Skip to main content

HIFK Fotboll Ab haki kesällä uusia työntekijöitä, ja yksi haettavista paikoista oli urheilutoimen assistentin työtehtävät. Emma Rantamaa, joka tuli HIFK:hon tekemään opintoihinsa liittyvää harjoittelua jo kesällä, toimii seuraavan vuoden tässä työtehtävässä. Työtehtäviensä lisäksi hän myös pelaa HIFK:n naisten edustusjoukkueessa. Emma esittelee itsensä alla omin sanoin, sekä kertoo työtehtävistään HIFK:ssa.

– Olen Emma Rantamaa, 24-vuotias, ja kolmannen vuoden Sports Management -opiskelija Bournemouthin yliopistossa Englannissa. Suoritan tutkinnolleni pakollista työharjoittelua täällä ja täytin yhden rekrypaikan siinä samalla, eli urheilutoimen assistenttina tässä vuoden verran, kunnes menen takaisin viimeiselle vuodelle.

Tulin mukaan heti heinäkuun ensimmäisenä päivänä aika kriittiseenkin aikaan ja pääsin kyllä heti työn makuun, kun siirtoikkuna oli auki. Pääsääntöisesti teen hommia edustusjoukkueelle ja edarin pelaajien/taustojen kanssa, mutta myös muissa hommissa ja siitä olen itse tykännyt, kun pääsee tekee niin erilaisia hommia koko ajan. Työtehtäviini kuuluu kaikkea ottelutapahtumista uusien pelaajien perehdytykseen, juttujen kirjoittelua, pakulla ajelua, junnujen kanssa työskentelyä, kokouksia, hyväntekeväisyystapahtumia, vakuutusten hankkimista, sopimusten tekoa jne. Vaikka seuratoiminta on kokoajan kasvussa, niin täällä ei oikeastaan ole vain yhtä ainoaa vastuualuetta, jota me työntekijät hoidetaan päivästä toiseen, vaan kaikki pääsevät tekemään kaikenlaista!

HIFK:lla duunissa oleminen on ollut paljon enemmän mitä osasin odottaakaan. Olen päässyt tekemään todella luottamuksellisia tehtäviä, mutta minulle on myös sitten annettu paljon vastuuta ja vapaat kädet joidenkin juttujen toteuttamiseen, joita olen itsenäisesti tehnyt. Mitä pidempään täällä on niin sitä enemmän saa vastuuta ja se tietenkin luo pienoisia paineita että saa kaiken tehtyä ajallaan, mutta onneksi töihin on aina niin kiva tulla eikä se edes haittaa, kun työpäivät lähes poikkeuksetta venähtää. Olen nauttinut jokaisesta päivästä täysin siemauksin ja olen tosi onnellinen ja jopa onnekaskin, että saan tehdä työtä josta aidosti tykkään, varsinki kun futis on se ykköslaji itselleni, Rantamaa kertoo.