3.9.2020 HIFK – Kasiysi/Hiki 4-0 (2-0)

HIFK kasvatti voittoputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi espoolaisen Kasiysi/Hikin kustannuksella torstaina Töölössä. Voiton myötä joukkue käytännössä varmisti paikkansa ylemmässä jatkosarjassa, sillä ero seitsemäntenä olevaan EBK/2:n on jo kuuden pisteen mittainen. Vaikka EBK:lla vielä onkin kaksi sarjaottelua jäljellä, on HIFK:n maaliero myös sen verran parempi espoolaisiin verrattuna, ettei seitsemännelle sijalle enää käytännössä ole mahdollista pudota.

Torstai-illan ottelu Kasiysiä vastaan käynnistyi heti vauhdilla, sillä HIFK:n Ida Uoti vei punapaidat johtoon, kun osa katsojista vielä oli asettumassa kentän laidalle. Uotin kauden ensimmäinen osuma syntyi ottelun neljännen peliminuutin juuri käynnistyttyä. Liisa Rahkola teki tähän peliin paluun HIFK:n maalille kolmen ottelun huilin jälkeen ja esiintyi totutun vakuuttavasti.

HIFK pääsi tauolle parin maalin johdossa, kun Melinda Andlerin tehoilta sai alkunsa ottelun 44. peliminuutilla. Ottelu eteni samoissa lukemissa aina viimeiselle kympille asti, kunnes Andler iski hattutempun varmistaen näin HIFK:n voiton lukemin 4-0. Kauden avausmaalinsa viime pelissä FC Loviisaa iskenyt Andler jatkoi täten maaliputkeaan, ja on nyt siis viimeistellyt yhteensä neljä osumaa tällä kaudella.

Runkosarjan viimeinen kierros pelataan viikon päästä torstaina, ja silloin HIFK:lla on edessään vierasottelu sarjakärkeä vastaan Paloheinässä. HPS/2 ei vielä ole hävinnyt yhtäkään ottelua tämän sarjakauden aikana, joten vastus on kovimmasta päästä ensi viikolla. HIFK:lla tulee kuitenkin olemaan lepoetu puolellaan, sillä HPS/2 kohtaa vielä Järvenpään Palloseuran vieraskentällä nyt sunnuntaina ennen torstai-illan HIFK-ottelua.

Joukkueen kausi on kokonaisuutena ollut kaksijakoinen, mutta samalla nousujohteinen. Heinäkuun lopulla otettu taisteluvoitto EPS/B:tä vastaan on siivittänyt HIFK:n hyvään lentoon, josta on vapautunut runsaasti positiivista energiaa, joka paistaa läpi joukkueesta aina kentän laidalle katsojille asti. Henkilökohtaisia onnistumisia on tullut laajalla rintamalla, mikä antaa hyvät lähtökohdat kauden huipentaviin ratkaisupeleihin.

Maalit:
4′ 1-0 Ida Uoti
44′ 2-0 Melinda Andler
84′ 3-0 Melinda Andler
87′ 4-0 Melinda Andler

HIFK:n avauskokoonpano:
5 Maria Lavemäki
8 Hanna Halonen
9 Melinda Andler
13 Heidi Rajakko
20 Veera Korjus (c)
21 Aino Heikkinen
22 Emma Rantamaa
30 Liisa Rahkola (mv)
36 Emmi Vyyryläinen
37 Elina Sjölinder
95 Ida Uoti

Vaihtopelaajat: 2 Lotta Anderson, 4 Hanni Häkkinen, 25 Bettina Stenbäck, 28 Veera Yrjölä, 33 Emma Äijö.