Skip to main content

5.8.2020 FC Haka – HIFK 0-2 (0-0)

HIFK:n kolmen ottelun mittainen vieraskiertue saavutti tänään viimeisen pysähdyksensä, kun joukkue matkusti Valkeakoskelle pelaamaan Veikkausliigaottelua sarjanousija FC Hakaa vastaan. Vierasjoukkue lähti otteluun sarjataulukon viidenneltä sijalta ja kotijoukkue puolestaan kymmenenneltä sijalta.

Ensimmäinen puoliaika

HIFK tuli otteluun muuttuneella kokoonpanolla, sillä valmennusjohto oli tiiviin otteluruuhkan keskellä päättänyt suorittaa pientä rotaatiota viime otteluista tuttuun avaukseen. Hyökkäyksessä Vitinho ja John Fagerström nousivat ensimmäistä kertaa avauskokoonpanoon, ja puolustuksessa Matias Hänninen pääsi pelaamaan alusta lähtien muutaman ottelun tauon jälkeen.

Kotijoukkue aloitti pirteästi ja oli selvästi niskan päällä ensimmäisen vartin aikana. HIFK-maalivahti Arnold Origi joutui torjumaan useaan otteeseen pitääkseen maalinsa puhtaana. Alun paras maalintekopaikka avautui Eero Markkaselle, joka sai pallon hyvään paikkaan päästyään HIFK-puolustuksen ohitse. Haka-hyökkääjän laukaus epäonnistui kuitenkin ja meni HIFK:n maalin yli.

Noin 25 minuutin pelin jälkeen FC Hakalle avautui se kuuluisa tuhannen taalan paikka mennä ottelussa johtoon, kun tuomari vihelsi joukkueelle rangaistuspotkun Jabar Sharzan taklattua Samuel Chidin kumoon. Pallon taakse meni Anton Popovitch, mutta jalkapallojumalat olivat edelleen HIFK:n puolella, sillä pilkku osui maalin oikeaan tolppaan. Sakari Tukiainen oli ensimmäisenä tolppaosuman paluupallossa ja onnistui siivoamaan pelivälineen keskialueen puolelle.

Ottelun yleisilmeessä ei nähty enää suurta muutosta ensimmäisen puoliajan viimeisen vartin aikana. Kotijoukkue painosti, muttei onnistunut viimeistelyssä paikoistaan huolimatta. Pari minuuttia ennen taukoa HIFK:kin sai pari kulmaa, jotka molemmat annettiin kapteeninnauhaa kantaneen Jukka Halmeen toimesta. FC Hakan puolustus onnistui selvittämään tilanteet ilman suurempia vaikeuksia, joten tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen puoliaika

HIFK avasi maalinteon Tehtaan kentällä nopeasti tauon päättymisen jälkeen, kun joukkue siirtyi yhden maalin johtoon ottelun 54. peliminuutilla. Sharza keskitti puoliajalla kentälle tulleelle Erikson Carlosille, jonka laidalta tullut keskitys löysi Vitinhon tolpan tuntumasta. Brasilialaishyökkääjän pusku painui verkon perukoille Haka-maalivahti Michael Hartmannin kautta, ja HIFK pääsi ottelussa kuskin paikalle.

Kymmenen minuuttia myöhemmin HIFK:n johtomaalin tehnyt Vitinho otettiin vaihtoon, ja hänen tilalleen kentälle tuli Joel Mattsson. Valmennusjohto suoritti samalla myös toisen pelaajavaihdon, kun Moshtagh Yaghoubi tuli tuomaan lisää pallollista osaamista kentälle. Tässä vaiheessa vaihdon puolelle meni Sharza. Reilu vartti ennen loppua kahden ottelun maaliputkessa ollut Luís Henrique pääsi kentälle Halmeen tultua vaihtopenkin puolelle.

Vaihtojen myötä loppupeli eteni HIFK:n tahtipuikon mukaan, eikä kotijoukkue enää päässyt toteuttamaan ensimmäisellä puoliajalla nähtyä terävää hyökkäyspeliään. HIFK onnistui varjelemaan yhden maalin johtoasemaansa ottelun loppuminuuteille asti, ennen kuin Erikson Carlos vielä kaunisteli loppulukemiksi 0-2 ottelun lisäajalla. Kotijoukkueen maalivahti oli noussut mukaan hyökkäykseen viimeisten hetkien tuottamaan kulmatilanteeseen, mutta pallo päätyi kuitenkin HIFK:lle, ja Erikson Carlos pääsi iskemään kauden avausmaalinsa sijoittamalla pitkän pallon hitaasti tyhjään maaliin juuri ennen loppuvihellystä. Kolme pistettä matkustivat siis Helsinkiin HIFK:n brasilialaispelaajien osumien myötä.

– Lähdimme jälleen vieraskentälle pitämään oman maalimme puhtaana sekä ylipäätään pitämään puolustuspelin jämäkkänä. Kotijoukkue sai toki rangaistuspotkun, joten peli olisi voinut olla 1-0 heille ensimmäisen jakson jälkeen. Saimme siitä ison energiabuustin, kun he eivät menneet johtoon siinä tilanteessa. Kaikki teki taas töitä yhdessä, joka näkyy esimerkiksi siinä, että jos joku menettää oman asemansa kentällä, niin joukkuekaveri tulee heti paikalle paikkaamaan tilannetta. Hienoa oli myös, että saatiin uusia ratkaisijoita tänään, HIFK:n valmentaja Mike Keeney sanoi tyytyväisenä pelin jälkeen.

HIFK palaa ensi viikolla kotikentälleen, jossa joukkue kohtaa Turun Palloseuran maanantaina 10.8. klo 18.30. Liput Yläkatsomoon ovat jo myynnissä Lippupisteen sivuilla! Muihin katsomonosiin myynti alkaa loppuviikosta, kun kaikille kausikorttilaisille on toimitettu korvaavat pääsyliput sähköpostitse.

Maalit:
54’ 0-1 Vitinho
90+3′ 0-2 Erikson Carlos

HIFK:n avauskokoonpano:
3 Sakari Mattila
6 Riku Selander
8 Jukka Halme (c) (73’ 9 Luís Henrique)
10 Jabar Sharza (64’ 7 Moshtagh Yaghoubi)
11 Sakari Tukiainen
18 Matias Hänninen
20 John Fagerström (85′ 17 Jani Bäckman)
24 Adama Fofana (46’ 14 Erikson Carlos)
34 Tuukka Andberg
77 Arnold Origi (mv)
98 Vitinho (64’ 99 Joel Mattsson)

Vaihdossa: 15 Eero-Matti Auvinen, 30 Jaakko Kivekäs (mv).