Skip to main content

24.6.2020 klo 13.50 HIFK – IFK Mariehamn 1-1 (0-1)

HIFK kohtasi pitkän alkukauden viimeisessä harjoitusottelussa IFK Mariehamnin Bolt Arenalla. Joukkue sai viimeviikkoiseen tapaan lentävän lähdön peliin, sillä Erikson Carlos vei HIFK:n johtoon jo ottelun viidennellä peliminuutilla. Brasilialaishyökkääjä laukoi tulisesti ja pallo meni maarianhaminalaismaalin oikeaan ylänurkkaan.

Vierasjoukkueelle tarjoutui mahdollisuus tasoitukseen vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin. IFK Mariehamnin hyökkääjä Gustaf Backaliden oli jäänyt yksin rangaistusalueen rajalle, mutta Arnold Origi HIFK:n maalissa oli hereillä ja torjui Backalidenin yrityksen.

IFK Mariehamn oli ensimmäisen puoliajan aikana vahvempi ja onnistui luomaan vaarallisempia tilanteita. Origi joutui pariin otteeseen venymään torjuntatöihin, kun taas maalivahtikollega Oskari Forsman IFK Mariehamnin maalilla selvisi ensimmäisestä puoliajasta huomattavasti helpommalla. HIFK kohtasi lisäksi epäonnea reilun puolen tunnin pelin jälkeen Jani Bäckmanin loukkaantuessa. Hänet otettiin vaihtoon, ja hänen tilalleen kentälle tuli Riku Selander. Joel Mattsson siirtyi keskikentän pohjalle ja Selander otti tämän paikan oikealta laidalta.

Selander järjesti HIFK:lle potentiaalisen maalipaikan noin viisi minuuttia ennen taukovihellystä. Hän keskitti pallon oikealta laidalta kohti maalia, jossa Sakari Tukiainen päivysti. Tukiaisen kosketus ei kuitenkaan onnistunut, vaan pallo meni lopulta ohi maalin. Ensimmäinen puoliaika päättyi HIFK:n 1-0 -johtolukemiin.

Tukiainen sai mahdollisuuden viedä HIFK:n kahden maalin johtoasemaan toisen puoliajan alussa. Prässipeli keskiympyrässä tuotti tulosta, ja HIFK-hyökkääjä pääsi yksin läpi. Tukiaisen hienon juoksun päättänyt laukaus meni kuitenkin HIFK:n harmiksi yli maalin.

Viimeviikkoiseen tapaan myös tänään nähtiin runsaasti pelaajavaihtoja toisella puoliajalla. Eilen HIFK:n riveihin liittynyt John Fagerström tuli heti tauon jälkeen Erikson Carlosin paikalle, ja myöhemmin puoliajan aikana kentälle pääsivät myös Kevin Larsson ja Joel Mero, jonka kentälle tulon myötä Sakari Mattila siirtyi ensimmäistä kertaa IFK-urallaan ylemmäs keskikentälle. Puoliajan loppupuolella valmennusjohto toi vielä tuoreita jalkoja kentälle Tuukka Andbergin ja Nikolas Sairan muodossa.

IFK Mariehamn tasoitti ottelun reilut viisi minuuttia ennen loppua kulmapotkutilanteesta. Asialla oli Franklin Okoye, joka puski pallon kulman jälkeen Origin ohitse. Tämä jäi myös alkukauden viimeisen harjoitusottelun lopputulokseksi. HIFK:n osalta kausi jatkuu viikon päästä keskiviikkona kauden ensimmäisen Veikkausliigaottelun merkeissä, kun hallitseva Suomen mestari KuPS saapuu vieraspelireissulle Helsinkiin.

HIFK:n avauskokoonpano:
3 Sakari Mattila
4 Hannu Patronen (c) (76’ 34 Tuukka Andberg)
10 Jabar Sharza (60’ 22 Joel Mero)
11 Sakari Tukiainen (76’ 23 Nikolas Saira)
13 Joel Mattsson
14 Erikson Carlos (46’ 20 John Fagerström)
15 Eero-Matti Auvinen
17 Jani Bäckman (33’ 6 Riku Selander)
18 Matias Hänninen
24 Adama Fofana (60’ 19 Kevin Larsson)
77 Arnold Origi (mv)

Vaihdossa: 1 Otto Huuhtanen (mv).