Skip to main content

Viime lauantain HIFK-HJK -ottelun yhteydessä HIFK:lla oli vieraita Tanskasta, kun kolme Vejle BK:n edustajaa oli paikalla seuraamassa ottelua ja tutustumassa HIFK:n organisaatioon ja henkilökuntaan. Ottelun jälkeen tapasimme Vejlen teknisen johtajan Jacob Krügerin, joka kertoi meille ajatuksistaan seurojen välisestä yhteistyöstä.

– Menneen kuuden kuukauden aikana olemme olleet tiiviissä yhteistyössä HIFK:n kanssa ja meillä on ollut muutamia pelaajia lainassa täällä. Mielestäni oli hauskaa vihdoinkin päästä tänne Suomeen seuraamaan HIFK:n ottelua paikan päällä, sekä tapaamaan kaikkia niitä ihmisiä, joiden kanssa olemme käyneet paljon keskusteluita sähköpostitse ja puhelimitse. On ollut mielenkiintoista nähdä, miten asiat toimivat HIFK:ssa, Krüger sanoo.

Yhteistyö alkoi jo viime kaudella ja on konkreettisella tasolla näkynyt esimerkiksi HIFK:n ja Vejle BK:n välisten pelaajavaihtojen muodossa. HIFK:n pelaajista Luís Henrique, Adama Fofana ja João “Vitinho” Souza ovat lainapelaajia tanskalaisseurasta. Laajempi yhteistyö seurojen välillä tuo mukanaan uusia, monipuolisia mahdollisuuksia sekä HIFK:n että Vejlen pelaajille. Yhtenä esimerkkinä tämän yhteistyön hyödyistä Krüger mainitsee mahdollisuuden tarjota pelaajalle peliaikaa oikeassa ympäristössä ja oikealla tasolla siihen nähden, mihin vaiheeseen kyseisen pelaajan pelillinen kehitys on edennyt.

Kuvassa vasemmalla Vejle BK:n tekninen johtaja Jacob Krüger.

– Olemme hyötyneet tästä yhteistyöstä monessa mielessä ja tähän mennessä ehkä eniten siten, että olemme voineet tarjota muutamalle meidän pelaajalle mahdollisuuden pelata Suomessa hyvällä tasolla. Kun HIFK:lla vielä on yhteistyöseura Ykkösessä (MyPa), niin voimme olla varmoja siitä, että pelaajamme saavat peliaikaa, mikä puolestaan tukee heidän kehitystään pelaajina. Yhteistyö toimii myös toiseen suuntaan ja voimme edustusjoukkueen lisäksi tarjota peliaikaa myös Vejlen kakkosjoukkueessa, joten Tanskassakin on tarjolla monipuolisia mahdollisuuksia pelaajille, hän kertoo.

Krügerin mukaan lisääntynyt yhteydenpito seurojen johtajien välillä voi jatkossa mahdollistaa yhteistyötä myös esimerkiksi junioritoiminnan puitteissa. Hänen mukaansa junioripuolella on paljon asioita, joista seurat voivat oppia toisiltaan ja sitä kautta kehittää toimintaa myös juniorien kohdalla.

– Olen melko varma siitä, että yhteistyömme tulee kasvamaan ja kehittymään tulevaisuudessa. Meillä on Vejlessä yksi Tanskan parhaista pelaaja-akatemioista ja tiedän, että myös HIFK:ssa tehdään tällä hetkellä paljon töitä junioritoiminnan kehittämiseksi, joten se on varmasti sellainen asia, jossa voimme auttaa. Sitten voimme toivottavasti jatkaa seurojen välisen pelaajavaihdon kehittämistä tavalla, joka hyödyttää molempia seuroja.

Lönnström: ”Yhteistyö tärkeä myös HIFK:lle”

Yhteistyö Vejle BK:n kanssa on tuonut konkreettisia hyötyjä myös HIFK:lle. Urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström kertoo, että HIFK käy useita kertoja viikossa keskusteluita tanskalaisen yhteistyöseuran edustajien kanssa. Näissä keskusteluissa vaihdetaan tietoa potentiaalisista pelaajista, minkä johdosta molempien seurojen scouting-osastot saavat tietoonsa yhä enemmän dataa Euroopassa pelaavista pelaajista.

– Yhteistyö on meillekin erittäin tärkeä asia, joka tuo meille monenlaisia hyötyjä. Suomen maantieteellinen sijainti on tietysti täällä ylhäällä pohjoisessa ja hieman syrjässä kun vertaa muuhun Eurooppaan, mutta meillä on täällä hyvä tietämys siitä, keitä pelaajia täälläpäin pelaa. Tämän Tanskan linkin avulla voimme viedä tätä tietoa eteenpäin, kun taas meille avautuu mahdollisuus saada uutta tietoa Euroopassa olevista pelaajista, jotka saattaisivat sopia meille, Lönnström pohtii.

HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.

Yhteistyön laajentuessa seurat suunnittelevat tulevaisuudessa myös yhteisiä seminaareja, joiden aikana molempien seurojen toimijat pääsisivät tutustumaan toisiinsa lähemmin niin Suomessa kuin Tanskassakin. Lönnström näkee myös, että sujuvampi linkki Tanskaan on asia, joka nostaa HIFK:n vetovoimaa pelaajamarkkinoilla.

– Vejle-yhteistyön ansiosta olemme esimerkiksi saaneet pidettyä kaksi hyvää pelaajaa viime kauden joukkueesta meillä. On hienoa, että Joel Mattssonin ja Luís Henriquen hyvät otteet meillä on huomattu ja että he pääsevät ensi kaudella Tanskaan pelaamaan, mutta totuus on samalla, ettemme olisi pystyneet pitämään heitä ilman yhteistyötä Vejlen kanssa. Näen, että tässä on hyvä esimerkki siitä, että nuoren ja ulkomaille tähtäävän pelaajan kannattaa tulla IFK:hon pelaamaan, sillä täällä onnistuessaan on hyvä mahdollisuus päästä Eurooppaan pelaamaan, Lönnström toteaa.