Skip to main content

Miesten Nelosessa pelaava täydellisen nuorennusleikkauksen läpikäynyt HIFK Futsal on jatkanut tuloksellisia otteitaan. HIFK johtaa lohkoaan pistemenetyksittä, kun kahdeksan ottelukierrosta on takana. Kierroksia on jäljellä kolme ja lopullinen ratkaisu nähtäneen vasta päätöskierroksella.

Kuten edellisestä lyhyestä raportistakin ilmeni on puolustustaktinen osaamisemme joutunut kovemmalle koetukselle kuin aiemmin nuorten sarjoissa. Joukkuepelaaminen on toiminut pääsääntöisesti hyvin, vaikka tilanteet tulevat nopeammin miesten peleissä. Parannettavaakin on, sillä esimerkiksi vartioitavaa pelaajaa vaihdettaessa ei kommunikointi aina ole riittävää. Emme vielä ole pelanneet puolustuspelillisesti täydellistä ottelua, mutta kauden ratkaisupelien alla ryhmässä on vankka luotto omaan suorituskykyyn.

Hyökkäyspelissä pelisuunnitelman toteuttamisen suurimpana esteenä on ei-lajinomaisen pelitavan salliva erotuomarilinja. Näin ratkaisut pitää usein löytää kahden pelaajan yhteistyömallien ja yksilösuoritusten kautta. Emme ole loistaneet joukkueena, mutta suoritustasomme on ollut tasaisen varma, ja keskimäärin noin kuusi tehtyä maalia per ottelu antaa aina mahdollisuudet voittoon.

 

Sitten viime raportin olemme pelanneet seuraavasti:

Strikers/Bertil-HIFK 1-8 (1-2)
Kauden tähän asti ainoa peli jossa tasoero oli selvä. Erityisesti toisella puoliajalla saimme harjoitella hyökkäyspeliä.

 

HIFK-MPS 4-3 (1-3)
Vuodenvaihteessa ryhmästa poistui armeijan ja opiskeluiden takia pari pelaajaa ja tilalle otettiin nuoria. Tämän seurauksena joukkuepelaaminen oli hakemista, ja kun MPS prässäsi hyvin ylhäältä vaikeutui pelinavaamisemme johtaen kohtalokkaisiin pallonmenetyksiin. Kun jo summerin soidessa erätauon merkiksi MPS lisäksi vieritti pallon kolmannen kerran maaliimme piti jotain tehdä. Penkillä ei ollut ylimääräisiä pelaajia, joten ainoa vaihtoehto oli siirtyä suoraviivaisempaan peliin, ja kun pivotiksi siirretty pelaajamme kiitti iskemällä kolme maalia, puolustuspelimme samalla tiivistyen oli käänne tosiasia. Ratkaisumaali volleylla maalivahdin purkupallosta, omalta kenttäpuoliskolta 11 sekuntia ennen loppua, kruunasi voittomme.

Tote/Ratapihan Dynamo-HIFK 3-6 (2-5)
Neljä maalia kahdessa ekassa vaihdossa, sitten Tote sai hyvän vireen päälle, oman pelimme hieman mennessä sekaisin tuosta unelma-alusta. Kuin ihmeen kaupalla selvisimme tästäkin pelistä ilman loukkantumisia.

HIFK-FC Stoppi/2 6-2 (2-0)
Fyysiset vastustajat rakensivat erinomaisen pivotinsa johdolla lukuisia vaarallisia tilanteita, mutta maalivahtimme Peter Blomqvistin pitäessä lukuisilla torjunnoillaan meitä pystyssä kävimme tekemässä tarvittavat maalit, joista kaksi viimeistä tyhjiin.

Lohkon nousutaistelu on erittäin mielenkiintoinen, sillä kohtaamme vain yhden pelin hävinneen lohkokakkosen eli Kulps/SKC:n viimeisessä ottelussa. Vain lohkoykkönen nousee suoraan Kolmoseen, joten panosta on loppuun asti. Ensimmäisessä pelissä vaivoin voittamamme lohkokolmonen on hävittyään kaksi ensimmäistä peliä todennäköisesti lopputuloksissa kolmas, vaikka onkin jyrännyt kaikki vastustajansa kahden ensimmäisen kierroksen tappioidensa jälkeen.

Jos olisit kiinnostunut tulemaan mukaan HIFK Futsalin toimintaan joko pelaajana tai avuksi taustalle, niin ota yhteyttä mikael.airava[AT]hifkfotboll.fi.