Skip to main content

HIFK/Red naisten Nelosen kärkipäässä

Viime kauden pelaajapulan ja valmentajan puutteesta Nelosessa pelaava HIFK/Red on esiintynyt tällä kaudella vahvoin ottein. Nykyisen valmentajan Anni Patrosen johdolla joukkue ei ole kärsinyt yhtään tappiota sarjapelissä ja maalejakin joukkueelle on tehty vain yksi.

11.6. ToTe/Betoni – HIFK/Red 0-1
Kausi alkoi tiukalla viikolla, kun parin viikon joukkueharjoittelun jälkeen 11.6 vastaan astui ToTe ja jo 14.6 PPJ. Vääntö ToTea vastaan oli tiukkaa Käpylän nurmella. Uutena pelityylinä aloitettiin 4-3-3, joka oli treenipelissä tuottanut tulosta. Ensimmäisen puoliajan aikana kuitenkin huomattiin, että uusi pelityyli ja raskas nurmi pelialustana teki pelaamisesta hankalaa. Toiselle puoliajalle vaihdettiin tuttuun ja turvalliseen 4-4-2, jonka tuloksena Jasmin Huaman Gutierrez avasi joukkueen maalitilin. Näin saatiin ToTelta kauden avausvoitto ja täydet pisteet.

14.6. PPJ – HIFK/Red 0-4
Seuraavana vastassa oli PPJ Jätkäsaaren tekonurmella, joka oli treeneistä tuttu kenttä. Hellettä piisasi ja tekonurmen kumipuru hohkasi kuumuuttaan. Ottelu alkoi vauhdikkaasti, kun heti alkuun Emma Mäkinen iski 1-0 -osuman. Tästä noin kymmenen minuuttia myöhemmin Cara Laine antoi vapaapotkun puolesta kentästä, joka upposi nätisti verkon perukoille. Vääntö oli joukkueiden välillä koko ottelun ajan tasaista, mutta HIFK/Red onnistui viimeistelyssä paremmin. Sonja Söderström laukoi maaleja molempien puoliaikojen loppupuolella, jolloin lopputulos oli 4-0 HIFK/Redin hyväksi. Näin päästiin kesän ottelutauolle kuusi pistettä tienanneina ja oma maali puhtaana.

27.7. Ponnistajat – HIFK/Red 1-1
Ottelutauko antoi mahdollisuuksia treenata joukkueena ja porukkaa treeneissä on ollut hyvin koko kesän ajan. Kun heinäkuun lopussa palattiin pelikentille, niin oli positiivinen ongelma, kun kaikki halukkaat eivät mahtuneet pöytäkirjaan. Tauon jälkeen ottelut jatkuivat 27.7. Siltamäen nurmella, jossa vastaan asettui Ponnistajat. Nurmesta oli tullut kesän mittaan tutumpi alusta, mutta PPJ-ottelussa nähty viimeistelytehokkuus oli kadoksissa. Ensimmäisen puoliajan peli pyöri Ponnistajien päässä, mutta Redin viimeistely ontui. Jopa vastustajan rikkeen seurauksena saatu rangaistuspotku meni ohi maalin.

Ponnistajat puolestaan onnistuvat tekemään ensimmäisen maalin Redin Kaisa Mourujärven selän taakse kulmatilanteesta ensimmäisellä puoliajalla. Toisella puoliajalla taistelua jatkettiin viimeiseen asti ja taakka tippui harteilta, kun Karin Sallmen sai viimeisteltyä laukauksen ylänurkkaan ja tilanne oli tasan 1-1. Tähän tulokseen ottelu päättyikin ja häviöltähän se tuntui, vaikka tasapelin myötä pisteitä saatiinkin.

6.8. HIFK/Red – HPS/3 1-0
Elokuussa pelipäivä on ollut torstai. 6.8. Käpylän nurmella vastaan asettui HPS/3, jonka kanssa HIFK sai vääntää koko ottelun edestä. Pallo pyöri molempien joukkueiden hallussa keskikentällä, mutta Red sai enemmän painetta HPS:n maalille. Ensimmäisellä puoliajalla ei maaleja nähty, mutta toisen puoliajan alkuun Emma Mäkinen iski taas nopeasti pallon vastustajan verkkoon. Näin Red pääsi takaisin tiukan ottelun jälkeen voittojen tielle ottelun päättyessä 1-0.

13.8. FC Kontu/B – HIFK/Red 0-9
Torstaina 13.8. joukkue teki paluun Siltamäkeen, jossa vastaan asettui Kontu/B. Tässä kohtaa selkeästi nälkä oli jo kasvanut syödessä ja sarjataulukkoa tutkiessa oli huomattu vastustajan päästäneen useita maaleja. Nyt olisi mahdollisuus keskittyä ottelussa viimeistelyyn ja sehän tuotti tulosta. Heti ottelun alkuun Karoliina Hakala pääsi avaamaan maalitilinsä. Ja tämän jälkeen maaleja sateli vastustajan verkkoon tämän tästä niin, että ei meinattu laskuissa pysyä. Emma Mäkinen ja Sonja Söderström viimeistelivät molemmat kaksi maalia, Karin Sallmen lisäsi maalitililleen yhden maalin ja Laura Ojala, kapteeni Maiju Tompuri sekä Minerva Heimonen avasivat tilinsä yhdellä. Kontu pääsi yrittämään muutamaa hyökkäystä, mutta Redin puolustus pysäytti heidät varmasti. 9-0 ja Redille voiton myötä taas pisteet, eikä nolla omaan päähän koskaan huono ole.

20.8. HIFK/Red – Valtti/2 2-0
Viikkoa myöhemmin vastaan asettui alkuvuoden harjoitusotteluista tuttu Valtti/2, joten vähän osattiin odottaa, mitä ottelusta tulee. Ensimmäisen puoliajan Redi pyöritteli peliä niin, ettei Kaisa maalilla saanut edes kosketusta palloon. Viimeistelyssä onnistuttiin myös, kun Sofia Huhtala puski pallon Valtin verkkoon. Toisella puoliajalla Redillä oli vielä hyvä ote pelistä, mutta Valtti pääsi jo hyökkäämäänkin. Redillä hyökkäyksiä oli kuitenkin selkeästi enemmän ja loppuun asti pelaaminen tuotti tulosta, kun Laura Ojala onnistui Maiju Tompurin vapaapotkusta juoksemaan pallon kanssa takatolpalta maaliin. Ottelun tulos 2-0 ja Redi jatkaa tappiotonta putkeaan.

Vielä on viisi ottelua jäljellä ja sarjan kärkipaikka houkuttelee. Tähän katsaukseen ei millään mahdu kaikkien naisten urotöitä kentällä ja ne on muutenkin parasta nähdä paikan päällä. Tervetuloa siis kannustamaan HIFK/Rediä kentän laidalle! Voit myös seurata meidän menoa Instagramin puolella, jossa meidät löytää käyttäjänimellä @hifknaisetred.

Teksti: Kaisa Mourujärvi

HIFK/Redin torstai-illan (27.8.) ottelu MPS/Akatemiaa vastaan siirtyy viime hetkellä tulleen tiedon mukaan toiseen ajankohtaan. Seuraava sarjaottelu pelataan täten viikon päästä perjantaina 4.9. FC Viikingit/2:ta vastaan Laajasalon nurmella klo 19.00. Sarjataulukon löydät Palloliiton nettisivuilta.