Skip to main content

HIFK Fotboll suunnittelee juniorijalkapallohallin rakentamista

HIFK Fotboll on yli vuoden verran suunnitellut parantavansa seuran juniorijalkapalloilijoiden edellytyksiä hyvään harrastetoimintaan. Junioripuolen kehittäminen on osa seuran pitkäaikaissuunnitelmaa, jonka avulla seuran perustaa pyritään vahvistamaan. Yksi suurimmista esteistä junioritoiminnan kehittymisen tiellä on seuran puutteelliset puitteet, sillä HIFK:lla ei ole hallussaan omaa hallia juniorijoukkueiden talvikauden harjoittelua varten. Tämän vuoksi seuran taustoissa on syksystä 2018 lähtien työstetty hanketta, jonka tavoitteena on rakentaa oma ylipainehalli seuran käyttöön.

Projektia ovat vetäneet HIFK:n kehitysryhmän jäsenet Hanna Khalili ja Petri Hänninen yhdessä urheilutoimenjohtaja Mika Lönnströmin kanssa. Hankkeesta on oltu yhteydessä Helsingin kaupungin virkamiehiin ja tähän mennessä hallille on yhdessä kaupungin kanssa esitetty 12 eri mahdollista sijaintia. Hallia on kaavailtu Laakson kentälle, Käpylän urheilupuistoon, Kaisaniemen puistoon, Ruskeasuon liikuntapuistoon, Katajanokan viheriölle, Meilahden alueelle, Kulosaaren ja Kalasataman alueille, Mustikkamaan hiekkakentälle, Maunulaan, Taivallahden kentälle, Ulvilanpuiston kentälle ja nyt viimeisimpänä Herttoniemen liikuntapuistoon.

Ylipainehallin tarve seuralle on ilmeinen, sillä kenttävuoroja kohtuullisen matkan päässä harrastajien kodeista sijaitsevista halleista on vaikea saada johtuen niiden suuresta kysynnästä. HIFK:n juniorijoukkueet ovat tästä syystä talvisin harjoitelleet pääasiassa ulkona Väinämöisen tekonurmella, josta osaa sääolosuhteiden niin salliessa myös käytetään luistelukenttänä. Tämä rajoittaa luonnollisesti kentän talvikäyttöä jalkapalloilijoille entisestään. HIFK on Helsingin alueen isoista jalkapalloseuroista ainoa, jolla ei vielä ole omaa ylipainehallia käytössään. Tarkoituksena on nimenomaan rakentaa talvikaudeksi pystytettävä ylipainehalli, joten kesällä hallin paikalla olisi puolestaan tekonurmi.

Hankkeen toteutuessa sen hyödyt olisivat suuret myös kaupungille ja sen asukkaille, eikä pelkästään HIFK:lle. Tarjoamalla laadukkaampia puitteita jalkapallon ympärivuotiseen harrastamiseen, olisi jalkapallo liikuntamuotona monelle lapselle tai nuorelle entistä mielenkiintoisempi. Hallin sijainnin merkitystä ei myöskään ole syytä vähätellä, sillä eteläisessä Helsingissä on tällä hetkellä erittäin rajalliset edellytykset pelata jalkapalloa sisätiloissa talvella. HIFK:n junioreista valtaosa asuu Etelä-Helsingissä, jolloin on luonnollista, että seura on hakenut hallille sijaintia ensisijaisesti kantakaupungin alueelta. Muut vastaavat projektit ovat kokemusten mukaan tuottaneet niiden läpivieneille seuroille noin 25 % kasvua harrastajamääriin ja on syytä olettaa, että myös HIFK:n harrastajamäärä kasvaisi vastaavanlaisesti hallihankkeen toteutuessa.

Hallihanke-investointi on arviolta 1,1 miljoonan euron arvoinen ja sen rahoituspohja on jo selvillä. Noin 40 % hankkeen kokonaisrahoituksesta tulisi HIFK:lta, mutta tämän lisäksi hankkeelle anotaan noin 32 % kustannuksista kattavia avustuksia AVI:lta ja Suomen Palloliitolta (HatTrick-avustus). Viimeiset 28 % hankkeen kustannuksista katetaan hakemalla Helsingin kaupungin liikuntarahastolta kaupungin takaamaa lainaa. HIFK:n oma rahoituspohja sekä hankesuunnitelma ovat jo valmiina, joten rakennusprojekti voitaisiin aloittaa välittömästi. HIFK on nyt viime viikolla lähestynyt myös kaupungin johtoa hallihankkeen tiimoilta.

 

Lisätietoja hankkeesta antaa Mika Lönnström, puh. 040 6639120/mika.lonnstrom[at]hifkfotboll.fi.