Skip to main content

HIFK:n hyökkäys vahvistuu, kun joukkueen viime kauden toiseksi paras maalintekijä Luís Henrique Farinhas Taffner jatkaa joukkueessa myös tulevalla kaudella. 21-vuotiaan hyökkääjän ja HIFK:n sopimus kattaa kauden 2020.

Brasilialaishyökkääjä siirtyi HIFK:hon toukokuussa ja pelasi ensimmäisen ottelunsa Veikkausliigassa heinäkuussa. Kaiken kaikkiaan otteluita kertyi viime kaudella 14, joissa Luís Henrique viimeisteli kahdeksan maalia. HIFK:n lisäksi hän on edustanut useita seuroja kotimaassaan, sekä pelannut portugalilaisessa Feirensessä. Hän on myös edustanut Brasilian maajoukkuetta vuoden 2015 alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa.

Luís Henriquen jatkosopimus on erittäin mieluisa joululahja IFK:n kannattajille, ja mies on myös itse innoissaan paluustaan Suomeen ja HIFK:hon.

– Mahtavan, hienon viime kauden jälkeen olen erittäin iloinen siitä, että saan palata HIFK:hon myös kaudella 2020, jotta voimme jahdata uusia hienoja tuloksia joukkueen kanssa. Toivottavasti kannattajamme ovat ensi kaudellakin yhtä sankoin joukoin meitä tukemassa kuin viime kesänäkin, sillä olemme paljon vahvempi joukkue kun he ovat tukenamme, Luís Henrique sanoo.

– Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että saimme yhden toivotun paketin joulun alla. IFK:n kauteen valmistautuminen jatkuu tammikuun alussa ja Luís saapuu Suomeen heti uuden vuoden vaihteessa. Hän on pelaaja, josta useat muut seurat ovat olleet kiinnostuneita, joten on todella hienoa, että hän jatkaa meillä, urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström kommentoi.

 

HIFK:n kauden 2020 kausikortit ovat vielä tasan viikon verran tarjouksessa, ennen kuin kaikkien hintakategorioiden hinnat nousevat uudenvuodenaaton jälkeen. Mene siis osoitteeseen lippu.fi ja viimeistele kausaritilauksesi etuhintaan viimeistään 31.12. klo 23.59!