Suuren suosion saavuttanut HIFK:n Treenaa Tähtien Kanssa -tehovalmennus on alkanut lupaavasti, ja sekä valmentajat että nuoret ovat olleet äärimmäisen tyytyväisiä harjoitusjakson ensimmäiseen viikkoon. Innokkaille sekä tavoitteellisille maalivahdeille ja kenttäpelaajille tarkoitettu tehovalmennus on pitänyt sisällään tehokasta sekä yksilöllistä valmennusta, eri ikäisille nuorille. Ammattitaitoiset valmentajamme ovat suunnitelleet yksilöllisen harjoitusohjelman ja valmentajien mukaan haluttuja tuloksia ollaan saavutettu jo ensimmäisen viikon aikana.
HIFK:n kapteeni, Hannu Patronen on myös ollut tyytyväinen tehovalmennukseen, sekä nuorten panostukseen.
– Tosi hyvä meininki treeneissä, varsinkin nyt kun on oppinut tuntemaan pelaajat. Kiva nähdä, että on innokkaita pelaajia, ketkä haluaa treenata extraa ja kehittyä pelaajana. Ollaan keskitytty tähän asti yksilön taitoihin, eli pallon hallintaan johon kuuluu kuljetus-harhautus-käännös, 1v1 pelaamiseen ja syöttöihin. Fokuksena näissä on tietenkin mahdollisimman paljon pallon kosketuksia.
TTK jatkuu taas sunnuntaina, ja ensi viikolla nuoret viettävät omatoimisen viikon valmentajien yksilöllistä harjoitusohjelmaa noudattaen.