10.9.2020 klo 18.30 HIFK – HJK, Bolt Arena

Stadin Derbyn tämän kauden ensimmäinen osa pelataan torstaina Bolt Arenalla klo 18.30 alkaen. HIFK:n ja HJK:n keskinäiset ottelut kuuluvat kotimaisen jalkapallokauden kohokohtiin ja herättävät laajaa kiinnostusta myös Helsingin ulkopuolella. Näin on tilanne nytkin, vaikka koronarajoitusten vuoksi derby tällä kertaa pelataan huomattavasti pienemmän yleisömäärän edessä.

HIFK ja HJK ovat kohdanneet toisensa yhteensä 11 kertaa Veikkausliigan historiassa. Paikallisottelut ovat yleisesti ottaen olleet tasaisia, sillä peräti kuusi derbyä ovat päättyneet pistejakoon. HJK on voittanut neljä kertaa, kun taas HIFK:n toistaiseksi ainoa derbyvoitto Veikkausliigassa tapahtui lähes neljä vuotta sitten syyskuussa 2016.

Vastustaja: HJK

Kausi 2019 päättyi HJK:n osalta suureen pettymykseen, sillä joukkue jäi ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen europelien ulkopuolelle. Tämän kauden aikana tekemisen taso on noussut vastaamaan ennakko-odotuksia ja joukkue johtaa sarjaa neljän pisteen erolla toisena olevaan FC Interiin ennen keskiviikkoillan Veikkausliigakierrosta. 13 pelattua ottelua ovat pitäneet sisällään yhdeksän voittoa, kolme tasapeliä sekä yhden tappion.

Toni Koskelan valmentama helsinkiläisjoukkue on tällä hetkellä vahvassa vireessä, sillä kymmenen edellisen kierroksen aikana HJK ei ole hävinnyt yhtäkään ottelua. Voittoja on tullut seitsemän kappaletta ja tasapelejä puolestaan kolme. Tällä hetkellä neljän ottelun voittoputkessa oleva HJK pelasi edellisen Veikkausliigaottelunsa elokuun lopulla, jolloin se murskasi IFK Mariehamnin maalein 6-1 Helsingissä.

Veljekset Roope Riski ja Riku Riski iskivät molemmat kaksi maalia mieheen ahvenanmaalaisjoukkuetta vastaan. 29-vuotias Roope Riski on joukkueensa paras maalintekijä hänen heilutettua vastustajien verkkoja yhdeksän kertaa käynnissä olevalla kaudella. Joukkueella on käytössään kova ja laaja pelaajamateriaali, jonka ansiosta se lähtee käytännössä jokaiseen Veikkausliigaotteluunsa ennakkosuosikkina.

HJK:n maalilla Rovaniemeltä viime kauden jälkeen siirtynyt Antonio Reguero on kantanut päävastuun tolppien välissä, sillä hän on pelannut kymmenen HJK:n tämän kauden otteluista. Edelliset kaksi ottelua espanjalaismaalivahti on kuitenkin istunut vaihtopenkillä, kun torjuntavuorossa on ollut 22-vuotias Hugo Keto.

HIFK:n näkökulmat

HIFK lähtee Stadin Derbyyn hyvistä iskuasemista, sillä joukkue on ennen keskiviikkoillan Veikkausliigaotteluita sijalla viisi 19 sarjapisteen turvin. Samaan pistemäärään ovat yltäneet myös neljäntenä oleva FC Honka sekä kuudentena oleva Ilves. Joukkue sai kolmen ottelun tappioputkensa poikki viime viikolla juuri espoolaisjoukkuetta vastaan. Sakari Tukiainen viimeisteli kauden toisen maalinsa heti ottelun alkupuolella, eikä FC Honka onnistunut nousemaan pelissä tasoihin. Kolme sarjapistettä matkasi siis Helsinkiin 0-1 -tuloksen myötä.

– Tämä on hyvä testi meille tähän aikaan kautta. Meillä on takana hyvä tulos FC Honkaa vastaan ja peli-ilmeemme on ollut hyvä isoissa otteluissa, kuten esimerkiksi FC Interiä vastaan. Joukkue on tullut näihin peleihin oikealla latauksella, ja derby jo itsessään on iso motivaattori meidän pelaajille. Se on erityinen ottelu, jota kaikki odottaa läpi kauden, sanoo valmentaja Mike Keeney.

FC Honka-ottelun jälkeen HIFK:n pelaajistossa tapahtui yksi muutos, sillä Vejle BK:sta lainalla ollut Luís Henrique kutsuttiin takaisin Tanskaan. Joukkue jatkaa nykyisellä kokoonpanollaan tämän kauden loppuun asti.

– Luísin lähtö on tietysti iso menetys joukkueelle. Haluan kuitenkin ajatella asiaa niin, että kun yksi ovi sulkeutuu, seuraava aukeaa. Muilla on nyt hyvä näytön paikka ja mahdollisuus ottaa isompaa roolia joukkueessa, Keeney toteaa.

Stadin Derby on loppuunmyyty, mutta viime hetken kausikorttilaisten mahdollisten peruutusten myötä yksittäisiä lippuja saattaa vielä vapautua myyntiin. HIFK:n otteluliput myydään Lippupisteen kautta.

– Odotan innolla ensimmäistä Stadin Derbyäni valmentajana! Tunnelma tulee olemaan loistava, kuten se on ollut meidän kaikissa otteluissa tänä vuonna. Viime viikon peli Espoossa tuntui kotiottelulta, kun meidän kannattajia oli sankoin joukoin paikalla laulamassa. Todella erityislaatuinen tapahtuma on tulossa, Keeney sanoo.

HIFK:n yhteistyökumppani Tier tarjoaa kaikille Stadin Derbyyn saapuville katsojille ilmaiset matkat stadionille ja sieltä pois Tierin vihreitä sähköskoottereita käyttäen. Skootterin käyttö edellyttää Tierin sovelluksen lataamista, jonka jälkeen ilmaisen matkan saa käyttämällä koodia ”STADINDERBY” ajon käynnistyessä. Muistathan palauttaa Tier-skootterisi stadionin edustalla sijaitseviin keräyspisteisiin, kun saavut matsiin.

HIFK:n ja HJK:n alustavat kokoonpanot huomiseen otteluun julkaistaan neljä tuntia ennen ottelun alkua Veikkauksen etuasiakkaille. Näet kokoonpanot niiden julkistamisen jälkeen Veikkauksen nettisivuilta etuasiakkaaksi kirjautuneena.