HIFK ja maalivahti Martti Puolakainen, 25, ovat solmineet kauden 2020 kattavan jatkosopimuksen. Puolakainen siirtyi HIFK:hon heinäkuun alussa ja oli joukkueen kokoonpanossa kakkosmaalivahtina yhteensä 15 kertaa Veikkausliigakaudella 2019. Hän on urallaan pelannut 12 ottelua Viron pääsarjatasolla JK Viljandi Tulevikin riveissä ja on Suomessa HIFK:n lisäksi edustanut muun muassa FC Viikinkejä, Grankulla IFK:ta sekä EsPaa alemmilla sarjatasoilla.

Viron eri nuorisomaajoukkueitakin uransa aikana edustanut Puolakainen on treenannut HIFK:n mukana viimeisten viikkojen aikana ja on iloinen jatkosopimuksestaan.

– Aivan loistava fiilis on tehdä IFK:n kanssa jatkosopimus! Viime kaudella ei tullut peliaikaa Veikkausliigassa, mutta nyt tehdään kovasti töitä peliajan eteen ensi kaudella. En keksi montaa asiaa, jotka olisi parempaa, kuin pelata Suomen parhaimpien fanien edessä, Puolakainen sanoo.

Puolakaisen sopimuksen myötä HIFK:n maalivahtiosasto on nyt kolmen torjujan mittainen, kun seuralla jo entuudestaan oli sopimukset Arnold Origin ja Otto Huuhtasen kanssa. Koko tämänhetkisen sopimustilanteen pääset tarkistamaan tästä.

Vielä on kaksi viikkoa aikaa hankkia kausikortti ensi kaudeksi etuhintaan! Tarjoushinnat ovat voimassa, kun tilaat korttisi viimeistään uudenvuodenaattona lippu.fi -sivuston kautta. Kausikorttimyynti on edennyt vilkkaasti ja kortteja on tällä hetkellä myyty jo yli 500!