Skip to main content

1.8.2020 Ilves – HIFK 2-2 (2-1)

HIFK pelasi tänään toisen perättäisen vierasottelunsa, jossa vastustajaksi asettui Tampereen Ilves Ratinan stadionin aurinkoisissa olosuhteissa. Joukkueet lähtivät otteluun sijoilta viisi ja kuusi Veikkausliigan sarjataulukossa: HIFK:lla sarjapisteitä oli yhdeksän ja Ilveksellä vastaavasti kahdeksan ennen lauantain kohtaamista. HIFK voitti edelliskierroksella IFK Mariehamnin vieraskentällä lukemin 0-3, kun taas Ilves tuli otteluun 0-2 -tappio alla HJK:ta vastaan.

Ensimmäinen puoliaika

Ilveksen ja HIFK:n välinen ottelu käynnistyi vauhdikkaasti, sillä Ratinan yleisö sai nähdä kaksi maalia jo ensimmäisen vartin aikana. HIFK iski ottelun avausmaalin kymmenennellä peliminuutilla kulmapotkusta. Pallo laskeutui Ilves-puolustuksen kautta Adama Fofanalle, joka pelasi pallon Sakari Mattilalle. HIFK:n sisäisen maalipörssin kärkinimi antoi palaa, ja veto yllätti Matias Riikosen kotijoukkueen maalissa. Mattilan kauden kolmas maali antoi maalin takana ottelua seuranneelle HIFK:n kannattajakatsomolle aihetta riemuun.

Juhlat eivät kuitenkaan jääneet pitkäkestoisiksi, sillä kotijoukkue nousi pelissä tasoihin neljä minuuttia myöhemmin. Tasoitusmaali syntyi kulmapotkusta, jonka Mikael Alen lopulta runnoi sisään lähietäisyydeltä. HIFK-pelaajien mielestä tilannetta edelsi käsivirhe, mutta ottelun päätuomari Jari Järvinen oli eri mieltä, ja peli oli tämän myötä tasan. Ilves sai tilanteen jälkeen pari uutta vaarallista laukausta aikaiseksi, mutta Arnold Origi HIFK:n maalissa onnistui huipputorjunnoillaan pitämään numerot muuttumattomina.

Ottelun 23. peliminuutilla Origi joutui kuitenkin antautumaan toistamiseen nopean Ilves-hyökkäyksen päätteeksi. Eero Tamminen keskitti vasemmalta laidalta ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan ollut Naatan Skyttä pääsi puskemaan lukemiksi 2-1. Ensimmäinen puoliaika jatkui kotijoukkueen hallinnassa, mutta Origin useat pelastukset pitivät huolen siitä, ettei Ilves päässyt lisäämään johtoaan entisestään ennen taukoa.

Toinen puoliaika

Ottelun neljäs maali syntyi pian tauon päättymisen jälkeen, kun HIFK:n Joel Mattsson oli nousemassa kohti vastustajan maalia. Ilves-puolustus kaatoi hänet rangaistusalueen sisällä, ja päätuomari vei pallon pilkulle. Toisen perättäisen ottelunsa kärjessä pelannut Luís Henrique asettui pallon taakse ja tasoitti ottelun tilanteeseen 2-2.

Varttia myöhemmin Ilvekselle tarjottiin mahdollisuutta siirtyä ottelussa toistamiseen johtoon. Erikson Carlos oli selkeästi myöhässä taklaustilanteessa, josta tuomari antoi hänelle keltaisen kortin. Lauri Ala-Myllymäki laukoi rikkeestä seuranneen vapaapotkun, joka ei lopulta aiheuttanut suurempia vaivoja Origille, sillä pallo meni reilulla marginaalilla yli maalin.

Ottelun viimeisellä vartilla neljän ottelun voitottomassa putkessa ollut kotijoukkue haki voimakkaasti kotiyleisön toivomaa johtomaalia, ja joukkue sai lukuisia kulmapotkuja vielä loppuhetkillä. HIFK puolusti tiukasti ja pelasi tilanteet loppuun koko joukkueen voimin. Näin pisteet jaettiin Ratinan neljän maalin illassa 2-2 -lopputuloksen myötä.

HIFK pelaa seuraavan Veikkausliigaottelunsa jo neljän päivän kuluttua, jolloin on kolmannen perättäisen vierasottelun aika. Joukkue kohtaa sarjanousija FC Hakan Valkeakoskella keskiviikkona 5.8. klo 18.30.

– Odotettavissa oli, että pelistä tulee vaikea, sillä Ilves rakentaa peli-ideansa hyvin pitkälti vastustajan mukaan. Heillä oli myös hyvin tiedossa, miten me pelataan, eikä Ilves päästänyt meitä vastahyökkäyksiin ensimmäisellä puoliajalla. Meidän ensimmäisessä maalissa nähtiin hieno Mattilan veto, ja sen jälkeen vastustaja teki kaksi hienoa maalia. Toisella puoliajalla pyrittiin siihen, että pelataan syvälle eteenpäin, ja siitä se pilkkukin sitten tuli. Herättiin tauolla ja oltiin pallollisena parempia toisella puoliajalla ensimmäiseen jaksoon verrattuna. Voidaan olla tyytyväisiä vieraspisteeseen ja ennen kaikkea siihen, että noustiin tappioasemasta tasoihin, kommentoi HIFK:n valmentaja Teemu Kankkunen.

Maalit:
10’ 0-1 Sakari Mattila
14’ 1-1 Mikael Alen
23’ 2-1 Naatan Skyttä
52’ 2-2 Luís Henrique (rp)

HIFK:n kokoonpano:
3 Sakari Mattila
6 Riku Selander
7 Moshtagh Yaghoubi
8 Jukka Halme (c) (71’ 11 Sakari Tukiainen)
9 Luís Henrique
14 Erikson Carlos (85’ 20 John Fagerström)
17 Jani Bäckman
24 Adama Fofana (71’ 10 Jabar Sharza)
34 Tuukka Andberg
77 Arnold Origi (mv)
99 Joel Mattsson (90’ 18 Matias Hänninen)

Vaihdossa: 1 Otto Huuhtanen (mv), 23 Nikolas Saira, 98 Vitinho.