Skip to main content

Ennen kuin Palloliitto keskeytti kaiken kilpailutoiminnan viime viikolla ehdittiin Eerikkilässä pelata futsalin U19-aluejoukkueturnaus. Turnaukseen osallistui kuusi Palloliiton alueilta koottua joukkuetta, joihin oli nimetty yhteensä 84 maajoukkue-ehdokasta.

Pelaajien tarkkailu ja arviointi U19-maajoukkueen tarpeisiin oli päävalmentaja Kerkko Huhtasen ja muun U19-maajoukkueen valmennusryhmän ensijainen tehtävä ja joukkueiden valmentamisesta tapahtumassa vastasi aluevalmentajat.

Keskiviikosta perjantaihin kestäneen pelaajakehitystapahtuman ohjelma alkoi luennolla, jossa aiheina pelaajakehitysturnauksen tavoitteiden esittelyn lisäksi oli myös U19-futsalmaajoukkueen toimintasuunnitelman 2019–2021 esittely, ja oppitunti koskien omatoimista palauttavaa ja huoltavaa harjoittelua intensiivisissä leiri- ja turnaustapahtumissa.

Kolmeen päivään saatiin mahtumaan kahdet joukkueharjoitukset, kaksi videovalmennusharjoitusta ja kolme ottelua. Tällä yritettiin replikoida kansainvälisten turnaustapahtumien rytmiä.

Etelän joukkue voitti kaikki kolme otteluaan ja nimettiin turnauksen parhaaksi joukkueeksi. Etelän joukkueessa pelasi HIFK:n Tommi Lokki ja valmennuksesta vastasivat Mikael Airava (HIFK) ja Kim Räisänen.

Pirkanmaa-Etelä 3-7 (0-3)

Pohjanmaa-Etelä 2-4 (0-2)

Etelä-Itä-Suomi 9-1 (2-0)

Tommi Lokki