1.2.2020 13.30 HIFK – HJK @Talin halli

HIFK:n taival Suomen Cupissa jatkuu tänä viikonloppuna, kun vuorossa on Talviderby paikallisvastustaja HJK:ta vastaan. Ottelu pelataan lauantaina Talin jalkapallohallissa klo 13.30 alkaen. Lipunmyynti HJK-otteluun on ollut erittäin vilkasta ja ottelu myydään suurella todennäköisyydellä loppuun jo ennen ottelupäivää.

HIFK avasi kilpailullisen kautensa viime viikonloppuna pelaamalla vierasottelun FC Honkaa vastaan. Monien käänteiden jälkeen ottelu pelattiin sunnuntaina, sillä pelialustana toiminut Tapiolan urheilupuiston nurmi ei ollut pelikunnossa lauantaina, jolloin Honka-ottelu oli alun perin tarkoitus pelata. Tähtirinnat hakivat Espoosta yhden pisteen 1-1 -tasapelin muodossa taisteltuaan ottelun viimeiset 30 minuuttia yhden pelaajan alivoimalla. Nyt joukkue lähtee nälkäisenä tavoittelemaan kauden avausvoittoaan paikallisvastustaja HJK:n kustannuksella.

HJK:n kausi alkoi suunnitelman mukaisesti lauantaina kotiottelulla Turun Palloseuraa vastaan. Ottelu pelattiin Töölössä HIFK:n ja HJK:n kotistadionilla, joka tämän viikon keskiviikosta lähtien kantaa nimeä Bolt Arena. Loppulukemat olivat HJK:n hyväksi 3-0 ja maalintekijöiksi merkittiin Riku Riski, Matti Peltola ja David Browne.

– Me ollaan treenattu tosi kovaa tämä tammikuu ja ollaan hiottu omaa pelaamista. Paljon on ollut tekemistä. Tämä oli vasta eka peli. Nämä pelit on kuitenkin vähän erilaisia kuin Veikkausliiga-pelit. Nyt on hyvä fiilis ja voitto on aina voitto, HJK-puolustaja Nikolai Alho kertoi seuransa nettisivuilla TPS-ottelun jälkeen.

Viime kausi päättyi HJK:n osalta pettymykseen, sillä joukkue jäi ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen europelien ulkopuolelle. Joukkueen pelaajistossa onkin tapahtunut jonkun verran muutoksia talven aikana, kun joukkueeseen ovat liittyneet mm. Lucas Lingman, Roope Riski, Antonio Reguero ja Rasmus Schüller. Tällä viikolla joukkueen vahvuuteen liittyivät vielä serbialaistoppari Ivan Ostojić ja ruotsalaismaalivahti Jakob Tånnander. Myös lähtijöiden listalta löytyy suomalaiselle jalkapalloyleisölle tuttuja nimiä, kuten esimerkiksi Evans Mensah, Rafinha ja Faith Friday Obilor.

Origi: ”Hienoa olla taas mukana kilpailemassa ja taistelemassa muiden jätkien kanssa”

HIFK:n maalivahti Arnold Origi pelasi ensimmäisen ottelunsa kuuteen kuukauteen viime sunnuntaina FC Honkaa vastaan. Pitkä toipumisjakso viime kesänä sattuneen loukkaantumisen jälkeen tarjosi hänelle mahdollisuuden kehittää jalkapallollista osaamistaan, kun hän sai seurata rakastamaansa peliä erilaisesta näkökulmasta. Origi kertoo toipumisen menneen hyvin ja on nyt täynnä intoa takaisin tositoimissa.

– Oli tietysti hankalaa seurata pelejä katsomosta, kun ei päässyt pelaamaan ja auttamaan joukkuetta voittamaan. Toipumisprosessi on kuitenkin minulle entuudestaan tuttu, sillä loukkaantumisia on ollut aiemminkin uran aikana. Otin tämän ajan eräänlaisena mahdollisuutena, tein todella kovaa töitä ja mielestäni jalkapalloaivoni ovat kehittyneet todella paljon kun olen päässyt seuraamaan peliä erilaisesta näkökulmasta, eli katsomosta. Olen saanut paljon uutta motivaatiota jalkapallon pelaamiseen kun pääsin käymään Englannissa katsomassa joitakin pelejä ja nyt olen täynnä uutta virtaa. Vielä en ole ihan siinä kunnossa, jossa haluaisin olla, mutta pelikuntoni on kuitenkin ihan hyvä nyt kun käynnissä on tämä aika vuodesta, Origi kertoo.

HIFK:n tavaramerkiksi muodostunut taisteleva pelityyli oli jälleen näkyvillä viime sunnuntaina Tapiolassa ja Origi sanoo nauttineensa paluuottelustaan täysin siemauksin.

– Ensinnäkin tuntui aivan mahtavalta pelata taas! Siitä lähtien kun Suomen Cupin ohjelma tuli syksyllä olen tähdännyt siihen, että olisin pelikunnossa ensimmäisessä pelissä. Oli hienoa olla taas mukana kilpailemassa ja taistelemassa muiden jätkien kanssa. HIFK on, kuten kaikki tietävät, erittäin kovaa taisteleva joukkue ja kun et ole sen mukana päivittäisessä tekemisessä, haluat vaan päästä takaisin joukkueen vahvuuteen. Meillä on niin positiivinen henki ja taistellaan kovaa yhdessä kentällä. Olen todella kiitollinen siitä, että pääsin taas pelaamaan joukkueen kanssa.

Arnold Origi HIFK:n maalilla sunnuntaina FC Honkaa vastaan.

Suomen Cupin lohkovaiheessa jokainen joukkue kohdataan kerran ja HIFK:lla on HJK-kohtaamisen jälkeen vielä vastassaan TPS, FC Inter ja IFK Mariehamn. Lauantain vastustaja HJK ei vielä tässä vaiheessa kautta ole Origille kovinkaan tuttu, sillä HIFK on treeneissä keskittynyt oman pelin hiomiseen.

– Rehellisesti sanottuna en vielä tiedä juurikaan mitään heidän tämän kauden joukkueesta. Ollaan treeneissä keskitytty enimmäkseen omaan tekemiseen ja sen kehittämiseen. Käydään varmaan huomenna (perjantaina) enemmän heidän pelaamista läpi, mutta tähän mennessä fokus on tosiaan ollut meidän omassa ryhmässä. Derby on tietysti isoin yksittäinen ottelu Suomessa ja molemmat joukkueet haluavat voittaa juuri tämän pelin. Se on peli, jonka jokainen pelaaja haluaa pelata ja se on peli, jonka pelaamisajankohta tarkistetaan aina ensimmäisenä kun otteluohjelma julkaistaan.

HIFK:n ja HJK:n välinen derby on pelaajien lisäksi iso ottelu myös molempien seurojen kannattajille. Talin jalkapallohallissa riittänee tunnelmaa myös lauantaina, jolloin Origi pääsee pitkän odotuksen jälkeen taas pelaamaan HIFK:n kannattajien edessä. Viime kaudella kannattajien sydämiin itsensä pelannut maalivahti kehuu HIFK-yleisön tukea suuresti ja kertoo sen olevan erittäin tärkeä tekijä joukkueen menestyksen kannalta.

– Meidän kannattajat ovat Suomen parhaita ja todella tärkeitä meille. Aivan kuten olen sanonut aiemminkin, niin HIFK:n kannattajat ovat luultavasti parhaat joiden edessä olen saanut pelata urani aikana. Norjan vuosilta Lilleströmin kannattajat olivat myös todella hyviä, mutta Stadin Kingit ovat mielestäni heihinkin verrattuna vielä vähän korkeammalla tasolla. Heidän intohimonsa on jotain aivan poikkeuksellista varsinkin kun ottaa huomioon, että HIFK on pelannut niin pitkään alemmilla sarjatasoilla. Tämä on todella erityinen seura ja he tekevät siitä erityisen. Heidän energia tarttuu meihin ja olisin todella iloinen, jos voimme antaa heille lahjaksi hyvän kauden ja saavuttaa uusia hienoja saavutuksia yhdessä, Origi sanoo HIFK:n kannattajille.

HIFK – HJK -ottelun pääsyliput käyvät vähiin, mutta niitä saa ostettua Lippupisteen kautta niin kauan kuin niitä vielä on jäljellä. HJK hoitaa oman katsomonosansa lipunmyynnin. Jos et saa lippua otteluun tai et muuten vaan pääse paikalle, voit seurata ottelua suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelun kautta.