 1 Otto Huuhtanen (mv), 3 Sakari Mattila, 9 Luís Henrique, 18 Matias Hänninen.