Otteluennakko: HIFK kohtaa FC Lahden kauden toisessa kotiottelussa

18.7.2020 klo 17.00 HIFK – FC Lahti, Bolt Arena

HIFK saa kauden toisessa kotiottelussaan vastaansa FC Lahden lauantaina 18.7. Bolt Arenalla klo 17.00. Huomisen vastustaja on HIFK:n tavoin ehtinyt pelata kaksi Veikkausliigaottelua tällä kaudella. Joukkue hävisi avauskierroksella HJK:lle lukemin 4-0, kun taas kauden toisen ottelun tuloksena oli maaliton tasapeli Seinäjoella SJK:n vieraana. FC Lahti löytyy tällä hetkellä sijalta kymmenen Veikkausliigan sarjataulukossa.

Lokakuusta 2018 lähtien joukkueen päävalmentajana toiminut Sami Ristilä ilmoitti viime kauden loppupuolella jättävänsä FC Lahden, ja myöhemmin syksyllä kauden päätyttyä seura tiedotti palkanneensa Ilir Zenelin uudeksi luotsikseen. Kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen solminut 36-vuotias Zeneli toimi ennen Lahteen siirtymistään kaksi ja puoli kautta FC Espoon päävalmentajana.

FC Lahti on talven aikana hankkinut muutamia profiilipelaajia niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Seuran nimekkäimpiä hankintoja ovat Ruotsista palannut entinen maajoukkuepelaaja Kari Arkivuo sekä viime kaudella Romaniassa ja Liettuassa pelannut hyökkääjä Vahid Hambo. Muita uusia pelaajia ovat Timi Lahti (puolustaja, VPS), Dimitry Imbongo (hyökkääjä, SG Sonnenhof Grossaspach), Henritse Eninful (keskikenttä, Doxa Katokopias FC) sekä Mikko Kuningas (keskikenttä, FC Inter). Päävalmentaja Zenelin mukana lahtelaisryhmään saapuivat viime kaudella FC Espoossa pelanneet Valdrin Rashica (keskikenttä) ja Viljami Isotalo (puolustaja).

HIFK nollasi viime viikolla kauden avauksessa tulleen tappion voittamalla RoPS:in vieraskentällä lukemin 0-1. Kauden avausmaalin iski Sakari Tukiainen kulmatilanteesta ottelun toisella puoliajalla. Tukiainen kertoo vierasvoiton tuoneen mukanaan tarvittavaa rentoutta HIFK:n peliin.

– Tosi hyvillä mielin mennään kohti huomista ottelua. Rovaniemeltä saadut kolme pistettä olivat tärkeät, kun tuo meidän kauden avaus oli aikamoinen katastrofi. Tässä on nyt meille uusi mahdollisuus taas antaa meidän faneille voittoja ja hyvää viihdettä, hän sanoo.

Rovaniemen vierasottelussa nähtiin tasaista peliä, joka olisi voinut päättyä kumman tahansa joukkueen voittoon. Jalkapallojumalat olivat tällä kertaa HIFK:n puolella, sillä RoPS ei onnistunut pääsemään ottelun ensimmäisellä puoliajalla tullutta tolppalaukausta lähemmäs maalintekoa. Voiton ratkettua vierasjoukkue nousi hyvissä tunnelmissa yöjunan kyytiin.

– Ei se mikään helppo peli ollut, mutta kyllä silti tuntui siltä, että se matsi oli meidän hallussa. Oltiin luottavaisella mielellä liikkeellä ja haluttiin hoitaa voitto siitä matsista. Voiton jälkeen oli tietenkin hyvät ja helpottuneet fiilikset joukkueella, mutta sen jälkeen siirrettiin taas nopeasti keskittyminen kohti tulevaa. Nyt mennään täysillä tähän Lahti-peliin, Tukiainen kertoo.

Kauden ensimmäisen kotiottelun tappio on käsitelty, ja joukkue haluaa nyt tarjota kotiyleisölle uuden lähdön tämän kauden kotipeleihin. Rovaniemeltä saatu hyvä tulos toi mukanaan positiivisen tunteen joukkueelle, joka Tukiaisen mukaan on oppinut KuPS-ottelun alun virheistä.

– Se oli ihan shokkialku meille, mutta siitä ollaan nyt otettu opiksi ja otettu talteen asioita. Ollaan käyty sitä peliä läpi, ja lähdetään siitä, että ollaan nyt opittu virheistä, eikä toisteta niitä enää uudelleen. Opitaan meidän tekemistä virheistä ja käännetään ne vahvuuksiksi siten, ettei tehdä niitä enää toiste.

– Vaikea matsi on toki tiedossa ja kuten viimeksi nähtiin, niin meidän täytyy olla henkisesti valmiina taistelemaan jokaisessa tilanteessa jokaisesta pallosta, hän jatkaa.

Liput HIFK:n ja FC Lahden väliseen otteluun ovat myynnissä Lippupisteen kanavissa. Osta omasi ennakkoon täältä, sillä koronarajoitusten vuoksi Bolt Arenalla ei järjestetä lipunmyyntiä ennen ottelua.

– Kannattaa ehdottomasti tulla peliin jeesaamaan meitä kannustamalla meidät voittoon. Me haluamme tarjota faneille viihdyttävää peliä ja ottaa kolme pistettä kotiin, Tukiainen sanoo.

Haastattelimme myös HIFK:n päävalmentaja Tor Thodesenia tänään joukkueen valmistavien treenien jälkeen. Voit katsoa videohaastattelun HIFK:n YouTube-kanavalta.

Joukkueiden kokoonpanotiedot julkistetaan Veikkauksen etuasiakkaille neljä tuntia ennen ottelun alkamista Veikkauksen sivuilla. Voit rekisteröityä etuasiakkaaksi ja katsoa kokoonpanotiedot tämän linkin kautta.