Skip to main content

Lehdistötiedote Arnold Origiin kohdistuneista perättömistä syytöksistä

Palkittu toimittaja Pekka Holopainen vihjaili lauantaina HIFK:n Veikkausliigajoukkueen maalivahti Arnold Origin syyllistyneen ottelumanipulaatioon.

Twitterissä julkaistussa (ja myöhemmin poistetussa) kommentissaan toimittaja kirjoitti:

Oliko pelannut koko 8000 euron kausiansiollaan nigerialaiselle saitille tulosta?

Tapauksen taustalla ovat perjantaina 14.8. pelatun FC Interin ja HIFK:n välisen kärkipään Veikkausliigaottelun viime minuutit, joiden aikana HIFK:n maalivahti sai kaksi peräkkäistä keltaista korttia protestoituaan mielestään väärin perustein vihellettyä rangaistuspotkua. Ottelussa tuomittiin kaksi rangaistuspotkua HIFK:ta vastaan.

HIFK haluaa tapauksen johdosta todeta seuraavaa:

Ottelumanipulaatio on vakavin syytös, jonka urheilijaan voi kohdistaa. Se asettaa kyseenalaiseksi urheilijan luonteen, integriteetin ja pelin hengen. Urheilussa on kovat sanktiot ottelumanipulaatiosta sekä seuralle että urheilijalle. Siksi tällainen syytös ei ole leikin asia, eikä tyhmä päähänpisto, jonka myöhemmin voi poistaa – varsinkaan, kun se tulee palkitulta ja yleensä luotettavalta urheilutoimittajalta. Luonteeltaan syytös on sama kuin jos poliitikkoa syytettäisiin vaalivilpistä tai lahjuksen ottamisesta – sitä ei tehdä leikillä tai huolimattomasti.

Pelaaja on itse järkyttynyt syytöksestä, ja haluaisi tietää, miksi häntä epäillään vilpistä. Hän pohtii mahdollisia jatkotoimia, mukaan lukien rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta. HIFK tukee pelaajaa päätöksessään, mikä se sitten onkaan.

Twiitin voidaan tulkita sisältävän myös epämiellyttäviä viitteitä ulkomaalaisten pelaajien palkkatasosta ja rehellisyydestä. Arnold Origi on intohimoinen jalkapalloilija, joka on edustanut maataan korkeimmalla tasolla, ja voittanut mm. Norjan Cupin. Tällaisen pelaajan palkkataso on ihan muuta kuin twiitissä väitetyn. Jos yhdessä pelissä keittää yli koetun epäoikeudenmukaisuuden jälkeen, ei ole heti syytä heittää vakavia syytöksiä ilmaan. Olisiko Origille suunnatun suoran anteeksipyynnön paikka?

Lisätietoja: toimitusjohtaja Christoffer Perret, p. +358 40 8443250.